tiistai 18. syyskuuta 2012

3Simoa



Onko vihdoin koittanut aika, jolloin suomalainen elokuva ei tarkoita automaattisesti alastomuutta, huutamista, tappelua, viinaa, Mikko Leppilampea ja naiseksi pukeutuneita miehiä?

Katsoin noin viikko sitten TV:stä Cyclomanian.

Sanotaan, ettei yhden lauseen kappaleita tulisi tehdä, mutta kaikki Cyclomanian nähneet tietävät syyni (Cyclomania on kuin FC Venus, jonka päälle on laatattu, niin että laattaakin on vedetty turpaan). Cyclomanian haamut selkäni takana, lähdin elokuvateatteriin, mutta yllätyin positiivisesti. 3Simoa vapauttaa katsojan 90 minuutiksi mustavalkoisista SF-filmeistä asti jatkuneesta häpeäntunteesta. Matkan varrelle on mahtunut mm. Levottomia, Häräntappoaseita sekä Uuno Turhapuroja, mutta 3Simoa on raikas tuulahdus inhorealismia ja itkua täynnä olevassa suomalaisen elokuvan kentässä. Toki myönnettäköön, että mahdollisuudet olisivat olleet mielestäni vielä parempaankin, mutta ehdottoman hyvä näinkin.

Jopa näyttelijätyö elokuvassa onnistui. Voin suoraan myöntää olleeni skeptinen erityisesti Paula Vesalan työskentelyä kohtaan (koska PMMP asettuu mieltymyksissäni samalle viivalle kuin varpaan lyöminen pöydän jalkaan, Popeda ja kansanmurha), mutta voin käsi sydämellä sanoa, etten olisi itse pystynyt parempaan. Ohjaaja Teemu Nikki on tähän mennessä tehnyt mm. kamera-assistentin töitä sekä ohjannut musiikkivideoita ja lyhytelokuvia. Ainoa työ, jonka itse muistan varmuudella nähneeni on ”Kaveri” niminen lyhytelokuva. Jos et ole vielä nähnyt, suosittelen katsomaan.

Kaiken kaikkiaan 3Simoa on juuri sitä, mitä suomalainen elokuva tarvitsee: uusia tekijöitä, uusia näyttelijöitä, dialogia, joka muistuttaa puhetta, ja juonen, joka mahdollistaa muutakin kuin alastomuuden, huutamisen, tappelun, viinan, Mikko Leppilammen ja naiseksi pukeutuneet miehet. Elokuva ansaitsee mielestäni 3,689 tähteä, mutta annan täydet neljä, koska ”Suosi suomalaista”.



Toim. huom. Kirjoittajalla ei ole yhtikäs mitään Mikko Leppilampea vastaan. Trailereissa vaan tuli kaksikin elokuvaa, joissa Leppilampi näytteli, joten hän joutui syyttä esimerkiksi paljon elokuvia tehneestä näyttelijästä. Kenellä voisi olla mitään komeutta vastaan?


Kuva on ihan rehellisesti nyysitty. Lupaan ottaa sen heti pois jonkun sitä toivoessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti