5th of November

Remember remember the fifth of November
Gunpowder, treason and plot.
I see no reason why gunpowder, treason
Should ever be forgot...

Tänään on siis marraskuun viides, johon oheinen runokin viittaa. Suomessa kyseiseen päivään liittyy lähinnä syysmasennus, sade ja kylmyys, mutta täällä on aika juhlan. Marraskuun viidentenä juhlitaan sitä, että Guy Fawkesin suunnitelma parlamentin ylähuoneen räjäyttämisestä meni pipariksi, ja lordit säilyttivät henkensä. Parlamentin räjäyttämisen epäonnistumista päätettiin juhlistaa sytyttämällä nuotioita, mutta koska se ei ole enää tarpeeksi seksikästä, nuotiot on korvattu ilotulitteilla. Ymmärtääkseni suurimmat ilotulitukset ovat tänään, mutta koska kuuluun kaikkimulleheti-nuorisoon, kävin katsomassa yhden ilotulituksen jo eilen. Siinä välkkyvää taivasta pimeydessä tuijottaessani aloin miettiä koko ilmiön outoutta.

Ensin jonotetaan jossain geneerisen ruokaketjun paikallisessa kuuden lentokentän kokoisessa lähikaupassa (joka ei kuitenkaan ole niin iso ja hengetön, etteikö lihatiskin Veikkoa voisi ihan hyvin kutsua vaikka omaan joulupöytään), selkä hikeä valuen, koska maitopurkille on ulko-ovelta 4 kilometriä matkaa, ja päällä on kaikki pilkkihaalarista perintöturkiksiin, koska ulkona on 63 astetta pakkasta. Rakettia jonottaessa voi vaikka ajankuluksi kuunnella, kun joku 5-vuotias äidin oma höpönassu potkii lattiaa ja huutaa, koska ei saanut Kinder-munaa, vaikka pääsiäiseen on enää vajaa puoli vuotta aikaa. Kun olet vihdoin saanut sen ”Karjala takaisin HETI”-patasi, joka irtosi huokeaan 214,5 markan hintaan, olet valmis räjäyttämään ne rahat taivaalle noin puolitoista sekuntia kestäväksi väriloistoksi, jota joku 25-vuotias kauppatieteen opiskelija katsoo naama täysin tonnin setelillä kädet taskussa ITV:n Top Dog Model ohjelman absurdiutta miettien.

Koska raketit kuitenkin mielestäni kuuluvat asioihin, joista kuuluisi tykätä, vähän kuten suklaa tai Uuno Turhapuro, tutkin asiaa lisää. Noin viiteen ikävuoteen asti lapset ovat pääsääntöisesti nukkumassa ilotulitusten aikaan, joten ilotulitusten potentiaalinen hauskuus jää pitkälti kokematta. Asiat kuitenkin muuttuvat suunnilleen samaan aikaan kun koulu alkaa. Pojilla tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että kaikki mikä elämässä on hyvää liittyy pahviin, joka räjähtyy. Tytöt usein suhtautuvat kaikkeen potentiaalisesti sokeuttavaan huomattavasti poikia viisaammin, ja raketit eivät ole poikkeus. Asioiden räjäyttämisen hauskuus kuitenkin katoaa usein sen jälkeen kun omat korvat soivat ja kaverilta on meinannut lähteä näkö, joten ilotulitusten hauskuus laskee iän myötä. Ilotulitusten viehätys kuitenkin palaa täsmälleen samalla hetkellä, kun alahyllyn halvin skumppa löytää tiensä juhlivien teinien käsiin. Jos joku ilotulituksia parantaa niin se, että on pätkässä. Tämänpäiväinen opetus onkin olla katsomatta ilotulituksia selvin päin. Yritin, en pitänyt.

Saan suominumerooni puheluita paljon useammin kuin moni uskoisi. Päivällä tulevat puhelut koskevat usein uusia sukkia, tai partakoneen teriä, jotka saisi kotiinkuljetettuna ”vain postimaksun hinnalla”. Iltaisin sen sijaan saan puheluita, joissa usein kysytään ”KALLE............HALOO! KALLE, KALLE. MOI! KUULETSÄ MIKÄ TÄÄL SOI!? KUULETSÄ TÄN! KUULETSÄ MIKÄ TÄÄL SOI?”. Tähän asti se soinut kappale on ollut joko Michael Jacksonin Man In TheMirror, tai Whitney Houstonin I Will Always Love You. Lauantaina kuulin kuitenkin puhelimen välityksellä elämäni parhaan ryhmälaulun ajattomasta Samuli Edelmannin klassikosta Mun Sydämellä On Kypärä. Vaikka en tykkääkään kuunnella huutoa, varsinkaan puhelimessa, ovat nämä puhelut aina tervetulleita. Haluankin esittää nöyrimmät kiitokseni kaikille Samulin johdolla laulaneille. Ette tiedä miten paljon se viikonloppuani piristi. 

Vietä tosi tosi tosi tosi hyvä viikko,

Rakkaudella Kalle

Mirkalle