“Dear
Kalle,
Your
dissertation writing up period will start on Monday, February 4th.
--Your
supervisor is Michael Gavridis.
--The
deadline is April 26th”
No nythän kävi siis niin, että yliopistourani pakolliset
kurssit on käyty ja jäljellä on vain lopputyö. Urakka ei sikäli ole mahdoton,
että läpäisyyn vaaditaan vain 0,1286 sanan minuuttivauhti, toki jonkinlainen sisältökään
tuskin on pahitteeksi. Koska erittäin kokeneesti ja hyvää harkintaa
käyttäen, lähetin syksyllä vähän palautetta eräälle tässä blogissakin mainitsemalleni
peenikseen vertaamalleni opettajalle, en saanut valvojakseni häntä, vaan sain
Michaelin, josta oikeasti pidän. Michael on kreikkalainen taloustieteilijä,
joka pitää puvun kanssa vaaleanpunaisia sukkia, joten luotan mieheen enemmän
kuin kiinalaiseen älypuhelimeeni, Penttiin (kannettava tietokoneeni) ja Ryan
Giggsiin yhteensä.
Olen odottanut tuota huhtikuun lopussa sarastavaa, luultavasti
sateista, aamua suunnilleen siitä lähtien kun menin yläasteelle. Yllätin itseni
ja muut jo pääsemällä lukioon, joten en osaa edes kuvitella mitä tapahtuu jos
valmistun yliopistosta. Tarina ei vielä kerro mitä teen, ja missä maassa teen,
tuon huhtikuisen aamun jälkeen, mutta varmaa on se, että aion juhlia niin
paljon, että päädyn uutisiin. ”Kuningattareksi pukeutunut mies hyppäsi Tower Bridgeltä
Thamesiin – Katso kuvat”.
Olen siis ollut nyt noin viisi viikkoa lomalla Suomessa ja
Lohjalla, ja olen saavuttanut kaikki lomalle etukäteen asettamani tavoitteet.
Toki ainoa tavoite oli käydä pulkkamäessä, mutta sekin on kunnialla hoidettu
(kunnialla tarkoitan tietenkin täysin tyttömäistä kiljumista toisen miehen
sylissä samassa pulkassa laskien). Se mitä sen sijaan en ole lomani aikana
tehnyt on urheilu. Koska arki lähestyy, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja
aloittaa taas säännöllisen kuntoilun. Ajatuksen ainoa virhe oli oma tyhmyyteni.
Tein maanantaina kuntopiiriä kotona, sillä seurauksella, että tiistai-iltana
parahdin spontaanisti ”fucking jesus!” noustuani seisomaan. Keskiviikkona en
mennyt kertaakaan istumaan irvistämättä ja ottamatta kädellä ensin tukea.
Torstaina en pysynyt kävelevän äitini vauhdissa mukana, enkä saanut takkia
päälle alle puolen minuutin. Jos tarinalle on opetus, se on luultavasti se,
että rauhallisesti aloittaminen ei ole heikkoutta, vaikka spartalainen
omatuntosi sitä koittaa sinulle uskotellakin. Ja jos teet kyykkyjä, niin älä
hyvä ihminen tee ensimmäisellä kerralla kahta sataa!
Lennän lauantaina takaisin Lontooseen, enkä tiedä koska
palaan, mutta olette silti kaikki mielessäni.
 |
| Oliko halvimmat paikat? Kyllä oli. Näkykö skriini? Ei näkyny. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti