Loma

Eilen alkoi loma. Koska olen ollut kassalla jo kohta 25 vuotta, luulin loma kestävän vain viikon, mutta todellisuudessa loma kestääkin kaksi ja puoli viikkoa. Kaikki muut toki tiesivät loman todellisen pituuden koko ajan ja menivät kukin eri teitä omalle maalleen. Itse sen sijaan käytän lomani kirjastossa istuen esseitä kirjoittaen, Poochinskia Youtubesta sivusilmällä katsoen. Onneksi huhut kuitenkin kertovat, että Suomen sää on ihan haitarista, joten säästän kotimatkani sitten vasta kesälle. Kesän suunnitelmat ovat kuitenkin tällä hetkellä täysin auki. Keskiviikkona sain tiedon, että Bloombergille ei tarvitse mennä, ja nyt olenkin koittanu miettiä vietänkö kesäni Kallion puistoissa maaten, vai Lontoon hälinässä hioten.

Kuinka tehdä mistä tahansa urheilulajista mielenkiintoisempi? –Tilastoilla.

Kuinka koukuttaa nelisilmänörtti urheilemaan? –Lisäämällä urheiluun leveleillä mitattava hahmon kehitys.

Koska kaikissa muissakin blogeissa aina mainostetaan tuotteita, teen nyt saman. Erona on toki se, että muille maksetaan siitä, ja itse teen mainostamisen silkasta huoraamisen ilosta. Ostin viime viikolla Nike+ -sirun, joka laitetaan juoksukenkien sisään. Sirun vastakappale laitetaan kiinni Ipodiin, joka sitten mittaa juostua matkaa, kaloreita, aikaa, kertoo musiikin soiton ohessa matkan etenemisestä ja onnittelee tavoitteiden saavuttamisesta. Lenkin jälkeen Itunes siirtää juostun lenkin tiedot nettiin, jossa näkee oman levelinsä ja tarkemmat tiedot juostusta lenkistä. Olen tällä hetkellä, yhden lenkin juostani, keltaisen tason lenkkeilijä, mutta juostuani 45 kilometriä lisää, saavutan oranssin tason. Koko touhu kuulostaa varmasti turhalta rahastukselta, mutta en tiedä miten olen ikinä käynyt lenkillä ilman Nike+:an apua. Jos se olisi mahdollista, ottaisin levelit myös kaikille muille elämän osa-alueille, sillä olen varma, että kykyni syödä pastaa tomaattikastikkeessa ja valvoa öisin tekemättä oikeastaan yhtään mitään ovat maailmanluokkaa.

Olen aikaisemminkin valittanut tämän maan Internetyhteyksistä, mutta nyt oman laajakaistani saapuminen on lähempänä kuin koskaan. Torstaina asunnossani kävi joku afrikkalaista syntyperää omannut insinööri tuijottamassa puhelinpistokettani, ja hetken tuijotettuaan kertoi miksi puhelimeni ei toimi. Olen ollut täällä nyt kutakuinkin kaksi ja puoli kuukautta, ja englantini on vahvistunut niin, etten enää varsinaisesti huomaa puhuvani englantia. Olen myös huomannut, että englannin poissulkeminen on yhä vaikeampaa. Yrittäessäni puhua suomea, lauserakenteet ja sanavalinnat ovat toistuvasti aivan päin persettä. Joka tapauksessa, insinöörin sanottua ensimmäisen lauseen, tiesin olevani pulassa. Se on outo tunne kun tietää mitä kieltä puhutaan, mutta ei saa yhtäkään sanaa kiinni. Kahden ensimmäisen sanan jälkeen ajatukseni harhailivat vanhoille ranskan tunneilleni, jossa hymyilin sujuvasti yhdeksän vuotta putkeen oppimatta mitään muuta kuin kyvyn ilmaista oma nimi ja halu syödä pitsaa. Kahden ensimmäisen lauseen jälkeen epäilin aivovammaa, joka oli estänyt minua ymmärtämästä puhetta. Minuutin kohdalla olin jo luopunut toivosta ja pyrin vain seuraamaan insinöörin eleitä ja koitin hahmottaa kertoiko hän jotain tarinaa, vai päättyisikö tämä kaikki kysymykseen. Insinöörin lopetettua monologinsa, sanoin ”Alright, that’s good”.

Vaikka yhteinen kielemme olikin hieman hakusessa, kielillä puhunut insinööri sai kuitenkin puhelinlinjani kuntoon. Puhelinlinjan avautumista odottanut O2 soitti heti perjantaina. 40 minuutin puhelun jälkeen, kuultuani kolme kertaa tulevan nettini nopeuden, vahvistettuani kolme kertaa olevani netin tilaaja, todistettuani kolme kertaa, etten käytä tällä hetkellä muiden palveluntarjoajien nettiä, puhuttuani kolmen eri ihmisen kanssa, kuunneltuani kuusi kertaa mykän puhelinlinjan vahvistamaa omaa hengitystäni ”for just a second”, saatuani yhden puhelun aikana kahdeksan vahvistustekstiviestiä ja kolme sähköpostiviestiä, Internetyhteyteni pitäisi olla täydessä toimintavalmiudessa ensi perjantaina. Ehdotuksia katsomisen arvoisista Youtuben kissavideoista otetaan vastaan.

Koska venäytin viime yönä jonkun lihakseni näyttäessäni tanssilattialla Lontoolle, kuinka Rapper’s Delightia Vaasan Fontanassa tanssitaan, istuminen tuntuu hieman epämukavalta ja lopetan tämän selonteon tältä osin tähän.

Mukavaa viikonloppua. Voittakaa kaikki lotossa.


KKH

Turvallaan oleva hevosenpää, kuvastaa koulumenestystäni

En luottais ton näköseen posseen

Mitä on poikamiehen elämä?

Se on sitä kun tulee kotiin raskaan päivän jälkeen, avaa oven ja ajattelee... ”hyi vittu täällä haisee pahalta”.

Tajusin myös kuluneen viikon aikana syyn ainaiseen kotona olemiseeni. Epämiellyttävät rutiinit ja tylsä arki ovat niitä asioita, jotka erottavat meidät eläimistä ja pitävät sivilisaation koossa, joten miksi niistä pitäisi luopua. Koitin torstaina käydä Elinan luona Itä-Lontoossa, mutta otin Stratfordista väärän junan ja päädyin johonkin aivan perseeseen. Toisen todisteen rutiinien rikkomista ja kaikkea uutta vastaan koin tänään käydessäni lenkillä. Kyllä, kävin lenkillä. Hyde Park on suorakulmion muotoinen ja se on ympäröity taloilla joka sivulta, mutta se ei estänyt minua harhailemasta uudestaan sinne samaiseen ”aivan perseeseen”. Ei riitä, että yrität juostessasi näyttää siltä kuin toinen lenkkisi puolen vuoden sisään ei tuntuisi missään (vaikka todellisuudessa tunnet kuolevasi ja  mietit nopeinta tapaa kirjottaa testamentti omalla verelläsi), mutta vedät samalla jalat hapoilla jossain metrisessä heinässä ja mietit kauhusta kankeana, että sinulla ei ole aavistustakaan missä olet ja olet varustautunut vain avaimilla ja herätystoiminnon omaavalla Casion rannekellolla. Muutos on paskaa, kotona on hyvä.

Tuolle pahamaineiselle lenkille minut ajoi kuitenkin lähinnä hyvä sää. Kevät on saapunut Lontooseen. Kukat kukkivat, linnut laulavat, Aurinko paistaa ja ulkona oli tänään 14 astetta. Minut hyvin tuntevat kuitenkin tietävät, että nämä rupeavat jo olemaan niitä lämpötiloja, jolloin jatkuva hikoiluni muuttaa yksiväriset T-paitani solmuvärjätyiksi hippiunelmiksi. Aikaisempaan kappaleeseen vedoten, olen kuitenkin pyrkinyt pysyttelemään kotona musta kangaskassi silmien eteen vedettynä jäämurskaa kehooni hieroen, jotta kaipuu Suomeen pysyisi aisoissa.

”What is the difference between debt and equity?” Ei aavistustakaan mitä vastasin, mutta selkeästi olin oikeilla jäljillä, koska sain duunihaastattelun Bloombergille. Kyseessä on ns. Assessment Day, joka sisältää luennon, haastattelun, ryhmätyön ja monivalintakokeen. Sanomattakin lienee selvää, että häviän pelin viimeistään haastattelussa, mutta tarjolla on kuitenkin ilmainen aamiainen, joten olen tavallaan jo voittanut.

Hyviä uutisia satelee joka suunnalta, sillä sain taannoin netin kännykkääni, joten nyt voin olla, läksyjen tekemisen sijaan, Facebookin chatissa myös kotona.

Pesulat: paras. asia. maailmassa. Ensin ajattelin, että pesukoneen tai –tuvan puuttuminen koituisi ongelmaksi, mutta olin väärässä. Nyt voin viedä vaatteeni hyvällä omallatunnolla pesulaan, jossa jotkut kiinalaiset pesevät, kuivaavat ja viikkaavat vaatteet puolestani. Tästä lähtien muutan vain taloihin, joissa ei ole pesutupaa. Tulin pesulakokemuksestani niin hyvälle tuulelle, että ostin ensimmäistä kertaa elämässäni Frozen Yogurtia ja tulin kotiin katsomaan Miami Vicea. Kimmo Laihon sanoja lainatakseni ”tääl eletään vaan kerran, mä elän nyt”.

Koska iloisiin säveliin lopettaminen ei sovi luonnolleni ja saan viihtymisestä ihottumaa, ajattelin että valitan tähän loppuu vielä sitä, että täällä ei toimi mikään kuten Suomessa. Suomessa kaikki on helppoa, kaiken voi hoitaa netissä ja kaikki toimii, mutta täällä on sen sijaan ihan normisettiä maksaa vuokraa kolme päivää, koska netti ei toimi, nettipankki ei toimi, nettipankin tukinumero ei toimi, omassa pankissasi voi vain nostaa rahaa ja laskut voi maksaa vain kohdetilin pankkikonttorissa. Koska yhden maan byrokratia kanssa painimista ei voi edes kunnolla laskea, väännän myös Kelan kanssa kättä oikeuksistani opintotukiin, ihan vain ettei totuus unohtuisi.

Että sellasta. Ensi viikolla on niin paljon kouluhommia, joita pitäisi tehdä, että luultavasti kirjoitan uuden tekstin joka päivä. Pari bisseä alla on kuitenkin helppo huudattaa Feel So Good.

Machiavellin Prinssi-kirjaa lukien, Princen 1999-kappaletta kuunnellen ja Princes tonnikalaa syöden,

Olympian Prinssi


PS. Onnea Marja!

Pinteessä oleva pukujätkä symboloi tulevaa duunihaastatteluani.