Turistit

Suomessa turismi vedetään mukaan jokaiseen keskusteluun Joulupukista Guggenheimiin ja Kauppatorin lokeista mämmiin, mutta nähtyäni täällä mitä turismi on, olisin valmis vetämään Suomen rajat pysyvästi kiinni. Maahanmuuttajat käy, mutta ne jotka tulevat alle kuukaudeksi älkööt vaivautuko. Syy miksi turistit keittää on se, että silta, joka lyhentää koulumatkaani noin minuutin, on koko kesän suljettu, ja joudun kulkemaan kouluun Madame Tussaudsin editse. Mrs. Tussaudsin edusta on kuitenkin niin täynnä turisteja, jotka karttaan tuijottaen tukkivat koko lähitienoon, että pelkkä ajatteleminen tuttaa. Käyttäytyisivät edes kuten kunnon suomalaiset ja jättäisivät karttansa kotiin, silläkin varjolla, että sivullisten häiritsemistä ja reitin kysymistä välttääkseen, eivät löydä enää takaisin hotelliin. Mutta ei. Pitää kävellä kaikkialla koko kadun leveydeltä niin hitaasti kuin mahdollista, ottaa aamumetroon kaikki lemmikkikanoista polkupyörään, seisoa liukuportaissa väärällä puolella ja arvailla Tescon jonossa kolikoiden arvoja. Käyttäisitte luottokorttia jos ette tiedä niiden rahojen arvoja, vittu! Täten kehotankin välttämään viimeiseen asti turistien auttamista, tai nämä samat ”excusi, mina chicken to train to Lancaster Gate?”-jätkät ovat myös siellä. Koska vihani turisteja kohtaan on kasvanut viikko viikolta, olen huomannut myös saavani uskomatonta mielihyvää tietäessäni mihin kohtaan metrot pysähtyvät ja voittaen näin turistit useilla sekunneilla kilpailussa metrosta liukuportaille. Kuitenkin vain todetakseni jonkun meksikolaisen kuljettavan kanojaan liukuportaiden vasemmalla puolella ja taluttavan pässiä oikealla.

Kuten edellisestä kirjoituksesta terävimmät varmasti päättelivät, täytin viime viikonloppuna 25 vuoden kunnioitettavan iän. Kuten muinakin vuosina; juhlat olivat villit. Aamu alkoi kuolleen rotan maku suussa Hackney Wickistä heräten. Teet juotuamme, lähdimme ulos kävelylle, ja päivän käveltyämme päädyimme aina Tower Bridgelle asti. Varsinaiset juhlat olivat kuitenkin edellisenä päivänä, jonka takia hengityksessäkin oli rotan hiven. Lauantaina ajattelimme Jussin kanssa käydä kuuluisalla Portobellon torilla, kääntyen kuitenkin 15 metrin jälkeen takaisin turistien lyllertäessä edessämme kartta käsissään. Torin hylättyämme, suunnistimme kuitenkin Jussin kanssa etelään ja kävimme katsomassa ajattoman klassikkokamppailun Fulham-Wigan. Paikkamme olivat niin hyvät, että HD-kuvalla ja pausea oikeaan aikaan painamalla olisi periaatteessa pystynyt kuvitella näkevänsä meidät, ehkä, kai. Fulham kuitenkin voitti, ja nelisilmäisyyden ansiosta näin jopa maalit. Matsin jälkeen lähdimme pubiin ja pubin jälkeen päädyimme sillan alla järjestettyihin block partyihin, jossa oli DJ, Legoja ja kasvovärejä.

Ful'am

Rakensin syntymäpäivien kunniaksi Haipoliisiauton™

Sain myös taannoin muistutuksen siitä, että ikä todellakin on vain numero ja aikuistuminen ei tule yhdessä yössä. Jos on syntynyt tissiposkeksi pullamössöä syöden ja ylämäkeen hiihtämisen sijaan, on kulkenut koulumatkansa taksilla alamäkeen, ei pelkkien uusien kenkien ostaminen ja klassisen kuunteleminen riitä aikuistumisriitiksi. Pullamössö on pullamössö vaikka voissa paistaisi – tarkemmin ajatellen, voissa paistaen siitä voi tulla myös köyhät ritarit. Ostin kuitenkin tänne tullessani ihka oikeat kengät lenkkareiden sijaan ja oletin aikuistumisen alkavan ja eläkekertymän kasvavan saman tien, mutta kävikin niin, että skeittikengän pehmeyteen tottunut jalkani esitti protestin ja nyt jalkaan sattuu niin paljon, että irvistämättä ei voi kävellä. Ei jotain huonoa, ettei jotain hyvääkin. Nyt minulla on oiva tekosyy olla menemättä yhtään mihinkään ja voin keskittyä Countdownin (pikkasen samaa kuin Onnenpyörässä, mutta valojen välkkeen ja Janne Porkan paskojen vitsien sijaan, ohjelma koostuu keski-ikäisille suunnatusta sanakirja snobeilusta) katsomiseen TV:stä.

Nyt kun syntymäpäivien villiydestä on selvitty ja esseistäkin on jäljellä vain karvas muisto ja kolme kiloa solakampi vartalo, on edessä enää lyhyt kertaus tenttejä varten. Lyhyellä kertauksella tarkoitan toki Red Bullin sävyttämiä painajaisia Ben Bernankesta, yöunien vähyyden aiheuttamia pelkotiloja ja yleistä hajoamista, koska mitään en ole tehnyt ja opettelen kaiken kahdessa viikossa lähtötasolta nolla. Seuraava teksti saattaakin nyt hieman viipyä ja toivotan kaikille mielettömän hyvää vappua – paiti tietenkin niille, jotka toivottavat leikkisästi ”Klara Vappen!”. Se jengi ansaitseekin saada lokin paskaa ylioppilaslakkiinsa ja juopon oksentamaan kengilleen. 

Mukavaa viikonloppua

Joe

25 vuotta

Mihin ne meni?

Muistan sen kuin eilisen. Sain lahjaksi sekä "isojen poikien" polkupyörän että jalkapallon. Olin intoa täynnä. Edessä oli loistava tulevaisuus. Ystäviä riitti ja kaikki nauroivat hiekkalaatikolla likaantunein käsin itsensä viattomaan lapsen uneen. Tervon piirimestaruuskisoista tuli 60 metrin sileän pronssi. TV:stä tuli Vintiöt. Sain pusun. Juoksin kunnarin. Ajoin italialaisella putkimiehellä kilpaa. Voitin Jokeripokerista. Sain luvan ajaa mopoa. Pääsin ripille. Sain lentopalloturnauksesta mustelman, pillimehun ja pronssimitalin. Sain. Sain ajokortin, ja yllätin kaikki tuntemani ihmiset, ja sain jopa ruman valkolakin kaunista päätäni koristamaan. Pelasin fudista. Lomailin ja nautin elämästä. Rahaa ei ollut, mutta oli vapaus ja taivaan tähdet. Kaikki olivat nuoria ja kauniita. Kävin Santahaminassa munkilla. Lentäjän näkö, kuntsari ja pinssi tarkkuudesta vakuuttivat sotilaat, eikä takaisin kutsuttu. Katsoin elokuvia. Nukuin pitkään. Viini virtasi, soitto raikasi, tanssijalkaa vipatti ja elämä hymyilytti. Grillasin ja katsoin fudista. Matkustelin niin Ruotsiin kuin Pohjois-Pohjanmaalle. Sain lisää ystäviä ja elämäni ensimmäisen kiitettävän. Pelasin bilistä. Uin rintauintia lattialla Whitneyn laulaessa ikuisesta rakkaudesta. Söin perunasalaattia vappuna. Tulin sedäksi. Pidin tyttöä kädestä. Join tissiboolista. Valmistuin kandiksi ja ajoin kaula vinossa sormet jäässä kuullokeet päässä räpäten Leopardillani auringonlaskuun.

Toisin on nyt. Hymy on hyytynyt, soitto loppunut. Silmien alla Porttilat. Ulkona sataa kahdeksatta päivää putkeen. Jääkaapissa on homeinen kurkku ja sokeriton Red Bull. Aamiaiseksi on purkkaa. Ystävät ovat kaikonneet. Seuraa tarjoaa vain toisinaan ikkunalaudalla käyvä pulu. Kunto on huono, nilkat spagettia. Ylärivissä on mätänevä maitohammas. Tietokoneen näyttö on niin paksun pölyn peitossa, että siitä ei pysty edes peilaamaan itseään - mikä voi toisaalta olla vain hyvä. Kädessä olevasta luomesta kasvaa tuuman pituinen karva. Tili on tyhjä. Lentäjän näkö muuttui myyrän näöksi. Velkataakka painaa hartioita saaden jo ennestään huonon ryhdin huonontumaan. Kroppa on kadonnut, tilalle on tullut luomia. Kesätöitä ei ole. Gradusta on valmiina 0 sivua. Yläkerran naapurin imuroinnin ääni toimii seinään tuijottamiseni soundtrackina.

Sinne ne johonkin meni.

Kiitos teille kaikille näistä vuosista. Olen elänyt neljännesvuosisadan, enkä ole ajanut mopolla, soittanut bändissä tai saanut edes turpaan. Niin paljon on näkemättä, tekemättä ja kokematta. Nostakaamme malja seuraaville 25 vuodelle.

S. Sankari

Lahjakas Herra Murphey

Siihen nähden, että täällä käy kevään aikana kaksi kaveria, on suorastaan myyttistä miten molemmat osuvat pahimpien koulukiireiden aikaan. Viime aikoina en ole juuri blogiakaan päivittänyt, koska mitään ei ole tapahtunut. Olen istunut koulun kirjastossa ja se nyt vaan ei ole se Lontoon villein paikka. Toki yhtenä päivänä ollessani koulussa, päätin taukoa pitäessäni todella rentoutua ja päästää chili con carnesta alkukipinän saaneen äänettömän tuhnun hiljaa pakaroideni pauloista. Ongelmaksi muodostui kuitenkin tuhnun tulinen latinalainen luonne, jonka takia koko rappukäytävä kajahti niin, että edessäni kävellyt mies kääntyi hymyillen katsomaan kuinka koitin kyyneleet silmissä pidätellä nauruani. Suomalaisen, tunteiden näyttämättä jättämiseen perustuvan, kotikasvatuksen ansiosta pystyin kuitenkin hillitsemään itseni, vain päästäkseni takaisin lukusalin rauhaan, ja huomatakseni, että ollessani vessassa, vastapäiselle paikalle oli istunut Fonzien näköinen nainen. Oltuani lukusalissa tässä vaiheessa liki neljä sekuntia, teeskentelin puhelimeni soivan, että pystyin kädellä osittain peittämään kasvoni, palatessani juuri tulemaani reittiä takaisin koulun käytävälle, sisällä kuplivan huutonaurun vääntäessä kasvojani virneeseen ja kyynelten valuessa norona poskillani.

En tiedä onko sama keissi menossa Suomessakin, mutta täällä ”Mäkissä” on menossa Monopoly Millions. Olisin valmis antamaan kaikki palkinnot Valopilkusta, Nobelin rauhanpalkintoon ja Telvikseen sille, joka tajusi yhdistää pikaruuan ja kapitalismia ihannoivan lautapelin. Minut hyvin tuntevat varmasti tietävät, etta molemmat edellämainitut asiat kuuluvat nuoruuteni kulmakiviin. Ennen pikaruokaa syömällä saattoi voittaa vain lyhyemmän elämän, mutta nyt syömällä voi voittaa kaikkea rahasta autoihin ja lomamatkoihin. Vaikka Käyrien Kultaisten Kaarien tarjoama ehtoollinen ei se terveellisin ja tasapainoisin ruokavalio olekaan, on se silti reilun neljän punnan hinnallaan suunnilleen yhtä kallista kuin ruuan kotona laittaminen. Kotona kokatessani en myöskään saa ylimääräistä hampurilaista, isompaa limua tai extraranskalaisia opiskelijakorttia näyttämällä. Tuomiopäivän tullessa, haluan tulla haudatuksi El Maco –hampurilainen toisessa kädessä ja kauneuskilpailuvoitosta ilmoittava Sattuma-kortti toisessa.

Koska kaikissa kunnon blogeissa on aina paljon kysymyksiä, joihin kirjoittaja tahi ns. blogaaja itse sitten vastaa, (En lue blogeja, koska blogit ovat aivan perseestä, mutta oletan että näin on.) lopetan nyt myös omani kysymykseen. Miksi parturissa on lehtiä? Rupesin miettimään tätä käytyäni itse taannoin parturissa, mutta en loppujen lopuksi tullut mihinkään tulokseen. Ensinnäkin, ne lehdet ovat kastuneet niin monta kertaa suihkupullon roiskeista ja muiden asiakkaiden kyynelistä, parturin kysyessä ”miltäs näyttää” samalla kannatellen peiliä, josta ilmenee, että olet juuri laittanut likoon viikon palkkasi ja näytät nyt rumemmalta kuin parturiin mennessäsi, että sivut ovat liimaantuneet toisiinsa tehden lehdistä lukukelvottomat. Toisekseen, kaikki lehdet ovat suunnattu naisille. Itse olen varsin vapaamielinen metroseksuaali, mutta Veeti Kallion kuulumiset yhdistettynä artikkeliin tähtikartan mukaan meikkaamisesta ovat silti hieman liikaa. Jos kuitenkin sattuu käymään niin, että ne meikkioppaasta tutut tähdet ovat oikeassa asennossa, ja lehti on sekä uusi että miehille suunnattu, luo se tukun uusia ongelmia. Lehteä ei voi lukemalla lukea, koska silloin parturille selviäisi, että oikeasti omaat puoliksisyödyn omenan ÄO:n ja luet yhtä sivua vartin. Kuvia ei voi myöskään katsoa, koska niitä mielenkiintoisimpia kuvia tuijottamalla saa vain pervon maineen, eikä parturiin kehtaa enää palata. Koska parturit ovat useammin helvetin kalliita kuin sopuhintaisia, on mielestäni myös outoa miten kaikki lehdet ovat täsmälleen yhtä vanhoja kuin kunnallisen hammaslääkärin odotustilassa olevat lehdet. Ei sen Oho-lehden tilaaminen nyt niin kallista voi olla, että uusia numeroita saadaan vain lahjoituksina kuolinpesistä. Tämä kaikki johtaa siihen, että jos sitä lehteä ei ole, täytyy puoleksi tunniksi joko keksiä jotain puhuttavaa täysin tuntemattoman ihmisen kanssa aiheesta, joka ei luultavasti kiinnosta kumpaakaan, esim. säästä, tuijottaa peilistä omaa vinoa nenää ja huonoa ihoa itsesäälissä velloen, tai tuijottaa parturia ja leimautua parturin sukupuolesta riippuen joko homoksi tai pervoksi. Mutta on tässä nykyisessä käytännössä toisaalta puolensakin; nyt tiedän, että Will Smithin avioliitto oli kriisissä joulukuussa 2011.

Keeping it real since ......to be honest, I don’t think I’ve ever kept it real

Kal-El

Sateenkaaren päästä löytyy mun kämppä. Etuoikealla on kauppa, jossa leipä on kallista kuin sota-aikana.

Suomen suosituin blogi

Ei oikeasti ole, mutta huomasin, että kun näillä otsikoilla hakee Googlesta, niin se ohjaa tähän blogiin. Sääli, ettei kaikki ole näin Viisikko vapauttaa lentäjät ovelia. Sitten muihin aiheisiin. Olen aivan kusessa. Deadlinet stressaavat niin helvetisti, että öisin ei saa nukuttua, vaikka kerkeäisikin. Ostin eilen kaupasta Red Bulleja, että pysyisin hereillä, mutta kuumotuksissani ostin Sugarfree Red Bulleja, jotka maistuvat siltä, että joku on jo kerran juonut ne ja sylkenyt takaisin tölkkiin. Luulin taannoin Mark & Spenceristä punnalla ostamani punaviinin olevan pahaa, mutta sillä Hehkuviinin irvikuvalla pääsi sentään pieneen hönöön. Tämän Sugarfree shaissen jälkeen tekee mieli juoda Fairya vain saadakseen pahan maun pois suusta.

Pääsiäinen sujui kivasti. Näin enemmän suomalaisia yhden viikonlopun aikana kuin aikaisemman kolmen ja puolen kuukauden aikana. Näin vihdoin Lissun ja Sampon. Luulisi, että tapaaminen olisi helppo sopia jos asuu samassa kaupungissa, mutta ei. Nyt onneksi vihdoin kohtasimme, ja oli hienoa jakaa kokemuksia Internetliittymien saamisen vaikeudesta, Direct Debit™-systeemin paskuudesta ja brittiläisen rakennustaidon puutteesta ihmisten kanssa, joiden elämä on myös lyhentynyt vetoisten asuntojen ja elämänhalun tappavan asiakaspalveluun jonottamisen takia. Myös Mikael oli täällä käymässä, ja vaikka tapaamisemme harmittavan hätäiseksi jäikin, oli mukava vääntää ihan kotoisella härmällä pahaa kaikista yhteisistä tutuista.

 En syönyt pääsiäisen aikana yhtäkään suklaamunaa, koska en oikeastaan liiemmilti pidä suklaasta, enkä tiedä mitä olisin tehnyt tuuman korkuisella eläinfiguurilla. Munahaukkana toimimisen sijaan, juhlistimme Mikaelin kanssa pääsiäistä kuitenkin korkeakulttuurin parissa. Selvitimme kuinka syville vesille kaksi heteromiestä voivat mennä hukkumatta, paremmalta tuoksuvaan ja paremmin pukeutuvaan, homouden mereen. Menimme slipoverit hulmuten muovilasista shampanjaa juoden katsomaan ajatonta klassikkomusikaalia Oopperan kummituksesta. Odotukset olivat korkealla, eikä Andrew Lloyd Webberin mestariteos pettänyt. Vaikka laulajat eivät mitään Whitney Houstoneita tai R. Kellyjä olleetkaan, lauloivat monet heistä silti paljon paremmin, kuin mihin itse olisin pystynyt.

Vaikka koulu on hieman viimeaikoina päälle painanutkin, ovat asiat silti suurimmalta osin varsin mainiosti. Olen pysynyt terveenä ja siirryttyäni rahapulan takia syömisestä vain ruuan katsomiseen, poskipääni ovat korostuneet ja olen alkanut suunnitella mallin uraa. Säästän myös melkoisesti aikaa, kun ei ole syytä käydä vessassa. Uuden laajakaistan myötä voin tehdä kouluhommia kotona (vaikka se kotona hieman hitaampaa onkin. Kirjoitin esseeseeni 53 tunnissa 53 sanaa, joten siirryin katsomaan Youtubea koulun tiloihin) ja pystyn nyt katsomaan myös TV-ohjelmia, joten en ole enää yhtä eristäytynyt ulkomaailmasta kuin ennen. Vaikka ruuat on paskoja, naiset näyttävät kurtisaaneilta, kaikki on kallista, kännykässä ei ole kenttää jos ulkona on pilviä tai viikonpäivä loppuu I:hin, pankit on helpompi ryöstää kuin niissä on maksaa laskuja, TV-ohjelmat on täällä parempia kuin Suomessa. Toki huomattakoon, että Viidakon tähtöset on tasoittanut kuilua brittien ja Suomen TV-ohjelmien välillä. Ohjelmassa täytyy olla jotain maagista kun Susanna Ingerttilä (entinen Sievinen) näyttää porukan fiksuimmalta. Katsoin täällä yhtenä päivänä, Suomessakin näytettyä, Uutta Sherlockia, ja ai Viisikko salaperäisellä nummella, että oli hyvä. Suosittelen lämpimästi kaikille niille, jotka osaavat jo Ketun ja Murhamummon jaksot ulkoa.

Hyviin uutisiin voidaan laskea myös uusi ja hieno paikallinen sotu-tunnukseni. Sotun saaminen osui tavallaan aika hyvään aikaan, sillä Kela ilmoitti taannoin, että ”näihin meidän ilmaisiin palveluihin on kaltaisesi maanpetturin ihan turha yrittää, ja natsikortillakin saat parempaa palvelua kuin entisellä Kelakortillasi, että jos viitsisit lähettää sen takaisin meille” (lainaus ei ole ihan sanasta sanaan, mutta ajatus on sama).

Koska esseet eivät plagioi itseään, lopetan tämän jatkokertomuksen tältä osin tähän. Tulevissa jaksoissa on luvassa muun muassa Suomessa asuvien lukijoiden selkärangan katkaisemiseksi kirjoitettua leijumista lämpimistä kesäkeleistä, arjen pienistä asioista valittamista sekä raportti valioliigan ottelusta Fulham-Wigan, jota olen menossa Jussin kanssa muutaman viikon päästä katsomaan. Toivottavasti pääset mukaan myös silloin.

Määrittämättömän pituiselle tauolle meidät saattelee nyt Nummisen M.A. ikivihreällä laulullaan Ulkosynnytinjenkka. Vinon hymyni väläyttäen ja silmää iskien,

Vaatimaton Nero

Koska joku pystyi vielä pesemään kädet kylmän ja kuuman hanan ollessa erillään, mutta samassa lavuaarissa, päätettiin molemmille laittaa jatkossa myös omat lavuaarit.

Mikael ottamassa kuvaa Kuningattaren Teatterista.

Kaipaisin Stop töhryille -kampanjan lanseeraamista myös Lontooseen, jotta moiset töherrykset pysyisivät poissa harmaata ovea pilaamasta

Rukous motivaation jumalille

Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi
Täällä on Kalle, sinun prinssisi
Notting Hillin ainoa toivosi
Vaikka junnuna toivoin, ei se kasvanut isona mailaksi
Enkä ulkonäköä muutenkaan liiemmilti kehuisi
Huumorintaju, sivistys ja lahjakkuus jäivät myös kaikki torsoiksi
Vaikka ala-asteen laulukokeen Hepokatti muuttuikin kasiplussaksi

Tunnen oloni silti hyväksi
Uusi kaupunki on tullut tutuksi
Ja muuttunut jo jollain tavalla kodiksi
Kevätaurinko muutti koko miehen yhdeksi hymyksi
Sen sijaan lenkkikauden avaus meinasi olla kuolemaksi
Sydämeni oli muuttua kivestä veritulpaksi

Uusi koulu osoittautui hienoksi ja luokkakaverit kivoiksi
Vaikka luennoilla tunnen itseni tylsistyneeksi ja väsyneeksi
Loputon koulu muuttuu toivon mukaan jossain vaiheessa duuniksi
Täytyy se sitten hoitaa englanniksi tai suomeksi
Pääsen toteuttaman itseäni ja muuttumaan entistä enemmän rahanahneeksi snobiksi

Tämän kevään aikana opitut asiat pitäisi nyt vääntää esseiksi ja tenteiksi
Mutta aloittamisen vaikeus ja motivaatiokato muuttivat energian uudeksi tekstiksi
Jos sitä vaikka tämän jälkeen ryhdistäytyisi
Ja kirjoittaisi esseen valmiiksi

Toivon, että kesäni jossain vaiheessa selkiytyisi
Mutta yritän toukokuussa mennä Suomeen ainakin muutamaksi viikoksi
Sillä ystävien kaipuu on muodostunut kovaksi
Ja syömäni pastavuoren jälkeen, jopa mutsini koekeittiön tuotokset maistuisi




Muistakaa ostaa Mignon-munia pääsiäiseksi
Mutta älkää antako herkkujen tulla tavaksi

Kalle – Prinssistä sammakoksi