It was all a dream...

Aamuna, jona matkaseurue lähti Lontoosta, Opas #1 kävi juttelemassa graduohjaajalleen, joka sanoi ”Mr. Harva, as we say in English, you have to put your skates on. If you haven’t gathered the material by the end of this week, we’re looking at a fail”. Muistettuani, että “fail” tarkoittaa 4500 punnan laskua ja neljän kuukauden lisäopintoja, laitoin luistimet jalkaan ja aloin kirjoittaa. Söin kuusi viikkoa pitsaa ja valvoin muutaman yön, mutta se kannatti, sillä työni Helsingin pörssin tehokkuudesta arvioitiin A:n arvoiseksi (korkein arvosana) ja sain täten oikeuden liittää nimeni perään MSc Global Banking & Finance.

Kun gradu oli palautettu, suuntasin pikaisesti Etelä-Ranskan lämpöön juomaan viiniä ja ruskettumaan. Jätettyäni halvan patongin taakseni, lensin rakkaan Lontooni kautta maahan, jossa tuoppeja ei täytetä kokonaan, Hok-Elannon vihreällä kortilla saa alennuksen vaikka hautakivestä ja valtakunnan ykkösuutinen on lottoarvonnan siirtyminen TV-kanavalta toiselle.

Vaikka minä siitä pienestä kaljuksi hakatusta saarivaltiosta pidinkin, teki puolentoista vuoden opiskelu kuitenkin aika ison loven säästöihini. Tämän faktan seurauksena meninkin heti kesän alussa oikeisiin töihin, ja olenkin tätä nykyä ruotsalaisessa rahoitusyhtiössä joka arkipäivä yhdeksästä viiteen. Mutta vaikka kuinka koitinkin maata lattialla, huutaa ja potkia, laitettiin minut silti heinäkuun ajaksi lomalle.

Sanon sitä lomaksi, mutta ei se silti lomaa ollut. Vaikka kuukausi nopeasti kuluikin, oli sen loppuminen silti tervetullutta. Minulla on kesän ajalta niin monta muistoa, jotka eivät voi pitää paikkaansa, etten oikeastaan tiedä missä olen ollut, mutta olen vain iloinen, että se on vihdoin ohi. Kenties olen ollut koomassa. Kenties olen edelleen ja kuvittelen vain kaiken. Kuvittelen viettäväni perjantai-iltaani yksin kotona blogia kirjoittaen. Kuvittelen, että kävin Tanskassa hävittämässä rakkaan ZTE:ni ja kuvittelen tutustuneeni tyttöön, joka viikon sisään sai sotkettua hammastahnaa päälaelleen, hävitettyä kengän matkalla ratikkaan, ja sotkettua ripsiväriä sääreensä.

Oudoimpia ovat muistoni siitä, että olisin käynyt festareilla ja livekonserteissa. En ole ikinä ennen käynyt festareilla ja livebändejäkin olen käynyt kuuntelemassa viimeisen kymmenen vuoden aikana ehkä kahdesti, joten uskon, että harhani johtuvat vain jostain traumasta tai kenties voimakkaasta iskusta päähän. Jos menisin festareille, en ainakaan menisi Tanskaan. En tiedä oletko kuullut Roskilde nimisestä paikasta, mutta itselläni on tunne kuin olisin käynyt siellä. En usko sitä hetkeäkään, mutta minulla on tunne, että olen ollut pienessä maalaiskylässä, jossa aika on pysähtynyt niin, että viettämäni viikko oli samaan aikaan sekä elämäni lyhyin että pisin. Vaikken mitään tapahtumia selvästi muistakaan, ne katkelmat ja puolikkaat ajatukset, joita luulen muistavani tuntuvat kuin unelta. En ole keksinyt yhtäkään syytä miksi olisin maannut toistuvasti pellolla kanaksi pukeutuneena, mutta muistikuva on niin vahva, että niin on joko tapahtunut, tai olen tulossa hulluksi. Kenties minua on kidutettu, kuten ystävääni Winston Smithiä, kenties vatsanpuruihin nauttimani Underberg niminen lääke olikin pilaantunutta, mutta oli mitä oli, minulla on tunne, että muistossani näyttelijän, pukumiehen, valokuvaajan, kahden lehmän, vaippoihin pukeutuneen arabin ja kanan seurueesta on ainakin jotain totuuspohjaa.

Koska kuuntelen lähinnä M.A. Nummista ja Mestareita, en myöskään voi käsittää miksi olisin käynyt kuuntelemassa The Nationalia, Bobby Womackia, Pää Kiita, Rihannaa, Ruudolfia ja Karri-Koiraa, Public Enemya, Slipknotia, Kraftwerkia, Lykke Litä, Azealia Banksia, James Blakea, Alicia Keysia, Kendrick Lamaria, Queens of the Stone Agea, Nicole Willisia & The Soul Investigatorsia, Ebo Tayloria & The Odapajania, Of Monsters and Menia, DJPP All Starsia tai Ricky-Tick Big Bandia ja Julkinen Sanaa, mutta muistikuvat ovat paikoin niin vahvoja, että olen ainakin ollut samassa paikassa, jos nyt en ole aina ihan täysillä ollut mukana ja sata prosenttisesti keskittynyt johonkin 300 metrin päässä näkyvään 3D esitykseen. Jos tekee niin tylsää musiikkia, että kuuntelemiseenkin tarvitsee 3D-lasit, olisi ehkä aika lopettaa.

Olisin valmis vielä hyväksymään, että olen kesän aikana ollut Tanskassa kuuntelemassa suomalaista punkkia, vaikka se todella todella mielipuoliselta kuulostaakin, mutta sitä en usko, että yhden kesän aikana, niin moni olisi mennyt naimisiin, tai saanut lapsen (ja jotkut vielä Hämeenlinnassa, kaikista maailman paikoista!).

Ei. Ei näin vain ole käynyt. En ole töissä. En ole nähnyt Flavor Flavia livenä. En viettänyt juhannusta saaressa Helsingin edustalla. En hypännyt kuuden metrin vauhdeilla laiturilta alasti pommia järveen. En juonut sangriaa enkä pelannut mölkkyä. En uinut Välimeressä, Ystäväni eivät ole perustamassa perheitään. En ole edelleenkään pitänyt tyttöä kuin kerran kädesta. Enkä ole edelleenkään kenenkään kummi. Hassua miten jotkut harhat tuntuvat niin aidoilta. Pitää varmaan lopettaa juominen ja alkaa urheilla.

Kalle ”Olympian Prinssi” Harva

Jostain Ranskasta

Hymyilin kun näin. Hävetti.

Joku teki Minun Verorahoilla lannasta mammutin. Oikein, että polttivat.

Juhannus

En muista mistä, mutta näyttää perin eriskummalliselta paikalta.

Jostain Helsingin edustalta.

Varaa valita

Missasin keikan

Joku Kendrick

Kaija Koo

Ruudolf ja Karri-Koira

Davo ja Edu Kehäkettunen

Ebo Taylor & The Odapajan

Tommy, Karri, Lasse ja bändi

Joku kellomies

Kalavoileipä

Kirkot koittaa haalia kävijöitä näyttämällä leffoja

Tuulessa soivia viuluja ja Helsinki

Bajamajaan kirjoitettu elämänviisaus

Operaatio Lontoo on päättynyt.

Matkaseurue lähti juhlimaan - näin kävi

Viime kerralla kertomuksemme jäi suorastaan kutkuttavan jännittävään tilanteeseen, jossa tarinamme sankarit olivat matkalla paikalliseen yökerhoon näyttämään miten Vaasan Fontanassa tanssitaan. Mietittyämme ensin monia teennäisen coolilla, nolla mielikuvaa herättävällä, nimellä varustettua yökerhoa, päädyimme yhteen harvoista, joiden nimi vielä kertoo historiasta ja menneisyyden loistosta.

Saavuttuamme Funky Buddhaan, jossa virolainen poke kiitti ihan selvällä suomella varsin ilmeistä alipukeutumisemme, otettiin naamastamme valokuvat. Kun kuvat olivat mintissä, osa seurueestamme koki vihdoin kauan kaipaamansa toisen ihmisen kosketuksen, kun lihaksista ja vihasta rakennettu järjestysmies tunnusteli kehomme aseiden varalta. Kuulin myöhemmin, että kyseinen järjestysmies söi lounaaksi usein vain autonrenkaita, jotka huuhteli alas bensalla, mutta tämä saattoi olla vain huhupuhetta. Tämän jälkeen maksoimme 20 puntaa saadaksemme leiman käteen, jätimme takit narikkaan ja suuntasimme tiskille.

Baarin puolelta otimme lähes ilmaiset 16 punnan GT:t ja totesimme, että meillä ei ollut enää varaa istua. Siinä sitten ruotsinlaivalta tuttua sivuaskelta tanssiessamme, huomion kiinnitti baariin nojannut kulmasohvan kokoinen mies, jolla oli pussilakanani kokoinen punainen takki. Kun GT oli kyseisen ilmestyksen takia vedetty väärään kurkkuun, ja pääsy yökerhon Facebook-ryhmän kuviin oli taattu, oli aika ottaa metro kotiin.

Sunnuntain aloitimmekin sitten käymällä, jo aikaisemmin tässä blogissakin mainitulla, Greenwich Marketilla, josta seurueemme osti mm. jääkaappimagneetteja ja essun. Muutaman miettimisoluen juotuamme, päätimme koittaa köysirataa, joka kulkee Thamesin yli. Tämä Emirates Airlinesin gondolihissimatka kestää vain muutaman minuutin, mutta maisemat ovat hienot, eikä reissu maksa kuin muutaman punnan, joten suosittelen hissiä kaikille, jotka alueella liikkuvat. Eihän se Thames nyt mikään Levi ole, mutta jos Levin tunturimaisema jo kyllästyttää, on se ihan varteenotettava vaihtoehto.

Köysiradan jälkeen palasimme takaisin kulttuurin pariin menemällä Tate moderniin, jossa annoimme sisäisen taiteilijamme laulaa teoksia tulkitessamme. En tiedä miksi, mutta useampi taulu tuntui tulkintamme perusteella kuvastavan sitä miten yhteiskunta koittaa kaikella synkkyydellään tukahduttaa värikkään ja erilaisen yksilön, ja kuinka hallitseva luokka kaataa samaan aikaan ahkeran nuoren päälle velkaa ja oman eläkkeensä päälle suklaakastiketta. Itse ostin reissulta myös George Orwellin esseen, joka sisälsi tekstin englannin kielen nykytilasta vuonna 1945, ja Mein Kampf kirja-arvostelun. Pienenä "spoilerina" voin paljastaa, ettei Ykä tykännyt kummastakaan. Itse taas pidän kaikesta negatiivisesta, joten suosittelen tätä kahden punnan pamflettia kaikille, jotka Tate Modernissa käyvät.

Koska ryhmämme massit oli tässä vaiheessa poltettu kirjallisuuteen, essuihin ja magneetteihin, päätimme suunnata halvan ruuan toivossa Brick Lanelle syömään. Rukouksiimme myös vastattiin sillä päädyimme johonkin parhaasta Currysta palkittuun ruokalaan kukin syömään alkuruuasta, pääruuasta ja kahdesta tuopista koostetun kulinaarisen pläjäyksen, joka maksoi 11 puntaa per pää, koska herrasmies #1 piti alkuperäistä 12 punnan ja yhden tuopin tarjousta lähinnä loukkauksena ja neuvotteli vanhana Venäjän kävijänä uuden diilin. Tässä vaiheessa tulisi toki tähdentää, että Brick Lanen varrella ei ole yhtä ainutta ravintolaa, jota ei olisi banderollien mukaan palkittu parhaasta Currysta.

Curryt syötyämme ajattelimme hieman kisailla, joten päädyimme täysin riistohintaiseen keilahalliin (josta on kuvia alla), jossa pidimme leikkimielisen hampaat irvessä ja silmät ristissä keilatun jo perinteeksi muodostuneen Brick Lane Extravaganza Bonanza Bowling Champion 2013 turnauksen. Jos en olisi voittanut, tätä osaa tarinasta tuskin mainittaisiin (jos en muista täysin väärin, voittotulos oli 142). Tämän jälkeen lähdimme vielä johonkin paikalliseen yökerhoon, jossa kaksi tuntia mietimme, että kehtaako jäyhä suomalaismies tanssia ihan vieraassa maassa. Kun lopulta päädyimme tanssilattialle, tanssimme noin puolitoista biisiä ennen kuin pilkku lopetti säädyttömän heilumisen. Tämän jälkeen harhailimme aikamme jatkopaikkaa etsin, ennen kuin otimme taksin Mäkin kautta kotiin. Jatkojen puutteen takia ajattelimme, että pieni kävely tekisi terää ja otimme varsin kokeneesti taksin noin vartin kävelymatkan päähän kämpiltä. Perillä sitten kirosimme kuskin, joka ei kolmen vuoden koulutuksesta huolimatta osannut viedä meitä suoraan kotiovelle ohjeilla "to Canary Wharf".

Maanantaina ei enää tehtykään paljon muuta kun istuttu terassilla ja käyty sushilla. Victoria-juna-asemalla tarjottujen ilmaisten maistiassuklaiden myötä pidennetty viikonloppu sai arvoisensa päätöksen.


Nyt seuraa pieni pyyntö. Koska käytän tietokonetta lähinnä kissavideoiden katsomiseen, koodasin aikoinaan blogini Facebook sovelluksen väärin. Tästä syystä tämän sivun tykkääjistä ei ole jäänyt muistoksi kuvaa. Koska asia on kuitenkin nyt (ehkä) korjattu, pyytäisin, että mikäli olet tykännyt tästä sivusta oikealla näkyvästä peukusta, niin teet sen nyt uudestaan. Tämä saattaa vaatia edellisen tykkäyksen poistamista, mutta kun painat sitä peukkua niin huomaat siinä pienen ristin, jota painamalla voit ensin poistaa tykkäyksesi ja sitten tykätä uudestaan. Tämä kuulostaa vaikealta vaikka vie oikeasti noin neljä sekunttia. Toivon, että teet tämän sillä haluaisin nähdä ketkä tätä blogia lukevat.

Vietä ihana viikko,

Prinssi

Suklaakuorrutetut banaani-mansikka-vartaat. Kuva ommattu Kaisalle.

Herrasmiehet #1 & #2 gondolihississä. Taustalla 02-areena ja Canary Wharf.

Herrasmies #1, Opas #1 ja Kata Kärkkäinen

Näkymä Tate Modernista St. Paulille

Voittojoukkue: Opas #1 & Kata Kärkkäinen

Ranskalaiset mikron kautta. AIJJAI, että oli hyvää!

Seurue #1

Lepää rauhassa

Tiedän, että matkakertomuksen toinen osa on vielä julkaisematta, ja lupaan tehdä sen lähipäivinä, mutta en tee sitä nyt. Tämän päivän (11.4.2013) Helsingin Sanomissa on Seppo "Basti" Sorvalin muistokirjoitus. Itse olen ottanut hylsyn Bastin opettamasta pitkän matematiikan ykköskurssista, mutta sittemmin läpäissyt kunnialla muita sekä pitkän että lyhyen matematiikan kursseja. Haluan myös huomauttaa, että hylsyni tuskin oli Bastin vika. Kyse on varmasti enemmän ollut omasta laiskuudestani. Basti on kuitenkin opettanu minulle esimerkiksi gradussa käyttämäni tilastomatematiikan alkeet, joten olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Vaikkei ne Bastin sananmuunnokset mitään ihan timanttisia aina olleet, niin oli Bastin tunnit silti hauskempia kuin muiden.

Kiitos Basti kaikesta.

-Kalle

Ohessa on Henry Scott Hollandin runo, josta itse pidän.

Death is nothing at all.

I have only slipped away to the next room.
I am I and you are you.
Whatever we were to each other,
That, we still are.

Call me by my old familiar name.
Speak to me in the easy way
which you always used.
Put no difference into your tone.
Wear no forced air of solemnity or sorrow.

Laugh as we always laughed
at the little jokes we enjoyed together.
Play, smile, think of me. Pray for me.
Let my name be ever the household word
that it always was.
Let it be spoken without effect.
Without the trace of a shadow on it.

Life means all that it ever meant.
It is the same that it ever was.
There is absolute unbroken continuity.
Why should I be out of mind
because I am out of sight?

I am but waiting for you.
For an interval.
Somewhere. Very near.
Just around the corner.

All is well.

Marja Pirilä©

Viikonloppuloma Lontoossa

Koska gradusta ei ole paljon kerrottavaa, kerron nyt kuinka kahden Vaasasta saapuneen herrasmiehen kanssa voi viettää toiminnantäyteisen tehoviikonlopun.

Jokainen kunnon kaupunkiloma on paras aloittaa olemalla aivan kassalla ja soittelemalla Pekka Himasen tuntipalkan hintaisia puheluita London Bridge juna-aseman eri puolilla. Iloksemme huomasimme, että Lontoossa on menossa niin vahva rakennusbuumi, että "mä oon näiden rakennustelineiden vieressä" toimii täsmälleen yhtä hyvin kuin "mä odotan tän Starbucksin edessä". Parin rakennustyömaan, parin Starbucksin ja 15 minuutin jälkeen Herrasmies #1 ja opas #1 vihdoin kohtasivat toisensa.

Kun tapaamisriitti oli suoritettu, suuntasimme herrasmies numero yhden, joka myöhemmin äänestettiin viikonlopun parhaaksi pukeutujaksi, kanssa kaljakaupan kautta kotiini viemään laukut säilöön, ennen kuin suuntasimme paikalliseen homeelta haisevaan ikkunattomaan lattiasta kattoon kokolattiamatolla päällystettyyn soittoruokalaan, jonka vessassa haisi jopa pahemmalta, kuin Helsingissä, Oulunkylän kaupunginosassa, sijaitsevassa Kultakepukassa. Puhuimme muutaman tuopin ajan jääkiekkoväkivallasta, ja taisimme ratkaista myös sekä köyhyyden että nälänhädän ennen kuin vetäydyimme takaisin vessapaperiperhepakkauksen kokoiseen kotiini.

Kun yö oli levätty ja blogi päivitetty (kts. edellinen teksti), lähdimme ostamaan kaupasta aamiaisleivät ja aamulöröihin tarvittavan lörön (kts. kuva 1). Löröt nautittuamme lähdimme Herrasmies #2 vastaan, jonka komeudelle vetää vertoja vain hänen hurmaava luonteensa.

Kun koko retkikunta oli vihdoin saatu Lontooseen, suuntasimme nauttimaan perinteisen Baijerilaisen aamiaisen. Aamiaisen nautittuamme oli aika viihteen. Päivän ensimmäiseksi kulttuuritapahtumaksi valitsimme paikallisen työväen jalkapallojoukkueen Chelsea FC:n kotiottelun miljonääreillä ja rahalla rakennettua West Bromwich Albionia vastaan. Voi olla, että Guinnessimme oli jotenkin pilaantunut, koska osa, muuten niin hyvätapaisesta, seurueestamme liittyi jopa varsin riehakkaaseen, joskin varsin hyväntuuliseen ja lapsiystävälliseen, lauluun "FUCK OFF BENITES, WE DON'T WANT YOU HERE!". Ottelu päätyi oman kylän poikiemme 1-0 voittoon, joten menimme pubiin juhlimaan sensaatiomaista menestystä. Guinnessin vaahto taisi kuitenkin tälläkin kertaa olla jollain tavoin terästettyä, koska vaikka seurueemme tavallisesti puhkuu miehisyyttä, päätimme mennä katsomaan Queen-musikaalin. Vaikka toisaalta Freddie Mercury oli ajoittain jopa niin miehinen, että vietti vapaa-aikansakin lähes yksinomaan miesten seurassa. Kun kulttuuri oli hoidettu alta, oli aika juhlan.

Mutta miten noiden juhlien kävi? Minkä takia tämä blogiteksti loppuu täysin kesken? Onko kuoleman jälkeen elämää? Nauroivatko ihmiset huomatessaan runkosarjan mestarin pudottua jatkopeleissä? Onko Doggy Poo aikamme rakastetuin animaatiohahmo? Vastaus osaan näistä kysymyksistä selviää blogin seuraavassa jaksossa, samaan kesäaikaan samalla kesäkanavalla.

Prinssi

Kuva 1

Toi tossa pilkun kohalla on ehkä Mata

Herrasmies #2

Neljä riviä itseni edessä istui Herrasmies #1. Herrasmies #2 istui kanssani saman rivin täysin vastakkaisessa päässä.

Greenwich Market

Kuten jo viime kerralla lupasin, kerron nyt Greenwich Marketista. Greenwich Market on yksi Lontoon monista hyvistä ja kuuluisista marketeista, mutta minulle se on myös lähin. Mukava lisä juuri tässä marketissa on myös se, että vaikka se sijaitsee eri puolella Thamesia, paikalle pääsee kävellen. Thamesin alla kulkee tunneli, jossa ei saa sylkeä tai juosta, mutta jota pitkin kävelemällä pääsee joen toiselle puolelle muutamassa minuutissa. Tunneli johtaa jollekin vanhalle laivan hylylle, joka on nostettu maalle, ja josta on tehty museo. Museossa käyminen maksoi kuitenkin aivan sairaasti, joten päätin laittaa vähäiset rahani mielummin Sunday Roastiin ja Guinnessiin. Roast oli mureaa kuin ulko-ovi, mutta Guinness ei pettänyt. Otettuani vielä jälkiruuaksi toisen oluen, suuntasin marketille.

Jos olisin ihminen, joka pitäisi kaikista ”kato miten ihana vanhasta kuulakärkikynästä tehty joutsen!” –tyyppisistä kodin kivoista pikku yksityiskohdista, olisin saanut myytävistä tuotteista ehkä hieman enemmän irti. Nyt ostin sen sijaan Brandylla terästetyn glögin kylmää sunnuntaitani piristämään. Samalla kun ihmettelin, että kuka tulee torille ostamaan käteisellä 675 punnan arvoisen taulun, aloin miettimään toreja ylipäätään.

Mihin me toreja tarvitsemme? Mikä on se vimma, joka pakottaa meidät kuudelta aamulla vesisateeseen ostamaan kaksi litraa multaisia perunoita. Kuka on ikinä tarvinnut kaksi litraa perunoita!? Selitykseksi ei riitä se, että venäläisistä, karvahatuista ja myyjän savolaismurteesta tulee kansainvälinen olo. Selitykseksi ei myöskään riitä jäätelön kädestä syövä lokki, tai Suomen kesän infernaalinen kylmyys. Paikallisesta supermarketista saisi samat tuotteet, mutta vähemmällä mullalla ja murteella, jota ymmärtää myös ihmiset. Multakilosta ei edes tarvitse maksaa auton vuosihuoltoa vastaavaa summaa, koska hinnan on määritellyt joku Vaasan Yliopiston tuotantotalouden heimopäällikkö, joka luki pääsykoekirjastaan, että senttiä vaille viiden euron hintalappu houkuttelee asiakkaita kuin Sedun baarit miehiä, joilla on valkoinen vyö.

Mikä se sitten on? Missä se torin viehätys oikein on? Voiko se olla nimenomaan siinä, että Citymarketin jääkaapista ostettavat kalafileet on punnittu kuuden gramman tarkkuudella saman painoisiksi, ja hinta on sama, vaikka kala olisi pyydystetty viime kesänä. Sen sijaan, että torin turskalta haisevalle kalakauppiaalle hymyilemällä voi edelleen saada vähän isomman ja vähän tuoreemman fileen sen geneerisen Citymarket-turskan hinnalla.

Jotta saat blogien lukemisen loppumaan ja päivän alkamaan, laitan tähän linkin Marvin Gayen kappaleeseen What’s Going On. Nyt joudun kuitenkin lopettamaan, koska lähden, aina Suomen Vaasasta asti tulleessa, herrasmiesseurassa katsomaan ottelua Chelsea – West Bromwich Albion.

Suukko,

Olympian Prinssi

Tunneli

Koira

Marketin katossa oleva kello

Suolasen hintasia tauluja

Kuka lisää näin monta kuvaa? Eihän näihin kukaan jaksa laittaa näitä kuvatekstejä.

Kaveri myi auton takaosasta kahvia. Kuva on omistettu isälleni.

Maistui hyvältä, näytti laatalta

Vene

Sigh No More on esim. ihan hyvä biisi kyseiseltä poppoolta.

Kartta

Liiskatuista pulloista tehtyjä kelloja

Onko nyt tarpeeksi kuvia!? Onko!

Totuus

Miksi lentokentällä myydään matkalaukkuja?

Previously on Operaatio Lontoo...

Kalle säästi Helsinki-Vantaalla 16 senttiä kun ei ostanut kolmen euron limuaan Ärrältä vaan vasta lähtöportin vieressä olevasta Hartwallin automaatista. Kysyttyään kahden gin-tonicin tilaamista kerralla, lentoemännän kysyessä "both just for you?", Kalle huomasi jättäneensä kotimaansa taas taakseen ja palanneensa maahan, jossa 86-vuotias mummo omistaa kaikki valtion joutsenet. Saavuttuaan kotiin ja pakattuaan uimashortsinsa, Kalle suuntasi altaalle ja totesi sen olevan "out of order".

The following takes place between 2.2.2013 and 27.2.2013

En oikein osaa sanoa kuinka pahaa alkukankeutta gradun tekemisessäni on ollut, mutta siihen nähden, että olen viimeisen parin viikon aikana sekä ostanut pianon että alkanut käydä salilla, olen valmis sanomaan, että alku ei ole sujunut aivan itsestään. Osaan tähän mennessä soittaa jo Tuiki, tuiki tähtösen, Maijal’ oli karitsan ja osan Tetriksen teemasta. Kaiken tämän soitan tietenkin yksikätisesti kuten jo Mozart aikoinaan. Salilla kehitys on sen sijaan ollut hitaampaa, pääosin kahdesta syystä.

1: Vartaloni on tehty hattarasta.

2: Olen ollut tähän mennessä kiinnostuneempi salin seinällä pyörivästä täysin briljantista E! entertaimentin ja Ryan Seacrestin yhteisproduktiosta Khloé & Lamar, kun itse treenaamisesta. Joku perus hiski kysyi minulta taannoin ”Are you watching this?”, johon hattaralihaksineni, yleisen paheksunnan pelossa, vastasin”Of course not”, sillä seurauksella, että kuuntelin jotain v**** ”ONLY THE HOTTEST HITS WITH A SHITLOAD OF ADS!!!!!”-radioasemaa ja punoin kostoani maailman jokaiselle proteiinipaavolle ja salimarkolle.

Aloittaessani gradua, ongelmia tuotti myös viisi päivää kestänyt kuume, joka alkoi heti kun huomasin uima-altaan olevan epäkunnossa. Kaasuvuodosta johtuen, altaan vettä ei voida lämmittää ja se onkin nyt noin rahoitusopiskelijan sydämen lämpöinen. Kroppani meni suunnattomasta pettymyksestä täysin lakkoon, ja viruin sängyssä 5 päivää mainiota House Of Cardsia katsellen (saatavilla Netflixistä). Kun vihdoin pääsin kouluun, minulle selvisi, että itseasiassa omassa gradussani olevat pari sataa sanaa erottavat minut muista opiskelutovereistani suunnilleen kahdella sadalla sanalla, joten pianonsoiton ja saliharjoittelun aloittaminen ei välttämättä johdakaan ammattimuusikon (katusoittajan) tai alusvaatemallin (veneen alla nukkuvan pummin) uraan, vaan toivoa valmistumisesta ja siististä sisätyöstä on vielä.

Koska vastoinkäymisiin ei riittänyt toimimaton allas, omasta suihkusta tuleva kiehuvan kuuma vesi, ja kuume, sain viime viikolla myös kutsun oikeuteen maksamattomasta counsil taxista. Kuten elämässäni aina ennenkin, oma ahdinkoni johtui puhtaasti muiden kusesta Coco popseissani, itse ollessani täysin syytön uhri. Koska vihkoon menemisen määrä on vakio, selvittyäni ilman oikeusistuntoa ja 519 punnan veroja muutaman lähettämäni (suht vihaisen) sähköpostin myötä, totesin vessani olevan homeessa vuotavan hanan takia. Tänä aamuna kun tein aamiaista, huomasin myös boilerin hajonneen, joten ennen polttavan kuuma vesi on nyt vaihtunut niin kylmään, että kasvojen peseminen sattuu.

Tsempatakseni itseni mielettömään gradu-iskuun, kävin viikonloppuna katsomassa huippufudista Fulham-Stoke-ottelun muodossa. Koska Fulham ja Stoke ovat molemmat...noh Fulham ja Stoke, sain isommat ”kiksit” Michael Jacksonin patsaasta. Jos nyt mietit miten huono Lontoolainen jalkapallojoukkue ja MJ liittyvät tosiinsa, suosittelen kääntymään Googlen puoleen, koska itse en keksinyt. Pähkäilyn sijaan keskityin repeilemään ajatukselle laittaa stadionin kulmalle MJ:n patsas. Koska näin juuri HS.fi sivustolla mahtavan skuupin, joka oli vielä hienosti otsikoitu, niin lopetan tämän tekstin nyt tähän, ja alan suunnitella uuden sanomalehden perustamista.

Ensi kerralla kerron teille kuinka mukava paikka on Greenwich market. Nyt kehotan kuuntelemaan viime viikonloppuna maailmaan syntyneelle uudelle pojalle omistamani laulun Cheer up! Smile! Nerdz! ja miettimään sitä miten elämä on kyllä vaan jotenkin niin hassua, että eihän tässä voi kun hymyillä.

Ta-ta

Kalle
 

Piano

Minä ja MJ