Jokainen kunnon kaupunkiloma on paras aloittaa olemalla aivan kassalla ja soittelemalla Pekka Himasen tuntipalkan hintaisia puheluita London Bridge juna-aseman eri puolilla. Iloksemme huomasimme, että Lontoossa on menossa niin vahva rakennusbuumi, että "mä oon näiden rakennustelineiden vieressä" toimii täsmälleen yhtä hyvin kuin "mä odotan tän Starbucksin edessä". Parin rakennustyömaan, parin Starbucksin ja 15 minuutin jälkeen Herrasmies #1 ja opas #1 vihdoin kohtasivat toisensa.
Kun tapaamisriitti oli suoritettu, suuntasimme herrasmies numero yhden, joka myöhemmin äänestettiin viikonlopun parhaaksi pukeutujaksi, kanssa kaljakaupan kautta kotiini viemään laukut säilöön, ennen kuin suuntasimme paikalliseen homeelta haisevaan ikkunattomaan lattiasta kattoon kokolattiamatolla päällystettyyn soittoruokalaan, jonka vessassa haisi jopa pahemmalta, kuin Helsingissä, Oulunkylän kaupunginosassa, sijaitsevassa Kultakepukassa. Puhuimme muutaman tuopin ajan jääkiekkoväkivallasta, ja taisimme ratkaista myös sekä köyhyyden että nälänhädän ennen kuin vetäydyimme takaisin vessapaperiperhepakkauksen kokoiseen kotiini.
Kun yö oli levätty ja blogi päivitetty (kts. edellinen teksti), lähdimme ostamaan kaupasta aamiaisleivät ja aamulöröihin tarvittavan lörön (kts. kuva 1). Löröt nautittuamme lähdimme Herrasmies #2 vastaan, jonka komeudelle vetää vertoja vain hänen hurmaava luonteensa.
Kun koko retkikunta oli vihdoin saatu Lontooseen, suuntasimme nauttimaan perinteisen Baijerilaisen aamiaisen. Aamiaisen nautittuamme oli aika viihteen. Päivän ensimmäiseksi kulttuuritapahtumaksi valitsimme paikallisen työväen jalkapallojoukkueen Chelsea FC:n kotiottelun miljonääreillä ja rahalla rakennettua West Bromwich Albionia vastaan. Voi olla, että Guinnessimme oli jotenkin pilaantunut, koska osa, muuten niin hyvätapaisesta, seurueestamme liittyi jopa varsin riehakkaaseen, joskin varsin hyväntuuliseen ja lapsiystävälliseen, lauluun "FUCK OFF BENITES, WE DON'T WANT YOU HERE!". Ottelu päätyi oman kylän poikiemme 1-0 voittoon, joten menimme pubiin juhlimaan sensaatiomaista menestystä. Guinnessin vaahto taisi kuitenkin tälläkin kertaa olla jollain tavoin terästettyä, koska vaikka seurueemme tavallisesti puhkuu miehisyyttä, päätimme mennä katsomaan Queen-musikaalin. Vaikka toisaalta Freddie Mercury oli ajoittain jopa niin miehinen, että vietti vapaa-aikansakin lähes yksinomaan miesten seurassa. Kun kulttuuri oli hoidettu alta, oli aika juhlan.
Mutta miten noiden juhlien kävi? Minkä takia tämä blogiteksti loppuu täysin kesken? Onko kuoleman jälkeen elämää? Nauroivatko ihmiset huomatessaan runkosarjan mestarin pudottua jatkopeleissä? Onko Doggy Poo aikamme rakastetuin animaatiohahmo? Vastaus osaan näistä kysymyksistä selviää blogin seuraavassa jaksossa, samaan kesäaikaan samalla kesäkanavalla.
Prinssi
 |
| Kuva 1 |
 |
| Toi tossa pilkun kohalla on ehkä Mata |
 |
| Herrasmies #2 |
 |
| Neljä riviä itseni edessä istui Herrasmies #1. Herrasmies #2 istui kanssani saman rivin täysin vastakkaisessa päässä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti