Minäkin olin nuori

Muistatko vielä kun olit nuori? Maailma oli auki, tili tyhjä ja kampaus jäätävä. Katsoin äsken noin kymmenen vuotta vanhoja kuvia itsestäni ja olin kokonaan unohtanut, että vuosikymmen sitten oli vielä ihan ok sekoittaa hiusten sekaan porkkanaraastetta ja antaa kuolleet latvat sen jälkeen poliisihevosen syötäväksi. Kampaukseni ei toki ole mitään taidetta vieläkään, mutta saan sen sentään leikattua naapurissa, joten säästyy edes aikaa.    

En toki ole mikään ihan täysin ikäloppu, mutta kyllä sen on pakko vaikuttaa ihmisen kehitykseen, kun Huuhkajia voi mennä katsomaan täyteen myydylle Olympiastadionille, ja voittoa voidaan pitää etukäteen jopa todennäköisenä. Ei minun nuoruudessani. Meillä ei ollut kuin Litti ja Kuningaskin oli aina loukissa kun lokki oli aivastanut pakasteherneen auton konepellin kautta Jaria silmään. Meillä oli Lordi ja hänkin katosi maisemista heti aukion saatuaan. En siis pidä oman sukupolveni tunnelukkoja mitenkään yllättävinä, enemmänkin perusteltuina. 

Joten ihmekös tuo, jos nuoriso vaikuttaa avoimemmalta, osaa puhua tunteistaan ja käyttäytyy järkevästi. Eivät toki ne, jotka ovat Ruotsin tiellä, mutta ne muut. Kävin taannoin sekä Kaikussa, että Kutosella. Tiedoksi kaikille Kallion ulkopuolella asuville, että molemmat ovat kalliolaisempia kuin Flow ja kalliit bisset. Huomasin molemmissa paikoissa, että nuoriso on niin helvetisti fiksumpaa, kuin nuoriso, silloin kun itse olin nuori, että juhlimisestani meni maku. Voi toki olla, että katsoin muiden juhlimista omien keski-ikälasieni läpi, mutta kun minä olin nuori niin baariin mentiin kännissä. Sitten huudettiin ja lähdettiin kotiin enemmän kännissä. Tuntui, että nykynuorilta puuttui kokonaan halu kilpailla siitä, kuka on juonut eniten. Nyt puolet eivät juoneet alkoholia lainkaan ja ne, jotka joivat, vaikuttivat silti olevan niin selvinpäin, että voisivat vielä ajaa kotiin. Kaikussa eräs nuori herrasmies tuli tarjoamaan purkkaa, kun istuin yksin kaiuttimen päällä somettamassa. "Onks kaikki kunnossa? Haluutsä purkan?" Tällainen muiden tunnelman tarkistus tai ystävällisyys tuntemattomia kohtaan ei olisi omassa nuoruudessani tullut kysymykseenkään. Olimme liian kiireisiä huutamaan ja katsomaan, kun "yks intin tupakaveri, yks Keinänen, paini äsken poken kanssa tuol portaissa!". Tanssin Kutosella myös jonkun noin 16-vuotiaan tytön kanssa, joka tuli viereeni ja sanoi "mäkin oon tosi huono tanssimaan, niin voidaan tanssia vierekkäin". Olin toki eri mieltä omista tanssitaidoistani, mutta edelleen sen verran häkeltynyt ilmaisesta purkasta, että laitoin vasenta jalkaa toisen vasemman jalan eteen.

Vaikka omat baari-illat tulevatkin edelleen kalliiksi ja huutaminen on edelleen keskeinen osa juhlintaa, on siinä toki omat etunsa, ettei enää kuulu nuorisoon. Ennen lukion pystyi surffailemaan läpi, kun Vaasan yliopistoon pääsi kuitenkin sisään, vain kävelemällä pääovista syyskuun alussa. Nyt ylioppilaskokeet määrittävät koko suvun tulevaisuuden ja duunissa pitää opettaa omalle pomolle kuinka Teamsia käytetään, vaikka on tehnyt lopputyönään tekoälysovelluksen, joka korvaisi puolet toimiston työntekijöistä. Koen, että oma sukupolveni pääsi vielä suhteellisen hyvään aikaan duunien syrjään kiinni, kun nollakorkoaikana pystyttiin palkkaamaan nekin, joilla ei ollut heittää omaa tekoälymallia tiskiin. Maailmakin oli meille jo sen verran auki, että nduja oli tuttu jo ennen kuin Kotipizzasta sai samannimisen pitsan.

Jouluun on enää 10 viikonloppua aikaa, joten jos saa toivoa: Ottaisin nuorison avoimuuden, tunneälyn ja toksisuudesta irti päästämisen. Vanhemmilta sukupolvilta ottaisin liksan ja mutsin vappusimareseptin.

Hyvää viikonloppua!

Prinssi

Arvatenkin jonkun nuoren kirjoittama teksti kalliolaisen pitserian vessan seinässä

Epäilen tästä Kallion Lidlin edessä olevasta kannanotostakin nuorisoa

Museovirasto ei nähnyt tällä rakennuksella historiallista merkitystä ja antoi luvan rakentaa sen päälle moottoritien, jota pitkin nuoriso voi sitten mopoautoillaan ajaa

Twitteristä, Helsingistä ja vesikidutuksesta

Hello. En ajatellut näin kesällä kirjottaa tätä blogia, mutta kun kerta olen nykyään niin hip ja inessä sosiaalimediaskenessä, että perustin Twitter-tilinkin (toki vain esiintyäkseni YLE:n virallisena Juhannusjuna Twiittaajana, mutta kuitenkin), niin en voinut olla kirjoittamatta.

Vaikka olin vain 142 päivää poissa, jollain oli silti aikaa tyhjentää Helsinki ihmisistä ja autoista, rakentaa talot luonnottoman kauas toisistaan ja istuttaa puita jokaiselle tyhjää Karhu-tölkkiä isommalle maapläntille. Myös ns. rantojen miesten lukumäärä on vähintään tuplaantunut. Ennen Helsinki tuntui aivan riittävältä, nyt se tuntuu Kuopiolta. Oulunkylä tuntuu siltä kuin olisi lähtenyt mökille. Ei sillä, että tyhjyys, tila ja metsä välttämättä olisivat huonoja asioita, mutta kun kerkesi jo tottua siihen, että kaduilla on muitakin kuin feissari, stevari ja spurgu, kaipuu Londooseen nostaa myös ajoittain puolimetrisellä mikrofonin tuulisuojalla verhottua Kuningattaren vartijan päätään. Yhtenä päivänä ikävä yltyi niin kovaksi, että katsoin elokuvan The Queen (ei se bändi vaan se jätkä).

Helsingin kutistuneesta koosta huolimatta, kesälomani on alkanut varsin lupaavasti. Juhannus sujui perinteisin menoin maailmaa parantaen ja skumppa skumpalta komeammaksi muuttuen. Vaikka kesä on hädin tuskin alkanut, säiden puolesta voisi olla vaikka talvi, olen silti jo saavuttanut kesän tavoitteeni. Luin kirjan. Vaikka olenkin kuuluisa siitä, etten tee ikinä mitään, olen silti nähnyt jo livenä Ari Koivusen (niin njäh kuin odotin) ja Michael Monroen (vielä parempi kuin odotin), käynyt tullimuseossa (näytti vielä enemmän yläasteen ryhmätyöltä kuin odotin) ja käynyt lenkillä (näin enemmän lunta kuin odotin). Jo mainittujen asioiden lisäksi olen kunnostautunut myös työrintamalla. Kävin tänään ajamassa kummitätini pihalta nurmikon.

Huomenna on kuitenkin päivä, jota olen tässä jo muutaman viikon odottanut. Muutan putkiremontin keskeltä Helsingin Kallioon. Helsingin Kallioon, jossa on kylpyamme. Ei sillä, etteikö putkiremontit olisi hyödyllisiä, mutta kuinka paljon sitä seinää voi piikata!? Koska korvatulppien pitämiseen kotona johtanut melu ei ole tarpeeksi, tulee sitä sementtiäkin sekoittaa rappukäytävässä, niin että asunnoissa on enemmän pölyä kuin hiekkatiellä Saharassa. Koska kaikkeen tottuu, onkin mielestäni hyvä, että sähkökatkot tulevat sentään etukäteen ilmoittamatta, jotta turhaa rutiinia ja leipiintymistä ei pääse syntymään. Koska vesikidutuksesta tulisi päästä eroon, suosittelenkin CIA:n poikia asuttamaan terroristit yksiöön, jossa on putkiremontti ja antamaan heille mokkulalla toimivan netin. Edellä mainituista seikoista johtuen, aion palkita itseni huomenna kunnon kylvyllä. Toki ymmärtäen tämän riistävän minulta viimeisetkin maskuliinisuuden rippeet, mutta se joka väittää, etten ole neljä päivää kestävällä kesätyörupeamallani ansainnut vaniljantuoksuista kylpyä R Kellyä kuunnellen ja Aku Ankan taskukirjaa lukien, kuuluu em. terroristeihin. Olen jo alustavasti silmäillyt Body shopissa myytävää vaniljantuoksuista suihkugeeliä. Sinulle, joka pidät makeista itämaisista tuoksuista.

Mikäli tästä blogista tulee vielä toinenkin tällainen kivan kesäinen fantsu hyttysiltä ja makkarakepin nokasta tuhkaan pudonneelta makkaralta tuoksuva kesäpäivitys, siinä käsitellään luultavasti sitä, että Ally McBeal oli ennen parempi, ja että jalkapallon EM-kisat ovat vain aikaavievää naurettavaa teatteria. Ashley Young teki oikein vetäessään pilkun ylärimaan ja protestoidessaan näin urheilulajin saamaa liian merkittävää yhteiskunnallista asemaa. En olisi edes halunnut, että Englanti voittaa. Saatana.

Mukavaa kesää!

Olympian Prinssi

Miksi ihmiset laittavat nettiin kuvia tekemistään annoksista?