NY

Iltojen iltaa. Ajattelin, että jos sitä taas jotain kirjoittelisi näin Guy Fawkesin ja Flux capacitorin merkkipäivän kunniaksi. Jos et tiedä mitä tai ketä edellä mainitut asiat ovat, suosittelen kääntymään World Wide Webin puoleen. Ikkunani ulkopuolella ammutaan tälläkin hetkellä raketteja, tai sitten ne ovat vain Itä-Lontoon jengisodissa käytettävien kranaattien räjähdyksiä. Ilokseni myös huomasin, että kaupunginosani pääsi tällä viikolla myös lehtien palstoille. Toki kyse oli korruptiosta ja huonosti hoidetusta hallinnosta, ja toki aluetta kutsuttiin sanoilla ”rotten borough”, mutta sanoisin, että kyseessä on luultavasti kateellisten panettelu. Paikka, jossa voi ostaa sekä uudet vaatteet että kana-aterian maissilla ja kokiksella yhteensä alle kympillä, ei voi olla täysin mätä. Päälle vielä femman parturi ja intialainen ravintola, johon voi viedä Tescosta omat juomat. Jos se ei ole taivas, niin mikä on?

Koska Manu ottaa edelleen turpaan oikealta ja vasemmalta, päätin taannoin vaihtaa lajia, ja suuntasin meren toiselle puolelle katsomaan kuinka isossa maailmassa pelataan jalkapalloa. Yllätyksekseni huomasin, että sitä pelataan lähinnä käsin. Mikä ei yllättänyt oli se, että NY Jets hävisi. Edellisistä seitsemästä ottelustaan Jets oli voittanut yhden, ja vaikka koitinkin tehdä kaikkeni (syödä cheese steaken ja pitsan ja juoda pari kaljaa), hävisivät he silti. Vaikka Jets ei hirveästi kampoihin pystynytkään laittamaan, oli silti varsin mielenkiintoista nähdä 82566 kännistä jenkkiä yhdellä kertaa. Arvostin myös kovasti tailgating kulttuuria, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että lava-auton perään laitetaan mahdollisimman iso grilli ja cooleri kaljoille. Sitten ajetaan stadikan parkkiselle ja aletaan dokaamaan ja syömään pihvejä, noin neljä tuntia ennen matsin alkua. Kuten Dalai Lama on sanonut: ”Jos on pari Kasleria ja lava Karhua, niin sitä kattoo vaikka mäkihyppyä”.

New York ei muutenkaan ollut hassumpi. Eihän se mikään Whitechapel ole, mutta menettelee. Tällä kertaa en juurikaan nähnyt nähtävyyksiä, sillä katsoin ne jo edellisellä kerralla 2006, mutta kävin muun muassa YK:n päärakennuksessa tutustumassa jo valmiiksi paikkoihin, siltä varalta, että minut nimitetään jossain vaiheessa YK:n pääsihteeriksi. Tällä kertaa vietin myös aikaa Brooklynissä, joka osoittautui varsin mukavanoloiseksi paikaksi olla ja elää. Brooklynissä oli muun muassa leffateatterissa pöytiin tarjoilu ja sushi-ravintola, jonka meal for two sisälsi niin paljon kalaa, että Jasper Pääkkönen itkisi verta.

Edellisellä reissullani High Linea ei ollut vielä avattu yleisölle, joten juhlistin tapahtumaa romanttisella iltakävelyllä ja neljän dollarin turistihodarilla. Koitin ahtaa pitkään viikonloppuuni myös Ebola-tartunnan ja Gun rangen, mutta Ebola kaatui siihen, että keilahallissa, jossa New Yorkin ainoa potilas oli edellisenä päivänä käynyt ei vielä tiedetty että New Yorkin ainoa potilas oli edellisenä päivänä käynyt, joten jono oli liian pitkä, että olisimme jaksaneet odottaa vuoroamme. Gun range taas kaatui paikallisten pahvien puuttumiseen. On siinäkin Land of the free, kun ei edes ampumaan pääse.

Arrivederci,

K 

 

*Edit: Edellisen reissun ajankohta muutettu.

America, fuck yeah!

FOX

High Line

High Line

Etelä

Kaks aivan törkeen hyvää soittajaa metrotunnelissa

Majapaikan katolta

Central Parkin kulmalta

Kun Jets otti kuokkaan

Jos joku on nähny, niin kertokaa oliko hyvä

Kuvituskuva

Koitin saada samaan kuvaan höyryävän viemärin, Cokisrekan ja keltasen taksin, että kaikki uskois, että kävin Nykissä

Kuvituskuva

Kuvituskuva

Miksi YK:n pihalla on patsas, jossa joku jätkä tappaa jotain liskoa?

YK

YK:n sisäpiha

Kai tää oli se suurin sali

Times square

Viski

Hei kaikille! Ajattelin näin sunnuntain kunniaksi vähän päivitellä kuulumisia, ettei tarvitsisi nousta sängystä. Toki olen jo tehnyt tänään vaikka mitä nousematta sängystä, katsoin muun muassa elokuvan varsin lupaavasta rap-artistista. Elokuvan nimi oli 8 Mile, ja pääosaa esitti Eminem nimellä esiintyvä artisti. Kaveri vaikutti varsin osaavalta, ja olen varma, että hänestä kuullaan vielä.

Duunissa on ollut viime aikoina melko kiirettä, mutta pari viikkoa sitten lähdin kerran jo heti puoli kuudelta. Toki sitä seuraavana päivänä maksoin siitä virheestä tekemällä kotitehtäviäni portfolioiden riskimalleista varttia vaille kymmeneen. Muuten ilta ei ehkä olisi jäänyt edes mieleen, mutta kotiin kävellessäni kaksi eri ihmistä yritti myydä minulle koksua, ja kolmas olisi varmasti myynyt jos olisin kysynyt. Itseäni tapaus kuitenkin lähinnä nauratti, sillä ensimmäistä kysymystä ”do you want some good shit” en edes kuullut, koska kuuntelin samaan aikaan NWA:n Gangsta Gangsta biisiä niin lujalla.

Vaikka töissä on kiirettä ollutkin, on viime viikkoihin mahtunut yllättävän paljon kaikkea positiivista. Voitin esimerkiksi pari sataa puntaa pokerissa, pelatessani sitä suljetussa baarissa aamukahteen, viiden minulle ennestään täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Tapaus kuulostaa varsin epäilyttävältä, mutta pokerin pelaaminen pitkästä aikaa oli varsin hauskaa. Muut pelaajat olivat myös varsin mielenkiintoisia tyyppejä, joka teki pelaamisesta entistä hauskempaa. Yksi pelaajista esimerkiksi oli sijalla 15 UK Flipperi rankingissa. Ilmeisesti turnaukset eivät kuitenkaan ole mitenkään hirvittävän rahakkaita, joten ajattelin edelleen pitää päivätyöni, ja siirtyä flipperiammattilaiseksi vasta eläkkeellä.

Tyttöystäväni ollessa kylässä pari kuukautta sitten, sain romanttisuuspäissäni kuningasidean ja ostin liput Michael McIntyren keikalle samaiselle lauantaille. Kun lauantai vihdoin koitti, ja lippuja ei edelleenkään kuulunut, ajattelin että soitan lipputoimistoon ja sanon heille suorat sanat. Suunnittelin käyttäväni aiemmin mainitusta NWA Gangsta Gansta laulusta oppimaani lausetta ”I’m the type of nigga that’s built to last, if you fuck with me, I’ll put my foot in your ass.” Tilanne ei kuitenkaan onneksi mennyt niin pitkälle, sillä juuri kun olin soittamassa, huomasin, että ostamani liput olivatkin syyskuun sijaan lokakuulle. En kuitenkaan tästä turhaan hätääntynyt, koska tämä ei ollut ensimmäinen lahjani tyttöystävälleni, joka meni aivan vihkoon. Koska Lontoo on niin huippupaikka, pääsimme samana iltana katsomaan toista stand up keikkaa. Kun lokakuu vihdoin koitti, tyttöystävä oli jo aikoja sitten lähtenyt, lehdet puista olivat alkaneet pudota, eikä lippuja edelleenkään kuulunut, ajattelin taas soittaa ja kysellä niiden perään. Psyykkasin jo itseäni tulevaan valituspuheluun kuunnellen lisää NWA:ta. Now I’m the muthafucka that ya read about. Taking a life or two, that’s what the hell I do. Puhelin käteen ja viimeinen vilkaisu varausnumeroon. 3 Oct 2015. *****! Joten mikäli tyttöystäväni ei pääse vuoden päästä kanssani katsomaan stand uppia, on minulla yksi ylimääräinen lippu. Ilmoittele jos kiinnostaa.

Koska minulla on aivan järkyttävä nälkä, lopetan tämän blogin kirjoittamisen nyt tällä kertaa tähän, ja lähden ostamaan Sainsbury’sista jotain epäterveellistä, ja katsomaan, että myydäänkö siellä Bluetooth yhteydellä varustettuja sähköhammasharjoja.

Tsemppiä viikkoon,

Kheil (Suunnilleen tähän muotoon Kalle täkäläisten suussa taipuu)



PS. Työkaverini pitää blogia, joka on hyvä, ja jota myös päivitetään paljon useammin kuin tätä.

Niinpä

Eiks näissä blogeissa kuulu tällasia kuvia suunnilleen olla.

Viikonloput, kun Valioliigaa ei pelata, pitäis kieltää.

Meidän viereisen toimistotalon seinää pitkin voi laskeutua.

Perjantaisin lounaat pitää käydä itse ostamassa.

Whitechapel

Lontoo

Oli keskiviikko, kello oli hädin tuskin kymmenen aamupäivällä, miehen selkää särki, koska hän ei ollut viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt mitään muuta kun vetelehtinyt kotona tai vetelehtinyt töissä. Tai ehkä hän ei ole oikeastaan koskaan tehnyt mitään muuta kuin vetelehtinyt. Hänen reppunsa ei varmasti ollut mennyt lentokentän painorajoituksesta läpi, mutta lentokenttävirkailija oli ollut tarpeeksi mukava jättääkseen sen huomiotta. Hän oli jo vuosia aikaisemmin vannonut, että pesisi pyykit sen verran ennen lähtöä, ettei niitä tarvitsisi pakata märkinä laukkuun, mutta mies oli tyhmä, joten hän ei toiminut omien ohjeidensa mukaisesti. Hänen käsimatkatavaransa painoivat niin paljon, että niissä olisi voinut olla piilotettuna ihminen. Hän tiesi, ettei hänen selässään ollut yhtä ainoaa hiestä kuivana pysynyttä kohtaa. Aurinko porotti. Elohopea oli kirinyt yli hellelukemien. Hän oli eksynyt.

Kuin tanssi alkoi tämä toinen yritykseni Lontoon valloituksessa. Lensin Heathrow:lle, otin metron ja suuntasin Koillis-Lontoossa olevaa AirBnB:n kautta hommaamaani asuntoa kohti. Vaihdoin Liverpool Streetilla bussiin ja eksyin. Kun vihdoin löysin oikean paikan, olin niin hiessä, etten kehdannut ottaa reppua selästä, ettei hien todellinen määrä paljastuisi minut vastaan ottaneelle naiselle. Olen ennekin huomannut ihmisten kavahtavan hiestä kiiltävän ruhoni nähdessään, mutta en halunnut aloittaa Lontoon valloitustani väärällä jalalla, joten pidin repun tiukasti paikoillaan, vaikka olkahihnat olivat painuneet sentin verran olkapäideni ihoon.

Suunnitelmani Lontoon valloittamiseksi oli varsin samanlainen kuin edelliselläkin kerralla saapuessani tähän paheiden kaupunkiin, jossa jazz-tupakat ja kodittomat käyvät päivittäistä kilpaansa siitä kumpi tuoksuu vahvemmin. Hommasin kämpän ensimmäiseksi viideksi päiväksi, ja tämän ajan kuluessa tarkoitukseni oli löytää vakiasunto jostain päin Lontoota.

Edellisestä kerrasta viisastuneena en kuitenkaan aikonut hoitaa tätä yksin, vaan hommasin avukseni erään asunnonvälitystoimiston. Löysinkin heti heidän avullaan oikein lupaavan kämpän Itä-Lontoosta, ja sovimme, että menemme katsomaan sitä yhdessä. Saavuttuani välitysfirman toimistolle (johonkin aivan ******n), minä, joku muu, ja asunnonvälittäjäni ahtauduimme Nissan Micraan ja suuntasimme kohti tulevaa palatsiani, tai niin minä luulin.

Menimme ensin katsomaan yhtä toista asuntoa, jonka se joku tuntematon mukanaolija halusi nähdä. Kuuma, mutta paska asunnonvälittäjämme ajoi kuitenkin vain muutaman mailin harhaan, joten nähtyäni ensimmäisen asunnon, jota en edes halunnut nähdä, oli kulunut tunti, matkoineen kaksi ja puoli. Asunto kuitenkin löytyi, ja siellä oli vain 5 kämppistä.

Kumpikaan meistä ei ollut kovin otettu, joten suuntasimme seuraavaan paikkaan. Seuraavaan paikkaan mentäessä asunnonvälittäjä ei eksynyt kuin kerran, mutta meinasi tappaa meidät kolmesti. Tässä asunnossa, jota en myöskään halunnut nähdä, oli tilaa vaikka kuinka, mutta kaatopaikan viehättävyys. Kumpikaan meistä ei ottanut kämppää ja jatkoimme matkaa. Toinen mukanaolija taisi kuitenkin tässä vaiheessa jo huomata kämppien laadun ja esittelijän taidot, joten hän sanoi, että kiitti ja näkemiin, ja käveli kotiinsa.

Itse olin kuitenkin vielä sen verran sinisilmäinen, että lähdin katsomaan vielä kolmatta kämppää. Tähän kämppään löysimmekin heti, ja asuntokin oli kaunis kuin mikä, ulkoa. Sisätiloista en voi sanoa, koska välittäjälläni oli mukana väärät avaimet. Hyvittääkseen takaiskun asunnonvälittäjäni vei minut vielä katsomaan jotain homeista huumeluolaa, jonka jälkeen totesin, että tämä riittää ja kävelin kotiin.

Seuraavana päivänä pyysin vielä nähdä yhden asunnon, joka vaikutti etukäteen varsin lupaavalta. Koska henkikultani on minulle kallis, en kuitenkaan tehnyt edellisen päivän virhettä ja ottanut välittäjältä kyytiä, joten kävelin paikalle. Matkustettuani noin puoli tuntia ilman Google Mapsia, ja oltuani salaa varsin ylpeä itsestäni löytäessäni paikalle, sain välittäjältä soiton, että asunto on mennyt. Olin tässä vaiheessa 15 metrin päässä kämpän ulko-ovesta. Siinä sitten kirosin helvettiin Lontoon, asunnonvälittäjät, intialaiset, asunnonvälitystoimistot ja intialaiset asunnonvälitystoimistot, mutta kävin vielä katsomassa saman asunnonvälittäjän kanssa kaksi crack-luolaa. Jos nyt mietit, miksi katsoin tätä touhua näin kauan, johtui se melko varmasti hänen kuumuudestaan. Haluan kuitenkin tässä vaiheessa tähdentää, että hänen vertaamisensa tyttöystävääni olisi kuin vertaisi Timo Soinia Miss Universumiin.

Vahingosta viisastuneena, kolmantena päivänä luotin itseeni ja sovin tapaamisen yhdestä kämpästä lähellä Whitechapel metroasemaa uuden välittäjän kanssa. Ihastuin kämpän vaalean vihreisiin seiniin, vuodelta 1991 olevaan perheen pienimmille tarkoitettuun tietokonepöytään, muoviseen kattokruunuun, ruskeaan sohvaan ja jousista ja vihasta tehtyyn sänkyyn, joten jätin saman tien 10 puntaa pantiksi. Päivä tämän jälkeen muutin ja nyt asunkin koriskentän yläpuolella, rumimmassa talossa, jonka olen ikinä nähnyt. Mies voi lähteä Vaasan ghetosta, mutta Vaasan ghetto ei lähde miehestä, vaan seuraa tätä vaikka toiseen maahan ja tuo paperinohuet seinänsä, koripallokenttänsä ja random huutelunsa keskellä yötä mukanaan miehen seuraksi.

Olen ensimmäisen kuukauden aikana nähnyt myös elämäni parhaan musikaalin, syönyt elämäni parhaan pihvin, istunut koulutuksessa, syönyt sushia ja suunnitellut terveemmän elämän aloittamista, mutta niistä kaikista lisää myöhemmin.

Olkaa ihmisiksi

Prinssi

Mun ikkuna on jossain tuolla vasemmassa laidassa

Keskellä yötä pelaaminen on ihan ok

Huomaa seinien viktoriaaninen väritys ja kattokruunun loiste

Huomaa kultapaperipäällyste

Jos mietit syytä matkustaa Lontooseen