Notting Hill Carnival

Well, well, well well, well. Aloitin koko blogin vain välttyäkseni pakkaamiselta, ja nyt palasin juurilleni. Ainoa ongelma on se, että lentoni eivät olekaan huomenna kuten luulin, vaan vasta torstaina. Nyt istunkin, tyhjällä jääkaapilla varustetussa siivotussa asunnossani, ja mietin missä meni vikaan. Koulun alkuun on vielä vajaa kuukausi aikaa, joten lennähdän kolmeksi viikoksi takaisin Suomeen. Edellisessä tekstissäni pyrin yleishyödyllisten ohjeiden antamiseen, joten nyt pyrin siihen, etten auta ketään.

Kuluneen viikon aikana pidettiin Notting Hill Carnival ”Euroopan isoin katufestivaali”. Meininki oli monella tapaa samanlainen kuin Helsingin sambakarnevaaleilla, paitsi että, kuuden lämpöasteen ja räntäsateen sijaan, ulkona oli 25 astetta ja aurinko paistoi. Tanssijatkaan eivät olleet niitä perus-Ramoneita speedoissa ja toimistoruskettuneita siideripissiksiä, kahdella Tiimarista ostetulla sulalla koristelluissa bikineissä. Tanssijat näyttivät siltä, etteivät olleet aloittaneet harrastusta samana kesänä. Ainoa asia, josta voi hieman valittaa on se, että en nähnyt ketään, jolla olisi ollut Karhun mäyräkoiran pahveista tehty karnevaalihattu tötterönä päässään. Itselleni Karhuhatussa tanssiva vahvasti juopunut herrasmies luo samalla tavalla karnevaalitunnelman kuin Whamin Last Christmas luo joulutunnelman.

Karnevaaleissa oli kuitenkin kaiken kaikkiaan paljon hyvää. Aurinko lämmitti juhlakansaa ikkunalaudoille kannettujen ämyreiden soittaessa viihdemusiikkia tanssikansalle. Naiset olivat pukeutuneet juhlan kunniaksi lutkiksi, ja miehet myivät halpaa olutta ostoskärryistä. En aio vetää minkäänlaista linkkiä tummaihoisten ihmisten ja kanansyönnin välille, mutta yllättävän monessa kojussa sitä kanaa kyllä oli tarjolla. Ehkä aistini olivat häiriintyneet välillä ilmassa leijailevasta hieman imelästä tuoksusta, mutta olisin voinut vaikka vannoa, että näin vilaukselta myös himon Graalin maljan: kultabikinit.

Asioita, jotka Suomesta puuttuvat

Osiossa on aiemmin käsitelty jo mm. reunatonta paahtoleipää ja pesukoneettomia taloyhtiöitä. Kuluneen viikon aikana olen kuitenkin löytänyt jotain uutta. Jotain puhdasta, jotain, joka tuottaa suunnatonta nautintoa ollen samaan aikaan jotain todella syntistä. Jotain niin hyvää ja yksinkertaista, että vastauksen kuullessasi voit ajatella vain ”Tottakai! Miksi tätä ei ole Suomessa?” Oletko valmis? Mansikanmakuinen maito.

Jos et ole vielä täysin myyty, ajattelepa tätä: Mansikan fucking makuinen maito! Kuka juo tavallista ei miltään maistuvaa maitoa, jos tarjolla on jotain, joka maistuu kesältä ja naurulta ja auringolta ja lapsuudelta ja kaikelta mikä elämässä on hyvää. En ole ennen osannut edes kaivata tätä jumalaista nektaria, joten en tiedä löytyykö vastaanvanlaista sivilisaation huippuhetkeä Suomesta. Jos löytyy, niin luultavasti Stockan Herkusta femman litra. Tämä taas vie suuren osan tuotteen viehätyksestä. Hyvää tässä tarinassa ei täten olekaan vain maku, vaan se, että nyt minulla on myös syy palata takaisin Lontooseen.

But, but, but, but, but tämänkertainen kappaleemme on sattuneesta syystä Rihannan If It's Lovin' That You Want.

Mahtavaa loppuviikkoa,

Kalle

Voisin vaikka vannoa, että kamerani korostaa punaista väriä.

Yläosattomia miesrumpaleita

Vinkkejä Lontooseen matkustaville

Itse en ole paljon mainitsemisen arvoista viime aikoina tehnyt, ja Manun peli on puoliajalla, joten ajattelin olla kerrankin hyödyksi. Tiedän muutamankin ihmisen, jotka tänne ovat lähiaikoina matkaamassa, joten listaan tässä nyt ihan yhteisen hyvän nimissä muutaman vinkin. Jos et siis suunnittele reissua Lontooseen, kannattaa lopettaa lukeminen tämän lauseen perässä olevaan pisteeseen. Esitettävät näkemykset ovat omiani, eivätkä sisällä minkäänlaista totuuspohjaa. En ota vastuuta pilalle menneestä reissusta.

Lennot

Lontooseen pääsee ainakin Norwegianilla, British Airwaysilla ja Finnairilla. Finnair maksaa usein saman verran kuin matkat kuuhun. Norwegianilla voi oikeaan aikaan ostamalla päästä hyvinkin halvalla, mutta se lentää Gatwickille, josta matkat keskustaan tulevat kalliimmaksi kuin Heathrowlta. Itse olen suosinut BA:n lentoja. Lento on Norwegiania kalliimpi, mutta lento tulee Heathrowlle ja matkatavaroita saa tuoda pari kiloa enemmän. Veikkaisin myös, että painorajoituksista pidetään vähemmän kiinni, mutta tämä on puhdas arvaus.

Majoitus

Itselläni on kokemusta yhdestä hotellista ja yhdestä hostellista, joten hirvittävän vahvalla pohjalla nämä neuvot eivät ole. Kilpailu Lontoossa on kuitenkin melko kovaa, joka on johtanut siihen, että sitä "femmalla Buckinghamin Palatsiin"-tarjousta voi olla vaikea löytää. Lähellä keskustaa asuminen on luonnollisesti kalliimpaa, mutta metroverkosto on niin hyvä, että ottamalla majoituksen hyvän metrolinjan varrelta, voi säästää ihan kivasti. Varsinkin hostellien hinnat liikkuvat niin lähellä toisiaan, että neuvoni on keskittyä enemmän sijaintiin kuin hintaan. Majoittuu sitten miten tahansa, suosittelen tekemään sen silti zone kakkosen sisällä. Ulkopuolelta matkustaminen tulee kalliimmaksi (ja vie aikaa). Zonet näkee helposti metrokartasta.

Matkustaminen

Taksit eivät ole mitään järkyttävän hintaisia, mutta pidemmällä matkalla ne saattavat tulla melko kalliiksi. Julkinen liikenne on kuitenkin erinomainen, joten suosittelen panostamaan Oyster cardin ostoon heti ensimmäisen metroaseman osuttua kohdalle. Osteri on käytössä vielä helsinkiläistä matkakorttia helpompi, sillä leimauslaitteissa ei ole numeroita, joten ikinä ei tarvitse tietää missä on, kunhan saldoa tai aikaa on jäljellä. Bussista näkee maisemat, mutta ne ovat varsinkin ruuhka-aikaan tuskaisen hitaita, joten suosittelen matkustamiseen metroa. Metrokartta on uskomattoman simppeli, kunhan tietää mihin ilmansuuntaan on menossa. Opasteet on näet useimmiten laitettu ilmansuunnan mukaan (esim. Southbound Circle line). Ainoa asia, jossa voi mennä vikaan on se, että laiturille ensimmäisenä tuleva juna ei välttämättä ole se oikea. Tähän ongelmaan törmää harvoin, mutta esim. juuri Circle Linen kohdalla tähän ajoittain törmää. Ongelman välttää kuitenkin lukemalla valotaulusta mikä juna sieltä on ensimmäisenä tulossa, tai katsomalla junan keulassa lukevan pääteaseman. Jos käytät metroa, muista seisoa rullaportaiden oikeassa laidassa. Jos et seiso, saat huudot, tai kohtaat väkivaltaa.

Nähtävyydet

Isot ja kuuluisat museot ovat ilmaisia (ellei mene katsomaan jotain erikoisnäyttelyä), hienoja ja hyviä. Postikorteista tuttuja näkymiä Lontoo on toki pullollaan ja niitä varten on tarjolla lukuisia kiertoajeluita, joista yksi starttaa esim. Madame Tussaudsin vierestä. Tussaudsissa en ole ikinä käynyt, koska olen varma, että siirtyessämme Mad Maxista tuttuun todellisuuteen, voimme jälkikäteen osoittaa sivilisaatiomme alamäen alkaneen hetkestä kun kävimme katsomassa vahapatsaita julkkiksista. Huhujen mukaan se myös maksaa ihan helvetisti. En välttämättä nähtävyyksiä varten maksaisi muutenkaan kiertoajelusta, vaan hyödyntäisin edellisessä kohdassa ostamaani Osteria, ja matkustaisin punaisen bussin yläkerrassa maisemia katsellen. Näin voit myös jäädä pois kyydistä nähdessäsi jotain käymisen arvoista.

Tipit

Ravintoloissa ja takseissa on ihan hyvä jättää se joku 10 prossaa, niin ei saa turpaan. Pubeissa ei tarvitse jättää. Mm. tippien takia on myös hyvä kantaa jonkin verran käteistä mukana. Kortilla maksamiseen on myös usein esim. femman raja tai se maksaa muuten vaan punnan, joten ei kannata luottaa pelkkään korttiin.

Ohjelma

Ohjelmaa ja tekemistä on Lontoo täynnä. Itä-Lontoossa käymistä suosittelen lämpimästi. Jos tykkää hipsteri-meiningistä on Brick Lanen seutu ehdottomasti käymisen arvoinen. Puistot ovat hyvällä säällä todella kivoja, ja lainaamalla Barclays-pyörän, pääsee vauhdin huuman kokemaan myös varsin halvalla. Liikenteen seassa pyöräillessä kannattaa kuitenkin huomioida, että autot ajavat väärällä puolella tietä ja vuonna 2010 100000 pyöräilijästä loukkaantui vakavasti 0,26. Timeout.com on sivusto johon on listattu maksullisia sekä ilmaisia tapahtumia ympäri Lontoota. Ns. isoja keikkoja on tarjolla todella usein ja lippuja voi katsoa mm. osoitteista seatwave.com, ticketmaster.co.uk ja boxoffice.co.uk. En kuitenkaan tiedä miten lippuja myydään ulkomaille, joten ne kannattaa hommata joko paikallisten kautta, tai paikan päällä esim. craigslist.co.uk:sta tai gumtree.comista hustlaamalla. Paikan päältäkin voi toki yrittää. Jalkapallo-otteluihin lippujen ostaminen on täyttä helvettiä, joten matkatoimistojen kautta hommaamista ei ainakaan niiden kohdalla kannata unohtaa. Näytelmä- ja teatterilippuja myydään joka paikassa, jossa on turisteja, ja kaikkialla vielä ”puoleen hintaan”, joka onkin saanut minut usein miettimään, että missä niitä lippuja myydään täydellä hinnalla.

Turvallisuus

Lontoo on todella turvallinen kaupunki, ainakin jos pysyy keskustan alueella. Etelässä nyt joku saa ajoittain puukosta, mutta eipä sinne perusturistilla mitään syytä olekaan mennä. Turvakameroita (CCTV) on Lontoossa joka ikisessä taksissa, bussissa, metrossa, junassa, lyhtypylväässä, puussa (oma suosikkini), talon katolla, porttikongissa, jne, joten vaikka tuntisit olevasi yksin, suojelee isoveli sinua silti. Osittain varmasti juuri tästä syystä pelkällä maalaisjärjellä selviää mainiosti. Taskuvarkaita kannattaa toki pitää vähän silmällä, mutta muuten Helsingin keskustan perjantai-ilta on moninverroin Lontoon keskustaa pelottavampi.
 

Kuinka päästä tunnelmaan?

Uppopaistamalla pieneksi jääneet uimashortsit ja syömällä ne Rainbow-ranskalaisten kanssa (oikeat Fish n’ Chipsit maistuvat ihan yhtä perseeltä), kuuntelemalla The Jamin Going Underground-kappaleen, katsomalla elokuvan Atonement (katsoin vähän aikaa sitten, oli hyvä), kuvailemalla jotain sanalla brilliant (sanaa voi käyttää mihin tahansa, eikä se tarkoita oikein mitään) ja menemällä suihkuun vaatteet päällä (tänäänkään ei ole satanut kuin 5 kertaa).

Lontooseen muuttaville

Mikäli ihastut Lontooseen niin paljon, että päätät muuttaa pidemmäksikin aikaa, on esim. intolondon.com hyvä osoite asunnon hommaamiseen (sitä käytin itse). Hakemus kannattaa tehdä tarkasti sen mukaan missä haluaa asua ja millä hinnalla, koska tarjouksia tulee varmasti. Hyvä niksi on katsoa esim. metrolinja, jonka varrelta haluaa asunnon, ja sitten vain mainitsee sen hakemuksessaan. Facebookissa on myös ”Finnish People Living In London” niminen ryhmä, johon liittymistä kannattaa harkita. Osa ryhmän jäsenistä vaikuttaa täysin vajailta, mutta itseäni ainakin autettiin heti.

Toivottavasti näistä neuvoista on apua. Kommentteihin voit kertoa kuinka paskaksi vinkit osoittautuivat ja kuinka pilasin koko matkan.

Mukavaa reissua,

Prinssi

Huomaa kiinalaisen älypuhelimeni mahdollistama värin luonnollisuus.

St Paulin katedraalissa ei saa kuvata sisällä, joten voi liittää omaan loma-albumiisi tämän salaa ottamani kuvan.

That Sunday, that summer

Eilen oli sitten 32  astetta lämmintä. Toppatakkiin pukeutuneella raiskaajalla ei ole kirkon saunatiloissa yhtä kuuma kuin minulla eilen Lontoon metrossa. Nyt kun olympialaisten muodossa ilmentyneet harhatekijät on vihdoin saatu alta pois, olen voinut keskittyä täysin gradun tekemiseen. Lauseessa ” We show that introducing news shocks in a canonical dynamic stochastic general equilibrium model may not reduce asset price volatility under plausible parameter assumptions.” on onnistuttu melko tarkasti kiteyttämään graduni hidas eteneminen. 15000 sanasta puuttuu enää 15000 sanaa, mutta olen jo luonut koulun koneelle Dissertation nimisen kansion. Koska kansio on edelleen lähes tyhjä, keskityn seuraavien rivien aikana muihin tekemiini asioihin.

Nykytaiteella ajatellaan usein tehosekoittimessa pyöriviä kissantappovideoita, mutta se voi olla paljon muutakin. Nähdäkseni mitä muuta, suuntasin Tate Moderniin. Sisäänpääsy maksoi 15 puntaa, joten soitin rakkaalle äidilleni ja pummasin rahaa. Saatuani äidiltäni vakuutuksen, että lipun hinta maksetaan minulle takaisin, suuntasin itse näyttelyyn. "Ostatko kolmella punnalla äänitteen, jossa kerrotaan töistä samaan aikaan kun katsot niitä?" Maksoin pelkästä lipusta 19,08 euroa, joten en ostanut. Syy lipun kalliiseen hintaan oli Damien Hirst. Mr. Hirst on yksi saarivaltakunnan kuuluisimmista nykytaiteilijoista, ja joidenkin mielestä vielä ihan hyväkin. Ihan kysymättä en ole Hirstin hyvyyttä valmis allekirjoittamaan, mutta myönnän, että osa teoksista oli ihan hienoja. Varmasti osa töistä "saa myös ajattelemaan", mutta suomalaisen miehen avarakatseisuudellahan en tällaiseen ajattelu-pelleilyyn ryhtynyt. Vaikka ensimmäisen huoneen seinällä oli taulu, jossa oli symmetrisesti riveihin sijoiteltuja värikkäitä pisteitä ja toisen huoneen seinällä oli makkara, nostivat formaldehydiin säilötty kaksimetrinen hai ja luihin ja lihaksiin asti auki kaiverrettu  enkeli loppuarvosanan vahvaan kahdeksikkoon. Loppuarvosanaa ei laskenut edes Tate Modernin 30*180 metriä leveässä viisi kerrosta korkeassa tilassa ryhmänä juossut toisiaan väistelleiden ihmisten joukko. Jos et ymmärtänyt edellä olevaa lausetta, tiedät täsmälleen miltä minusta tuntui kuin katsoin tätä nykytaiteellista näytelmää. Museon sisällä on iso tila, jossa juoksi noin 50 ihmistä välillä toisiaan karkuun ja välillä toistensa ympärillä pyörien (muodostaen eräänlaisen pyörteen). Välillä osa ihmisistä pysähtyi täysin, ja välillä kaikki taas juoksivat. En ollut sienissä, mutta siltä se tuntui.   

Vajaan kahden kympin taidepläjäys asetti hymyni hieman alavireiseksi, mutta kuin suuren hengen johdattamana, asiat muuttuivat onneksi pian parempaan päin. Näin alkutietoina sanottakoon, että pokkani on huono. Pokkani on Persujen puolueohjelmaa huonompi ja jonkun ei tarvitse kuin vähän muistuttaa jotain hauskaa, niin naamani on jo lehahtanut tulipunaiseksi, kyynelten valuessa poskiani pitkin. Kävi kuitenkin niin, että viettäessäni rauhaisaa sunnuntaipäivää Bait Parkissa (Hyde Park. En tässä tarkemmin selitä tätä leikkisää Lontoolaisten antamaa lempinimeä) kirjaa lukien ja auringon lämmöstä nauttien, noin viiden metrin päässä oleva vanhempi naishenkilö pieraisi. Rouva oli puistossa tyttärentyttärensä ja tämän ystävän kanssa, joista ensimmäiseksi mainittu kuivui aivan täysin. Itse en missään vaiheessa ollut osa seuruetta, ja yritin täten olla kuuntelematta vieressäni käytyä keskustelua. Sulkijalihaksen vienon värähdyksen kuultuani, ymmärsin kuitenkin heti mistä oli kyse. Ja jos joskus on ollut vaikea pidätellä naurua, niin silloin. Kestin kuitenkin tilanteen kuin mies, ja käännyin rouvasta poispäin. Toki hytkyin viltilläni noin vartin hihaani nauraen, mutta se nyt on sivuseikka.

Selvisin mummon rentoutumisesta kaiken kaikkiaan varsin hienosti, vain löytääkseni itseni koulun kirjastosta, samaan aikaan kun joku kanssaopiskelija kertoi ystävälleen kuinka hänen poikaystävänsä oli sanonut sängyssä väärän nimen. Puhelun aloitettuaan, nainen katsoi ympärilleen, mutta ei nähnyt minua, ja noin kymmenen sekuntia myöhemmin, olisi jo ollut muutenkin myöhäistä. En voinut enää kirjottaa koneella, koska näppäimistön ääni olisi paljastanut, että olin kuullut koko puhelun. En voinut myöskään nauraa, koska se olisi luultavasti johtanut pahansuopiin katseisiin. Kymmenen minuuttia myöhemmin nainen vaihtoi huonetta, juuri kun keuhkoni meinasi puhjeta. Kehotan kaikkia pidättämään naurua 10 minuuttia, ja katsomaan kuka viimeksi nauraa.

Puhelua kuunnellessani myös mietin, ovatko naiset vajaita? ”Kyllä me tehdään kaikkea sellaista romanttista ja käydään ulkomailla ja Jenkeissä yhdessä, mutta eilenkin kun me käveltiin, niin se ei pitänyt mua kädestä.” MITÄ ******! Oheinen lainaus on samaisesta keskustelusta, jossa jotkut olivat sanoneet hieman vääriä nimiä hieman väärään aikaan. Haluaisinkin nyt kysyä, että mitä väliä sillä kädestä kiinnipitämisellä tässä kyseisessä tapauksessa on ja mistä naiset tämän Demi-psykologiansa oikein hakevat? Edesmenneeltä Helen Gurley Brownilta? (veikkaan Demistä).

Näin loppuun sanon muutaman kauniin sanan Itä-Lontoosta. Kävin pitkästä aikaa Brick Lanella, joka ei enää nimensä mukaisesti ole tiilistä, vaan on ihan perus asfalttitie. Kyseisen tien varrelta sain kuitenkin hiustenleikkuun ja lounaan seitsemällä punnalla. Omalla asuinalueellani en saisi seitsemällä punnalla edes turpaan. Tämä onkin nyt ilmainen vihje kaikille Lontoossa vieraileville; pysy idässä, ja jätä länsi diplomaateille.

Kirjoitin joskus kesällä tähän samaiseen blogiin ruskettumisesta, ja siitä kuinka pitäisi saada takaisin ne ajat kun ruskettuminen oli moukkamaista. Ilokseni kuitenkin luin Hesarin nettisivuilta uutisen, jonka mukaan Kiinassa on nähty valo, tai pikemminkin suojauduttu valolta, ja keskiluokka pitää ulkona kommandopipoja, että naama ei rusketu. Kiinalaiset ovat oivaltaneet, että ruskettuminen kertoo vain ruumiillisesta työstä, ja kuka helvetti sellaista nyt haluaa tehdä, kun yhtä hyvin voi pelata lottoa Euroopan keskuspankin rahoilla!  

Näin loppukaneettina sanottakoon, että jos joku olisi noin 145 senttiä pitkä, olisi suunnitellut blogin aloittamista, ja opiskelisi vielä kirjoittamiseen liittyvää alaa, niin ehkä ei pitäisi miettiä niin paljon, vaan ehkä pitäisi vain aloittaa se blogin kirjoittaminen. Kuten tästäkin tekstistä saattaa huomata, ei tähän hommaan hirveitä lahjoja tarvita.

I know it’s not Sunday now, but oh boy! That Sunday, that summer!

Le Prince d’Olympie

PS. Onnea eräälle fantastiselle pariskunnalle, joka taannoin purjehti avioliiton satamaan. Jos minulla olisi hattu, nostaisin sen teille. 

Sama Suomeen

Kun koulun koneet ovat hitaita

Hello. Ajattelin tässä aikani kuluksi kirjoittaa, samalla kun graduni aineisto latautuu koneelle. Kaksikymmentä minuuttia on kulunut ja Excelissä on 44 prosenttia valmiina. Vaikka sanaakaan en ole vielä kirjoittanut, on nyt jo selvää, että tämä tulee olemaan minun Everestini. En kuitenkaan aio antaa tulevien gradupainajaisten pilata hyvin alkanutta päivääni. Jotkut ovat tässä vaiheessa jo varmasti arvanneet miksi päiväni on niin hyvä. Ei, en ole saanut töitä. Enkä komistunut. En ole voittanut lotossa. Ja kyllä, kotini on edelleen sellini. Mikä sitten on muutunut, kuulen sisäisen ääneni kysyvän. Julkkis vitun Diili! Jos Diili on jo nyt ollut parasta mitä TV:lle on tapahtunut sitten Mainostelevision aloittamisen, kuinka hyvä on Diili, jossa on Helena Lindgren ja Uniikki? Jos uusi syksyllä alkava kausi ei näy nettiTV:stä, muutan takaisin Suomeen.

Vaikka Diilin alkaminen on epäilemättä fantastinen asia, tiedän silti, että jotkut lehtiä ja jopa kirjoja ajoittain lukevat ja omaa aikaa seuraavat sivistyneistön jäsenet nyrpistelevät nenäänsä ja nakkelevat niskojaan, koska "TV saastuttaa mielen". Hätä ei kuitenkaan ole missään nimessä tämän näköinen, koska myös tälle itseään muita parempina pitävälle kansanryhmälle on hyviä uutisia. Vaikka TV:tä pidetään demonina, ovat elokuvat silti usein sallittuja (en ymmärrä miksi, mutta niin se nyt kuitenkin on). Kai ne ovat sitten enemmän taidetta kuin esim. Pulttibois. Tänään on kuitenkin julkistettu uutinen uudesta Mannerheim-elokuvasta. Kuten arvata saattaa, elokuva kansallissankarista on kuvattu Keniassa ja Mannerheimia esittää kenialainen.  Kielinä ovat kaikille siperiankävijöille tutut englanti ja swahili. Kenelle voi tulla jotain tällaista edes mieleen, huomaan itseni naurahtaen miettivän?

"Hanketta on valmisteltu Yleisradion piirissä salassa"

Niinpä tietysti.

Edellisen tekstin jälkeen ei ole paljon kerennyt tapahtua, mutta viikonloppuna kävin katsomassa Derren Brownin show:n. Jos et tiedä kuka henkilö on kyseessä, suosittelen kääntymään esim. Youtuben puoleen. Pitkään miestä seuranneena, ei show:ssa ollut suuria yllätyksiä, mutta esitys oli silti jotain, jonka olin jo pitkään halunnut nähdä. Olen nähnyt liveny Ronn Mossin, Jay-Z:n, Pikku G:n, Tarja Halosen ja Derren Brownin. Nähtyäni vielä Manchester Unitedin, Yodan ja kenialaisen Mannerheimin, olen nähnyt kaiken.

Valioliiga alkaa lauantaina.

Rakkaudella,

Kalle

Olympialaiset osa 2

Jotkut miehet ovat saattaneet jo vaimoiltaan kuulla "eikö nää vitun kisat ikinä lopu", mutta eihän ne lopu, ja hyvä niin. Viikkokilpailunamme onkin tällä kertaa arvata mitä olen kuluneen viikon aikana tehnyt. Täytyy myöntää, että olympialaisten seuraamisessa on oma vitsinsä, jos sattuu asumaan samassa kaupungissa. Ei pelkästään siksi, että ihmiset ovat hyvällä tuulella, koska nämä ovat olleet Team GB:n kannalta parhaat kisat reiluun sataan vuoteen, vaan myös siksi, että olen voinut itse hyvällä omallatunnolla kannustaa kultaa juhlivia brittejä, suomalaisten alkukarsinnassa ilman tulosta jäävien kisaturistien sijaan. Team GB on tähän mennessä voittanut ymmärtääkseni kaikki lajit, paitsi satasen sileän ja fudiksen. Mikä Vaahteramäen Eemeli siinä pilkun vetämisessä voi olla niin vaikeaa! Nyt haettiin jo apuvoimia koko saarivaltakunnan alueelta, mutta ei! Pitää käydä taas häviämässä pilkuilla jollekin paholaisen synonyymi Tansanialle! Sen lisäksi, että olen katsonut Team GB:n menestystä BBC:n erinomaisten kisalähetysten kautta, olen pyrkinyt seuraamaan tapahtumia myös paikan päällä (ainakin sen mitä pankkilainani ja kesän rötväämisen jäljiltä punaisella huutava tilini ovat antaneet myöden). Olen tähän mennessä nähnyt livenä nyrkkeilyä, triathlonia ja maratoonia.

Nyrkkeilyn katsominen livenä on ollut haaveenani jo monta vuotta, ja ihoni oli kananlihalla ensimmäisen tunnin. Seuraavat pari tuntia kuluivatkin sitten olympiaoluesta nauttien ja "CUUUUUBAAAAAAA!" huudellen, koska suunnilleen puolet nyrkkeilijöistä oli Kuubasta. Päivän aikana tapahtui yksi tyrmäys, mutta sitä en luonnollisesti nähnyt, sillä olin pienine rakkoineni miestenhuoneessa. Triathlon oli sen sijaan niin tylsää, että meinasin kuolla. Maratoonia seurasin ehkä noin 20 minuuttia, mutta näin suomalaisurheilijan ja veljeni näki minut lähetyksessä, joten maratooni oli ehdottomasti triathlonin fiaskoa kovempi kokemus. Tarkoitus oli kannustaa suomalaismaratoonari voittoon ihan nimeltä, mutta unohdin sen metromatkan aikana, joten tyydyin vähemmän henkilökohtaiseen "HYVÄ SUOMI! JAKSAA JAKSAA, JALAT JALAT!"

Se miksi sanoin BBC:n lähetyksiä aiemmin erinomaisiksi johtuu siitä, että netistä näkee joka lajin kaikki lähetykset suorana ja studiossa ovat Michael Johnson, John McEnroe ja Ian Thorpe. YLE:n sivuilta ei löydä kun rikkinäisen linkin kisalähetyksiin ja studiossa ovat Kaj Kunnas ja Niki Juusela. Mutta kuka niitä masseja toisaalta olympialaisiin laittaisikaan kun ne voi laittaa vaikka Juhannusjunaan. Jos olisin eläessäni maksanut veroja tai TV-lupaa, niin nyt kiehuisin.

En tiedä johtuuko se urheilijoiden näyttämästä esimerkistä vai siitä, että selliä muistuttavassa asunnossani on 82504 astetta lämmintä (metrossa on empiiristen havaintojeni mukaan vielä noin viisi astetta lämpimämpää) ja minulla on sen takia ollut hyvät alkulämmöt jo pari viikkoa, mutta voin kuitenkin ilokseni todeta, että jumppa- ja lenkkiharrastukseni on kesätauon jälkeen jatkunut taas vahvana. Viime viikolla juoksin 14 kilometrin lenkin, ja vaikka se toki oli vain 14 kilometriä, joka nyt ei toisaalta ole matka eikä mikään. Puolimaratooniinkin olisi vielä järkyttävän pitkä matka. Ja vaikka minulta vierähti tähän yli tunti. Ja vaikka jalkani olivat seuraavat kolme päivää jossain Thamesin varrella, samalla kun itse makasin kotona ja kiroilin sitä etten venytellyt, olin silti saavutuksestani todella todella iloinen. Juhlat jäivät silti melko laimeiksi, koska kotona ei tietenkään lenkin jälkeen odottanut kuin jäätävä haju ja tyhjän jääkaapin hurina. Kuulin silti vaimeana korvissani kuinka se hintelä 11-vuotias, ison kissan kokoisen astmapiipun kanssa matkustanut, henkeään haukkonut pappitukkainen nuorukainen taputti taustalla hyväksyvästi käsiään yhteen.

Eeppistä loppuviikkoa,

Kalle Farah, Lontoo

PS. Jos sinulla on Spotify-tili ja haluat seilata uuden musiikin aallonharjalla, klikkaa oheista linkkiä. Heartblock - Fire

Näille ei ole ollut oikein käyttöä, kun kaikki paikalliset ovat lähteneet evakkoon tai pysyneet kotona.

Lähdin katsomaan onko huono nyrkkeilijä tosiaan huonointa huonoa mitä on (huonon tatuoinnin ja huonon stand upin lisäksi).

Yleisö odottaa juoksijoita.

Tämä näky toistui puolen tunnin välein, muuten oli tylsää.

Voitettiin jossain parisoudussa.