Lassie palaa kotiin

Kuten on loppu dödöni, on kesäloma nyt myös lopussa. Koska jokainen itseään kunnioittava kirjoittaja kirjoittaa lentokoneessa, aion nyt tehdä saman, vaikka ainakaan ruokatavoistani ja kroppani kohtelusta päätellen en itseäni taida juuri kunnioittaa. Hyvä puoli siinä, että lentää suht usein on se, että sen limupullon ja partavaahdon muistaa vihdoin pakata ruumaan meneviin tavaroihin ja lentokentän venäläisiä matkustajia kirjain kirjaimelta tavaaville suomeksi alkaville ja englanniksi loppuville kuullutuksille ei enää repeile kuin sisäisesti. Sille kyllä repesin ihan ulkoisestikin, että jollain sukkasandaalilla oli repussaan Pokémon Championships 2008 -merkki. Joka tapauksessa istun nyt 60-asteisessa lentokoneessa ("koska ilmastoinnin ylläpitävää moottoria ei saa Suomen lainsäädännön mukaan pitää erikseen päällä, vaan on odotettava, että lentokoneen moottorit voidaan käynnistää") matkalla kotiin, ollen lentoni 153. matkustaja, jolla on Ipad sylissään ja ollen 3. matkustaja, joka ei nuku. Vaikka Helsinkiin olisi ollut vielä mukava jäädä, on kavereiden nurkissa pyöriminen kuitenkin aina vähän nihkeää. Myös KFC:tä  ja intialaisten kioskinpitäjien kanssa hustlaamista on ollut ikävä.

Kesäni oli kaikin puolin varsin onnistunut. Kesän ainoat tavoitteeni oli tehdä apurahahakemus gradua varten ja lukea kirja. Hakemusta en luonnollisesti tehnyt, mutta kirjan luin. Luin itseasiassa useammankin. 50 Shades of Grey ei missään nimessä ole hyvä kirja, mutta kesälukemisena täysin ässä. Olen aina halunnut lukea jonkun niistä S-marketin kassalla myynnissä olevista Harlekiini-kirjoista, mutta nyt ei ole enää tarvetta. Sain kesän aikana tehtyä myös paljon pakollisia kesähommia kuten mansikoiden syömisen, puistossa nollaamisen, nurtsin leikkaamisen, katiskan tarkastamisen ja munasillaan mökkilaiturilta viiden askeleen vauhdeilla hyppäämisen. Vaikka Lontoo kaikenlaista tarjoaakin, on naku-uinnin puuttuminen kuitenkin selkeä miinus. Harvoin sitä tuntee olevansa yhtä elossa kuin alasti mökkitietä hyttynen korvakäytävässä, silmässä, pakarassa, pohkeessa, sormien välissä ja niskassa juostessaan. Tein myös tukun asioita, joita en edes kesää suunnitellessani osannut ajatella. Kävin purjehtimassa, join lonkeron ja kävin Ari Koivusen keikalla. Vaikka säät oli huonot, on minulla silti hullu bruna ja tukku hyviä muistoja.

Koska olen viime yönä nukkunut melko tarkkaan 72 minuuttia (pakkaaminen jäi vähän viime tippaan), on tämä teksti melko shaibaa ja melko lyhyt. Suunnitelmissa olisi kuitenkin metskata jostain lippu naisten soutumiekkailun alkusarjan aamueriin, joten jos se natsaa, on lähiaikoina tulossa jonkin sortin kisaraporttia. Tai sitten vaan yleistä hajoamista turisteista.

Voimia alkavaan viikkoon,

Kalle Harva, Lontoo

Näin lopuksi seuraa vielä oikaisu. Olen elämäni aikana sanonut Espoosta ja espoolaisista paljon pahaa. Osa syystä ja osa syyttä. Olen jopa naurahtanut MC Taakibörstan lainille ”Espoo, yhtä aito kun tekodikki ja kaks lesboo”, mutta nyt vedän kaikki pahat sanani pois. Espoo on rauhallinen ja mukava. Espoo on kaunis ja maisemat ovat hyvät. Espoo on kuuma. Espoo on myös hauska ja Espoo osaa tehdä mielettömän hyvän kanttarelli-pekonipiirakan. This is for you, baby: Stig Dogg – Vadelmasuklaa.