Oltuani nyt reilun viikon
lomalla, olen valmis sanomaan, että Lontoo ei itseasiassa ole ollenkaan
hassumpi kaupunki. Lukukauden aikana en kiireiltäni ja saamattomuudeltani
kerennyt paljon Lontoota näkemään, mutta voi jumpe! Täällähän on vaikka mitä!
Italialaiset ovat kuuluisia tyylikkyydestään, joten on vain luonnollista, että italialaisten luokkatovereideni läksiäiset järjestettiin tyylittömimmässä yökerhossa, jonka olen eläessäni nähnyt. Näin kahden tunnin aikana elämäni kymmenen isointa muovipatsasta afrikkalaisista metsästäjistä, kaksi isointa muovista seinästä törröttävää norsun päätä, niin huonon seinään maalatun leopardin, että nauroin, muutaman niin ruman tuolin, että oman asuntoni kukkakuosinen aurinkotuoli näyttäisi niiden rinnalta Aarnion pallotuolilta, seinästä ulostyöntyvän seinäpaneloinnin, johon oli ikuistettu seisovia alkuasukkaita sekä baaritiskin, joka oli päällystetty tekolumileopardin turkilla. Yökerhossa oli tavallisten rappusten sijaan luonnollisesti myös rullaportaat, jotta tekonorsujen rumuudesta liikuntakykynsä menettäneet asiakkaat pystyvät paremmin liikkumaan tuossa campiuden temppelissä.
Toivuttuani tuoleista, jotka olisivat näyttäneet paremmilta jos niiden päälle olisi joku laatannut, ostin liput Kanjen (Kanye West) ja Jayzen (Jay-Z) keikalle. Vaikka olen villeinä musadikkarivuosinani nähnyt Raimssin ja Pikku G:n yhteiskeikan, oli O2-areenalla näkemäni show ehkä jopa parempi. Vaikka Kanye esittikin oman autotune-määkimisensä keikan puolivälissä, oli nälkävuoden pituinen keikka silti kaikin puolin varsin onnistunut. Kuultuani itselleni tärkeän 99 problems -kappaleen livenä Kanyen tuplaamana, fiilikseni olivat valehtelematta lähes semi-ok. Ja vaikka poikien Watch the Throne levyllä mielestäni on parempiakin kappaleita kuin Niggas in Paris, on siinä silti jotain melko maagista kun 23000 ihmistä hyppii ja huutaa prinssi Williamin tehneen virheen, koska Katen sijaan hänen olisi tullut naida sekä Mary-Kate että Ashley.
Koska skeptisyys kuuluu MM-hokiin, luovutin pronssipelin vikassa erässä, nielin pettymyksen karvaan kalkin, kirjotin uhraamani lampaan verellä seinään runon kotikisojen taiasta ja Tamin Nostradamuksen omaisesta viisaudesta, ja suuntasin Selssiin (Chelsea). Myönnän, että oman maalin eteen parkkeeraamiseen perustuvalla antifudiksella pokaalin (joka on muuten livenä aivan helvetin iso) voittaminen on tavallaan vähän väärin, mutta koska olen aina vihannut Saksaa, saksan kieltä, saksalaisia, saksalaista fudista, insinöörejä, hapankaalia, teknoa, tuunattuja bemareita, UMTS- kauppoja ja 99 luftballons-biisiä, ei minulla ollut minkäänlaista ongelmaa laulaa Terryn johdolla kymmenien tuhansien muiden kanssa Championes, Championes, ole, ole, ole!
Näin loppuun suosittelen vielä kaikkia Lontoossa kävijöitä kokeilemaan ns. Boris bike:n (samanlaisia kun entiset Stadin kaupunkipyörät, sillä erotuksella, että niillä voi ajaa, ja ne eivät ole kaikki koko ajan paskana tai läheisessä lammessa) vuokraamista, jonka voi tehdä luottokortilla. Itse uskaltauduin pyörän satulaan baarista saamani rohkaisun jälkeen joskus yön pikkutunteina kun liikennettä ei enää juuri ollut ja täydellinen englantilaisen liikenteen ymmärtämättömyyteni ei täten juuri haitannut. Näin pyöräreissullani mäkkisafkaa dyykanneen ketun ja ison osan yllättävän kaunista öistä Lontoota.
Jay-Z:n sanoin: "I love this cityyyyyy!"
KH
Italialaiset ovat kuuluisia tyylikkyydestään, joten on vain luonnollista, että italialaisten luokkatovereideni läksiäiset järjestettiin tyylittömimmässä yökerhossa, jonka olen eläessäni nähnyt. Näin kahden tunnin aikana elämäni kymmenen isointa muovipatsasta afrikkalaisista metsästäjistä, kaksi isointa muovista seinästä törröttävää norsun päätä, niin huonon seinään maalatun leopardin, että nauroin, muutaman niin ruman tuolin, että oman asuntoni kukkakuosinen aurinkotuoli näyttäisi niiden rinnalta Aarnion pallotuolilta, seinästä ulostyöntyvän seinäpaneloinnin, johon oli ikuistettu seisovia alkuasukkaita sekä baaritiskin, joka oli päällystetty tekolumileopardin turkilla. Yökerhossa oli tavallisten rappusten sijaan luonnollisesti myös rullaportaat, jotta tekonorsujen rumuudesta liikuntakykynsä menettäneet asiakkaat pystyvät paremmin liikkumaan tuossa campiuden temppelissä.
Toivuttuani tuoleista, jotka olisivat näyttäneet paremmilta jos niiden päälle olisi joku laatannut, ostin liput Kanjen (Kanye West) ja Jayzen (Jay-Z) keikalle. Vaikka olen villeinä musadikkarivuosinani nähnyt Raimssin ja Pikku G:n yhteiskeikan, oli O2-areenalla näkemäni show ehkä jopa parempi. Vaikka Kanye esittikin oman autotune-määkimisensä keikan puolivälissä, oli nälkävuoden pituinen keikka silti kaikin puolin varsin onnistunut. Kuultuani itselleni tärkeän 99 problems -kappaleen livenä Kanyen tuplaamana, fiilikseni olivat valehtelematta lähes semi-ok. Ja vaikka poikien Watch the Throne levyllä mielestäni on parempiakin kappaleita kuin Niggas in Paris, on siinä silti jotain melko maagista kun 23000 ihmistä hyppii ja huutaa prinssi Williamin tehneen virheen, koska Katen sijaan hänen olisi tullut naida sekä Mary-Kate että Ashley.
Koska skeptisyys kuuluu MM-hokiin, luovutin pronssipelin vikassa erässä, nielin pettymyksen karvaan kalkin, kirjotin uhraamani lampaan verellä seinään runon kotikisojen taiasta ja Tamin Nostradamuksen omaisesta viisaudesta, ja suuntasin Selssiin (Chelsea). Myönnän, että oman maalin eteen parkkeeraamiseen perustuvalla antifudiksella pokaalin (joka on muuten livenä aivan helvetin iso) voittaminen on tavallaan vähän väärin, mutta koska olen aina vihannut Saksaa, saksan kieltä, saksalaisia, saksalaista fudista, insinöörejä, hapankaalia, teknoa, tuunattuja bemareita, UMTS- kauppoja ja 99 luftballons-biisiä, ei minulla ollut minkäänlaista ongelmaa laulaa Terryn johdolla kymmenien tuhansien muiden kanssa Championes, Championes, ole, ole, ole!
Näin loppuun suosittelen vielä kaikkia Lontoossa kävijöitä kokeilemaan ns. Boris bike:n (samanlaisia kun entiset Stadin kaupunkipyörät, sillä erotuksella, että niillä voi ajaa, ja ne eivät ole kaikki koko ajan paskana tai läheisessä lammessa) vuokraamista, jonka voi tehdä luottokortilla. Itse uskaltauduin pyörän satulaan baarista saamani rohkaisun jälkeen joskus yön pikkutunteina kun liikennettä ei enää juuri ollut ja täydellinen englantilaisen liikenteen ymmärtämättömyyteni ei täten juuri haitannut. Näin pyöräreissullani mäkkisafkaa dyykanneen ketun ja ison osan yllättävän kaunista öistä Lontoota.
Jay-Z:n sanoin: "I love this cityyyyyy!"
KH
 |
| Patsaat ovat ehkä noin viisimetrisiä |
 |
| Kuvassa saattaa olla myös tiikeri tai leijona, mutta tiettyä sisäsiittoisuutta on mielestäni petojen ilmeistä havaittavissa |
 |
| Karnevaalitunnelmaa |
 |
| Matti ja Teppo |
 |
| Kuuluisa AC Hanneksen hevonen |
 |
| Kuva omistettu Samulle ja Janne P:lle |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti