Syyslukukausi Lontoossa osa 1

Heräsin tänään virkeänä 0437, noin tunnin ennen herätyskelloa. Todettuani, että edes Aamu-tv ei ollut vielä aloittanut, suoritin aamutoimet: syyllisten etsinnän aikaiseen herätykseen, itsesäälissä vellomisen, oman peilikuvan kavahtamisen ja hampaiden pesun. Matkatavarat olivat jo valmiiksi pakattuina, koska matkalaukusta eläessä tulee käytettyä lähinnä sitä laukun päällimmäistä paitaa. Haluankin tässä vaiheessa pyytää kaikilta asianomaisilta anteeksi T-paitani pysäyttävää hajua. Majoittajani huomioiden, soitin taksin vasta ulkoa. Noin kolmekymmentä sekuntia sen jälkeen kun kuulin "tilausnumero 391", puhelimeni soi, ja aavistin heti vaaran. Puhelu koski pääpiirteittäin sitä, ettei taksi tule perille, koska kumpikaan taksikuskin navigaattoreista ei löydä osoitetta. Noin viisi minuuttia taksikuskin kanssa jauhettuani, samalla sateessa ja tuulessa 23 kilon matkalaukkuani kantaen, löysimme vihdoin toisemme kalasataman metroaseman edessä. Järkyttävä soijani, unen puute ja jo edellisen illan sateessa kastuneet farkkuni olivat saaneet tässä vaiheessa päivää hymyni jo aivan "norsun vitulle", mutta kreikkalaisen taksikuskin kiroilu, hänen näyttäessä vilkkua tuulilasinpyyhkimien käyttämisen sijaan, sai hymyni taas palaamaan. On lohduttavaa tietää, ettei ole ainoa, jota väsyttää.

Viimeksi olin Helsinki-Vantaalla ruuhka-aikaan, ja jouduin jonottamaan, nyt en ollut, enkä joutunut. Olin kävellyt turvatarkastuksen läpi noin viisi minuuttia kentälle saapumisen jälkeen. Aikainen herätys ja jonojen puute jättivät minulle vaivaiset kaksi tuntia aikaa 600 metrin kävelemiseen. Vanhana urheilijana pidin kuitenkin puolessa välissä tauon, kympin kinkkusämpylästä nauttien, kuin aperitiivina British Airwaysin aaltopahvista tehdylle kinkkusämpylälle. Kruunattuani, kalleudessaan kaihin aiheuttavan, makunautinnon kahden ja puolen euron Ärrä-vedellä, olin valmis keskittymään päivän musikaaliseen cocktailiin. Päivänä, jona kuuntelet kaksi tuntia lentokentällä soivaa ambient-musiikkia, ymmärrät torneja päin lentäviä arabeja taas hiukan paremmin. Oman teoriani mukaan he olivat vain lomamatkalla, mutta lentokenttäambientin kiro sai heidät menettämään halun elää.

Nyt istun kuitenkin jo lentokoneessa jossain Tanskan yläpuolella business-luokan, eksklusiivisen sinisen verhon välistä pilkistävää, taulua ihaillen. Voisin vaikka vannoa, että taulun on maalannut sama pensselivirtuoosi, joka on vastuussa Viking Linen sikaosaston taideteoksista. Vaikka, jonkinlaista puuta kuvaava, Viking Line -taulu stimuloikin ajatuksenjuoksuani välillä niin, etten voi olla varma olenko edes käynyt Suomessa, uskoisin silti käyneeni. Mikäli muistikuvani eivät minua täysin petä, olivat kuluneet viikon jopa varsin hyviä. Koska kavereiden sohvalla rötvääminen on pidemmän päälle täysin haitarista, on suorastaan mukavaa palata takaisin omaan kotiin ja omaan sänkyyn. Tottakai olisi kiva jos sänkyyn mahtuisi edes kulmasta kulmaan, mutta mistä minä sitten haaveilisin? Ikkunaverhoista, jotka eivät lepata tuulessa?

Koulu alkaa maanantaina, joten lähden ostamaan Mikki Hiiri –repun ja Transformers-penaalin. Täältä tähän, nähdään jouluna.

Kalle Harva, Lontoo

 

Kotimaa kun taakse jäi.