Yo mama so poor she waves around a popsicle stick and calls it air conditioning.

Mutsi kävi kylässä ja toi kirjan nimeltä Prinssi. Mutsi toi käydessään myös silmälasit, joka tarkoittaa sitä, että olen nyt astunut uudelle nörttiyden tasolle. Tasolle, jota ei pelkillä Star Wars-aiheisilla T-paidoilla ja huonolla fyysisellä kunnolla voi saavuttaa. Tasolle, joka erottaa vain heikosti nörähtävät Skyrim-teinit kunnon ”Kirk itseasiassa sanoi Scotty, beam me up eikä beam me up, Scotty” -nörteistä. Olen nelisilmä. Uskon sen kertovan elämänmuutoksestani eniten, että pidettyäni silmälaseja ensimmäistä kertaa julkisesti päässä kaupassa käydessäni, joku hävittäjälentäjän näön omaava kynäniskanuori huusi ”I like your glasses”. Elämässäni aktiivisesti muille vittuilleena ymmärsin kuitenkin heti asian oikean laidan. Ei niitä laseja kehuta, jos ne oikeasti hyvältä näyttävät. Tätäkö se on? Tätäkö on rillirouskun elämä? 24/7 vittuilua kaikilta näkökyvyn omaavilta. Jos asiassa on jotain hyvää, niin se että Google alkaa pian myymään laseja, jotka kertovat käyttäjälleen jatkuvaa infoa ympäröivästä maailmasta. Kyllä ne huutelevat raggarinuoretkin hölmistyvät kun pystyn Googlen tarjoaman tiedon turvin kuittamaan takaisin huutelijan rumasta tyttöystävästä ja kuolleesta koirasta. Nörtit sorron yöstä nouskaa.

Mikäli odotit Skypen kautta käytäviä toinen toistaan mielenkiintoisempia keskusteluita maailmanpolitiikasta ja ihmisoikeuksista, joudut vielä hetken odottamaan. Vietin eilen tunnin O2:n toimistossa ja maksoin 50 puntaa sillä seurauksella, että saan netin kahden viiva kolmen viikon kuluttua. Viisikymppiä maksettuani minulle kuitenkin selvisi, että en saa nettiä ennen kuin British Telecommunicationsin lankalinja asuntooni avataan. Uskon, että tämä tapahtuu kahden viiva kolmen viikon kuluessa, joten saan netin näillä näkymin ensi jouluksi. Ei sillä, että nettiä mihinkään tarvitsisin, mutta EI SAATANA TÄÄLLÄ KOTONA ON TYLSÄÄ. Voihan sitä toki lukea kirjoja ja kuunnella radiota, mutta ihminen keksi TV:n ja netin, että kirjat voitaisiin polttaa ja radioaallot vapautuisivat, hulvattomat koodinimet mahdollistaville, walkie-talkieille. Kuka minä olen kehityksen kulkua muuttamaan. Haluan netin, jotta ihmiskunnan voittokulku jatkuu ja voin katsoa Youtubesta Biblemania juuri silloin kun itse haluan.

Lontoossa on paljon hyvää; koulumatkalla silmäripset eivät jäädy kiinni, kuten kotoisalla palosaaren sillalla, ruokakaupassa on suurempi valikoima erilaisia muroja ja bisse on halvempaa. Toki huonojakin asioita on; nettiyhteydet on ihan paskoja, julkinen liikenne maksaa ihan helvetisti ja muutamaa ihmistä on ajoittain oikeasti hieman ikävä.

Tänään kaupassa käydessäni tulin kuitenkin huomanneeksi tuotteen, joka kallistaa vaakakupin vahvasti Lontoon kannalle. Reunaton paahtoleipä! Voi toki olla, että tätä autuutta on Suomessakin tarjolla jossain siellä Espoolaisen golfkentän ikuisesta auringonpaisteesta nauttivan klubitalon terassilla, jossa pahuutta ei ole, ja Kike Elomaa ei mennyt vaaleissa läpi, mutta ei tätä Vaasan Moromarketissa ollut. Jos olisi ollut, olisin siellä vieläkin.

Laitan tähän loppuun linkin jokaisen fiilistelijän ykkösbiisiin (http://www.youtube.com/watch?v=tcrfvP11Hbo). Biisin innoittamana heitän myös shout-outit Katrille, Vesalle, Henkalle, Jennille, Larille, Johannalle, Vomppikselle ja Mitjalle, erään tunnetun laulun sanoja lainatakseni you’re the best around.

Rakastakaa lähimmäisiänne niin kuin haluisitte itseänne rakastettavan.

Prinssi

 Jos on muutenkin hevosen fysiikka niin kuinka reilua on yrittää polvella munille.

Jos sulla on toinen, koko kaupunki tietää sen mua ennen

Sulla viittaan tässä nyt rakkaaseen opinahjooni ja toisella toiseen suomalaiseen. Keskeytettyäni jossain vaiheessa maanantai-iltaa tarmokkaan lukemiseni koulun kirjastossa, ja lähdettyäni ansaitulle vessatauolle, kuulin suomea! Oli onni, että tämä toistaiseksi henkilöllisyytensä salaava suomalainen puhui puhelimessa, sillä menin suomea kuullessani niin lukkoon, että olisin luultavasti esitellyt itseni ruotsiksi. Vaikka päivittäin kirjotankin Facebookin chatissa suomea, ja pidän tätä kielellisesti köyhää ja sisällöllisesti köyhempää blogin irvikuvaa suomeksi, sen kuuleminen on silti eri asia. Jouduin oikeasti miettimään kaksi kertaa ennen kuin tajusin mistä nyt oli oikeastaan kyse, mutta kotoista härmäähän se oli, perkele! Mieli teki kalakukkoa, mutta kotona odotti vain lämpimän jääkaapin kylmä valo.

Kouluviikko on ollut sitä samaa vanhaa ”pitäis mutta kun ei huvita” huttua, joka varmasti on monelle opiskelijalle varsin tuttua. Se on jännä miten sitä ennen jokaisen kouluasteen alkua ajattelee, että ”tässä koulussa kyllä teen niitä läksyjä koko ajan vähän, että ei sitten ennen tenttiä tule itku”. No ihan paskaahan se tottakai on. Sitä tekee sen pakollisen 10% kurssin aikana ja loput 60% viimeisenä iltana. Ne on eri kaverit, jotka ylipäätään päätyy sen 100% tekemään. Itse olen pyrkinyt tuomaan Vaasan yliopiston Lontooseen. Prujut viimeisenä iltana ja rukous kaikkien suurimpien uskontojen jumalille.

Liikuntaharrastukseni on sen sijaan jatkunut edelleen vahvana. Kesän ensimmäisestä marraskuun alussa suorittamastani lenkistä toivuttuani, jatkoin tänään jalkapallon merkeissä. Ostin uudet kengät, shortsit, paidan, säärisuojat ja nilkkasuojat, ja kaikki näyttikin alkuun lupaavalta. Uusilla varusteilla tekemäni kulissi kuitenkin sortui pian pelin alettua, kun muille selvisi, että pelaan fudista yhtä hyvin kuin kudon lapaset. Pidin kuitenkin tiukasti kiinni herrasmiesmäisyydestäni ja lopetin tunnin ennen muita, sillä herrasmiehet eivät hengästy.

Kouluni hevospoolojoukkue Regent’s Lions on valitettavasti edelleen tauolla, joten urheilumenestys on ollut muiden joukkueiden harteilla. Kouluni rallijaosto Regent’s Racing Society kuitenkin otti viitan harteilleen ja voitti karting sarjan ensimmäisellä kierroksella sekä Oxfordin että Lontoon yliopiston. Ratsastukseni kanssa on vähän niin ja näin, mutta ymmärtääkseni kilpaa osaavat ajaa kaikki kaksivuotiaat ja sitä vanhemmat suomalaiset poikalapset, joten haen luultavasti paikkaa rallijaostossa, kunhan seuraavat try outit koittavat.

Kävin tänään myös ensimmäistä kertaa kouluni parkkipaikalla (tää blogi on niiin paska). Näin pari modattua Audia, pari ihan tavallista ässämersua, Ferrarin, Rolls Roycen, Bentleyn ja Maybachin. Kävellessäni parkkipaikalla kolme vuotta sitten H&M:stä ostamissani rikkinäisissä kahden kympin farkuissa, tunsin olevani väärässä paikassa. Tilanteen pelasti kuitenkin kotimatkalla näkemäni noin kymmenen vuotta vanha punainen Opel Astra, johon oli laitettu eteen ja taakse tarralla Ferrarin logot. En enää tuntenut olevani kaupungin ainoa köyhä.

Vaikka tekstin otsikko viittasikin Taikapeilin ajattomaan hittiin, en nyt laita tähän sitä linkkiä, koska rajansa fiilistelylläkin. Suurin osa blogin viidestä lukijasta kuitenkin asuu tällä hetkellä Suomessa, ja Englanti on Suomeen katsottuna lännessä, joten laitan tähän sen sijaan linkin Lännen Lokari – kappaleeseen (http://www.youtube.com/watch?v=XHE-1gOytPc). Se on tavallaan outoa, että maapallo on noin 4,5 miljardia vuotta vanha, ja paras sinä aikana syntynyt asia on tähän mennessä ollut Tenavatähti-laulukilpailu.

Haluaisin vielä näin lopuksi lähettää terveisiä rakkaalle veljelleni kotosuomeen, että sen teidän vintillä olevan ikean kirjahyllyn kaikki puutapit ja ruuvit on mulla täällä Lontoossa.

Pelätkää Herraa, haistelkaa liimaa, kuunnelkaa Tommi Läntistä, tehkää pommiattentaatti Ilta-Sanomien toimitiloihin, muistakaa liikkua ja syödä oikein.

Ystävänne, Suurlähettiläs Harva

Open by Hand. Suomalainen mieshän ei ohjeita kuuntele.

Alakazoo, alakazam let's just see how fucked I am

Mä oon niiin vanha. Heräsin lauantaina 0830 virkeenä ilman krapulaa 700 sivuinen Modern banking kirja tyynyni vieressä. Olen 24,8-vuotias keski-ikäinen huonokuntoisen 42-vuotiaan ruumissa. Sitten muihin uutisiin. Lauantaina ilmestyi kolmas osa saagastani Kadonneen SKY TV:n metsästys – It’s getting fucking personal. Lähdin kotoa riemumielin, koska olin löytänyt netistä vihjeen läheisestä pubista, jossa näytettäisiin rugbyn sijasta jalkapalloa. Sanomattakin lienee selvää, että netistä löytynyt tieto oli vain noin kaksi vuotta vanhaa, joten löysin vastaanottavan tunnelman, vanhan pariskunnan ja perinteistä englantilaista ruokaa £9,90. Noin tuntia myöhemmin, kun ensimmäinen puoliaika oli jo pelattu, kun pettymyksen kyyneleet olivat kuivuneet kylmässä talvi-ilmassa railoiksi poskilleni ja mantran tavoin toistetut kirosanat oli lausuttu, se vihdoin löytyi - Eden.

Ulkoa pubi näytti aivan samalta kuin kaikki muutkin pubit, joissa oli tehty virheellinen valinta rugbyn ja jalkapallon välillä. Hetken ulkopuolelta tarkkailtuaan, Kalle kuitenkin huomasi, että sisältä kuului iloisten ihmisten ääniä, ja jotkut jopa hymyilivät. Amiga 500:n kaltaisella tehokkuudella Kalle laski kaksi asiaa yhteen, ja oli varma, että oli löytänyt etsimänsä. Lopputalven pitkiä varjoja luovat valonsäteet läpäisivät vain vaivoin tummat ja pienet ikkunat, ja olivat omiaan luomaan jo aamupäivästä hieman tumuista tunnelmaa näiden jalkapallofanien, ihmisistä jaloimpien, keskuuteen. Paratiisin rauha rikkoutui vain hetkeksi United-fanin huudettua ”The fuck was that!?” nähtyään uusintana Luis Suarezin kättelyn ennen ottelun alkua. Ihmiset eivät kuitenkaan välittäneet, sillä kaikilla oli London Pridella saatu tyytyväinen hymy kasvoillaan. Rooneyn tehtyä maalin, Kalle katsoi ympärillään käytyä näytelmää, ja huomasi maailman olevan valmis.

Manu voitti, niinkun pitikin. Ala Johannes kannattamaan jotain toista seuraa.

En muista minä päivänä kirjoitin edellisen tekstin, mutta sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut vaikka mitä jännää. Taannoisessa tekstissä mainitsemani ihmisen kokoisen peniksen vetämä Research Methods kurssi on nyt tältä keväältä ohi, joten pääsen nauttimaan Apu #3:n natsismista uudelleen vasta syksyllä. Kaikki tässä valtiossa maksaa aivan helvetisti, mutta parturit ovat halpoja. Vaivaisen kymmenen punnan hinnalla sain armenialaisen entisen rangaistusvangin hellyydellä työstetyn uuden letin. Ei tällä nyt vielä hiusmalliksi ruveta, mutta vikaa saattaa olla enemmän mallissa kuin kampauksessa, ja kymmenen puntaa nyt voi maksaa mistä tahansa mauripekkarisesta.

Noin kuukauden täällä oltuani, olen alkanut huomata Suomen hyviä ja huonoja puolia entistä paremmin. Suomen hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti toimivat Internet-yhteydet, ellei käytä niitä Saatanan lanseeraamia kolmanteen maailmansotaan johtavia vitun mokkuloita. Huonoihin puoliin kuuluu Alko. Se on vapauttava tunne, kun ei brenkkua ostaessaan tarvitse kelloa ja kalenteria. Vapaus kuitenkin tuo mukanaan myös vastuun, jota en ole vielä itse täysin käsittänyt. Eräänä päivänä lähdin kauppaan ostamaan limua, mutta huomasin siellä myytävän myös Jack & Coke tölkkejä, joten ostin sitten niitä. Lähi-Tescossa myydään myös kahden litran Strongbow-pulloja johonkin noin kolmen punnan hintaan. Toivon, että saisin jonain päivänä jotain tehtyä, että voisin palkita itseni. Ei sillä, ettenkö lopulta palkitsisi itseni Strongbowlla, sain jotain tehtyä tai en.

Lopetan tämän viikon tekstini kuitenkin surusäveliin. Whitney Houston on poissa. Sytyttäkäämme kynttilä Kuningattaren muistolle. Katsokaamme Bodyguard ja tanssikaamme vielä kerran aamunkoittoon I Wanna Dance With Somebodyn tahtiin. (http://www.youtube.com/watch?v=eH3giaIzONA)

Legendan muistoa kunnioittaen,

 Kalle Kristian Harva

 Kuva kirkosta. Omistettu Whitneylle.

                                                             

Avoliitto

Ei sillä, että oikeasti olisin kenenkään kanssa avoliitossa. Ajattelin vaan laittaa Ilta-Sanomien paskatoimittajien opein niin harhaanjohtavan otsikon kun äkkiä keksin. Olen kuitenkin Kansaneläkelaitoksen silmissä avoliitossa, muuten olen yhtä paljon avoliitossa kun uusi presidenttimme on Karl Marx.

Muutin Suomesta Englantiin päästäkseni talvea karkuun. Lauantaina satoi lunta ja ensi viikonlopuksi luvattiin 15 astetta pakkasta.

Muutin Suomesta Englantiin, jotta voisin seurata jalkapalloa helpommin. Etsin sunnuntaina tunnin pubia, jossa näytettäisiin Manun matsi. Löysin viisi pubia, jossa näytettiin rugbya.

Muutin Australian ja Yhdysvaltojen sijasta Englantiin, koska ajattelin selviäväni täällä vähemmällä säädöllä ja ajattelin asioiden sujuvan. Sain ensimmäisen kuukauden aikana pankkitilin, johon en saanut nettitunnuksia enkä pin-koodia. Ikkunat on kädettömien munkkien elmukelmusta kyhäämiä paskoja ja koko valtion kraanat on tehty niin päin persettä, että vasemmasta kädestäni on palanut iho ja oikeassa kädessäni on kuolio.

Koska asun ulkomailla, ja luen Douchepadiin tulevaa Hesariani vain pari kertaa viikossa, saan suurimman osan Suomen tapahtumista linkkeinä Facebookissa. Tässä linkkien klikkaamisella tapahtuvassa uutisseurannassa on kuitenkin se huono puoli, että asioista kantautuvat tänne vain ääripäät. Vaikka tämän blogin olisi tavallaan tarkoitus kertoa minulle tapahtuneista asioista ja läpikäymistä ajatuksistani, näin kuitenkin eräänä iltana jotain, jota en voi olla kommentoimatta. En nyt puhu vaaleista, vaikka tilanne ajoittuu vaali-illan kanssa samaan aikaan. Puhun Kurren ja Maki Kolehmaisen Sauli Niinistölle tekemästä kappaleesta (http://www.youtube.com/watch?v=1gJE7RzNZ-g). Myönnän silloin tällöin pitäväni itseäni muita parempana, joskus siihen on myös aihetta. Kappale on niin paska, että vaikka en viikonloppuna saanut tehtyä puoliakaan suunnittelemistani asioista, tuli minulle silti hyvä fiilis. Ainakaan minulla ei mene niin huonosti kuin Kurrella ja Makilla.

Olen joskus harkitsematta (joskus harkiten) puhunut pahaa Vaasan yliopistosta. On kuitenkin olemassa asioita, jotka ovat Vaasan yliopistossa hyvin. Yksi näistä asioista on läsnäolovapaus. Täällä suuressa maailmassa minulle on tarjolla vain läsnäolopakko. Ihmiset ovat tulleet maisterikursseille hieman eri taustoilla, joten ensimmäiset pari viikkoa on pyritty saamaan kaikki samalle viivalle. Omalla kohdallani tämä on tarkoittanut sitä, että olen kaksi viikkoa putkeen kuusi tuntia päivässä kuunnellut luentoja aiheesta, jonka tiedän jo ennestään läpikotaisin. Ei sillä, että olisi ollut tylsää, mutta tänään ennen viimeistä tuntia Catherine sanoi ”You look dead” ja useampi opettaja on jo keskeyttänyt luentonsa vain kysyäkseen ”Are you alright?”, johon jostain tajunnan pilvilinnojen takaa vastaan tavallisesti ”Joo, ei täs......Yeah yeah, I’m with you.”

#23

Not London but SPARTAAA

Ensimmäinen viikko takana, 44 edessä

Luulen sen olleen viime juhannuksena, kun loppuillasta rupesin, mielestäni Juhon säestyksellä, avautumaan mysli-ihmisistä. Kun naapurisi on nähnyt parhaaksi sisustaa keskellä yötä, viereisen talon uuden BMW:n varashälytin on rikki, soiden noin 15 minuutin välein, ikkunasi on tehty elmukelmusta niin, että öisin asunnossasi on neljä astetta lämmintä, tai olet joutunut tekemään ylitöitä ja yöunesi ovat jääneet noin viiteen tuntiin, on ymmärrettävää, että herätessäsi et ole parhaalla tuulella. Olet kuitenkin aikuinen ja nielet kiukkusi hammasta purren. Aamiaiseksi syöt palan eilistä pitsaa, ja teet senkin suihkussa, vain maksimoidaksesi yöunien pituuden. Kaiken edellämainitun takia naamasi näyttää siltä, että olet saanut turpaan, ja itseasiassa väkivaltainen käytös saattaisi olla ainoa asia, joka helpottaisi oloasi. Raahaudut kuitenkin metroon, vain kohdataksesi mysli-ihmisen.


Kuuluisa hymysi näyttää siltä, että olet juonut viinietikkaa raakana, mutta mysli-ihmisen naama on tyytyväisessä virneessä, koska hän on jo käynyt lenkillä, syönyt super terveellisen mysliaamiaisen, lukenut päivän lehden, ulkoiluttanut koiran, vienyt lapset tarhaan, täyttänyt veroilmoituksen ja on nyt valmis ottamaan hymyillen vastaan alkavan työpäivän.


Minulla on 11 opiskelijatoveria, jotka opiskelevat samaa aihetta ja ovat aloittaneet kanssani samaan aikaan. Viidellä kurssilla kuudesta ei ole ketään muita kuin minä ja nämä 11 muuta kohtalotoveria, joten olemme yhdessä joka päivä noin kuuden tunnin ajan. Tähän mennessä on selvinnyt, että 11 näistä 11:sta on niin sanottuja mysli-ihmisiä. Haluan vetää niitä kaikkia turpaan.


Jokainen kouluni opettaja näyttää samalta ja jokaisen nimi on Apu Nahasapeemapetilon. Apu #1 myös kuulostaa niin paljon Simpsoneiden Apulta, että rupesin hihittämään kesken aloitusluennon. Asia, jonka olen kuitenkin huomannut on, että paskat opettajat ovat paskoja niin Suomessa kuin Englannissakin. Olen ollut koulussa nyt neljä kokonaista päivää. Viha on kova sana, mutta VIHAAN Apu #3:sta. Jos vittumaisuudesta ja tylsyydestä jaettaisiin mitaleita, antaisin ne kaikki hänelle. Jos läksyt annetaan illalla seitsemältä, ja ne pitää palauttaa seuraavana päivänä viiteen mennessä, ja seuraavan päivän ensimmäinen luento alkaa yhdeksältä aamulla, olisi mielestäni reilua jos läksyjen tekemiseen ei kuluisi viittä tuntia. Varsinkin, kun kuuluin niihin kahteen ihmiseen, jotka osasivat kysytyt asiat jo valmiiksi. Ainoa hyvä puoli näissä luennoissa on eräs ukrainalainen nainen, joka on tyhmin tähän mennessä tapaamani ihminen.


Muita viikon tapahtumia
Kävin yhtenä päivänä Tescossa ja huomasin, että kolme 660 millilitran Budweiseria sai kokonaishintaan 6 euroa. Tämä uutinen yksin sai viikon vahvasti plussan puolelle. Ensi viikon kauhuja odottaen


Kalle ” Davies, Howard & Green, David  (2011). Global Financial Regulation – The Essential Guide” Harva

Näkymä ikkunasta

Näkymä ovelta



















Ruma tuoli

Näkymä rumalta tuolilta

"Takka"

Flunssa

Ei ole edes mikään paha. Ajattelin vain, että alotan sillä, niin ei tule mitään sanomista siitä miten olen myynyt itseni Lontoolle ja alunperin melko kyyninen maailmankuvani olisi muuttunut selvästi positiivisemmaksi. Hyviä uutisia kuitenkin on. Kaksi viikkoa kestäneet säälivät katseet, sanoessani hostellin respassa “two more nights”, ovat vihdoin vain varjoja menneisyydessä ja uusi kotipaikkani on Notting Hill, Lontoo.

Istun tällä hetkellä uudessa yhdestä huoneesta koostuvassa muodikkaassa keittiön sisältävässä studioasunnossani. Keittiö on toki aika paljon sanottu pienestä jääkaapista, mikrosta, vedenkeittimestä, leivänpaahtimesta ja kahdesta keittolevystä, jotka toimivat jollain tavalla kytköksissä johonkin ajastimen kaltaiseen viritykseen, niin että ruokaa laittaessa kuuluu jatkuva nakutus. Onneksi 850 euron kuukausittaisella vuokralla ei kuitenkaan saa omaa vessaa, vaan jaan sen muutaman kaalilta haisevan puolalaisen kanssa, jotten ylpisty. Huonekaluihin sisältyy myös kerrossänky ja aivan uskomattoman ruma kukkakankaalla verhoiltu aurinkotuoli. Mieltä kuitenkin lämmittää se, että kävelymatkan päässä ovat Subway, Mickey D’s, KFC, Hyde Park, kaikki pankit, pari pubia, ja Tsekin suurlähetystö. Ensimmäinen asuntoni on Notting Hillissä, joten suunta voi olla vain alaspäin.

Eilen oli ensimmäinen luento ja ensimmäiset kotitehtävät. Excelissä tehtävät kotitehtävät annettiin luonnollisesti seuraavaksi päiväksi, niin että seuraavan päivän luennoista johtuen minulla oli koko yö hyvin aikaa opetella 10 uutta asiaa excelissä ja pari matikassa. Ei ole kuitenkaan ongelmaa, josta ei Youtubella ja kusetuksella selviäisi. Puoli kolmelta nukkumaan ja kuudelta ylös – siitä on vatsahaavat tehty.

Vanhan Kansan sanonnan mukaan rahalla saa ja hevosella pääsee. Ottamatta sen enempää kantaa väittämän todenmukaisuuteen, yksityiskoulussa on ajoittain puolensa. Kouluuni pääsee sisään vain kulkukortilla, jotta imurikauppiaat ja rahvas saadaan pysymään loitolla meidän rikkaiden, kauniiden  ja hyväosaisten miettimistyötä häiritsemästä.  Koulun aulassa on onneksi myös kuusi ihmistä puvut päällä varmistamassa, että näin myös tapahtuu. Koulukavereillani on titteleitä sukunimissä ja he suunnittelevat euroopanmatkoja viikonlopuksi – minä syön kotona Tescon kahden punnan pasta bolognesea ja teen senkin pankin rahoilla. Eräänä päivänä rupesin nauramaan ääneen kävellessäni kouluun ja huomatessani, että ruoho todellakin oli selvästi vihreämpää kouluni pihalla kuin muualla Regent’s parkissa. Lähtiessäni eilen koulusta, seisoi etuoven edessä Jaguar ja Rolls Royce, koska joidenkin koulun oppilaiden mielestä kävely on paskaa.


Koulun sisäpiha

Vapauttava arki on luentojen alkamisen ja tyhjyyttään hohtavan uuden pankkitilini myötä taas askeleen lähempänä. Mikäli et halua osoittaa suoraa rahallista tukea tilisiirroin uudelle pankkitililleni, voit tehdä sen klikkaamalla tämän sivun laidoilla näkyviä mainoksia. Saan jokaisesta klikkauksesta sadasosa sentin. Pystyn jo haistamaan oman Rolls Royceni nahkaverhoilun.

Jos olen ymmärtänyt oikein, blogin kuuluu olla interaktiivinen ja dynaaminen ja muuta paskaa, joten ennen kuin alan järjestämään viikkokilpailuja ja seuramatkoja lukijoille, ajattelin, että promoan tässä dynaamisuuspäissäni samalla myös ystäväni blogia. Atte on tällä hetkellä Marseillessa, ja hänen bloginsa koostuu vahvasti kuvista (http://attention4.blogspot.com). Te, jotka muutama vuosi sitten olitte tuossa pahamaineisessa syntien satamakaupungissa, voitte nyt ruokaviinejä nauttiessanne katsoa tietokoneenne näytöltä lumoavia kuvia öisestä Marseillesta ja herkistellä siellä kotonanne Édith Piafin soidessa, kuten itse taannoin herkistelin kirjaston nurkassa katsoessani videota steissillä flash mobina lauletusta maammelaulusta. Ja te, jotka olette joskus käyneet Lontoossa, voitte kyynelsilmin ihastella oheisia itseottamiani taideteoksia tästä sykkivästä metropolista.

Leijonakoru kaulassa viuhuen ja karjalalippis hyppyritukkaa peittäen kuittaan ”täältä tähän ja takaisin isoon pajaan”.

Kristian ”Joe” Harva

Kultainen nainen

Kirkko. Oisko tyyliin Pyhän Paulin