Muutto on nyt kuitenkin takana. Kamat on kannettu. Avaimet on palautettu. Shekki takuuvuokrasta on saatu.
”How much was your deposit?”
(Älä naura, ja sano 700)
”Seven hundred”
”Are you sure? and you’re sure you paid this month?”
(Älä naura ja sano, että oot varma)
”Yes, quite sure”
Jos ihan totta puhutaan, niin ei se ainakaan yli sen 700 ollut, koska se pieni takuuvuokra oli yksi merkittävistä tekijöistä sinne muuttaessani. Vaikka uudessa asunnossani on joitain pienen pieniä yksityiskohtia, joihin tottuminen vie oman aikansa, olen kuitenkin varsin tyytyväinen valintaani. Pienen pienillä yksityiskohdilla tarkoitan muun muassa suihkua, jonka vesi on niin kuumaa, ettei suihkua voi käyttää. Joku Hessu täällä kävi putkia katsomassa, mutta ammattitaito ei ollut se, joka miehestä huokui, itse veikkaisin giniä. Toinen ajoittain vaivannut seikka on se, että kolmen hengen taloudessamme on neljä lautasta, joten eilen söin ateriani wokkipannusta, lautasten ollessa kämppisteni huoneissa lukkojen takana.
Monet tämän blogin lukijat saattavat tietää nuivan suhtautumiseni liikuntaa, tai edes vähäistä liikehdintää, kohtaan. Tämä kaikki on kuitenkin muuttunut muutettuani uima-altaalliseen taloyhtiöön. Uin nykyään vähintään joka toinen päivä, ja enää en tunne edes hukkuvani. Toissamaanantaina ensimmäistä kertaa pulahdettuani meininki oli sen sijaan vähän toisenlainen. Sain ensimmäisistä hukkumatta sammakoiduista 50 metristä niin kovan itseluottamuksen, että seuraavat 50 koitin jo kroolaten – virhe. Kun seuraavat 50 oli täynnä, molempien jalkojen jalkapohjat kramppasivat niin pahasti, että altaan pohjassa seisominenkin oli vaikeaa. Myös kramppamisen myötä tullut kipu oli sen verran vahva, että olisin irvistänyt, ellen olisi samaan aikaan revennyt aivan täysin viiksiini tarttuneeseen räkään. Nenäni alla olevat myllylät naurattivat minua, siinä adrenaliinipäissäni jalat koukistettuina altaassa seisten, siinä määrin, että jouduin painamaan pääni pinnan alle, etteivät muut uimarit kiinnittäisi huomiota tähän patterin väriseen 100 metriä uineeseen pullohartiaan, joka nauraa paikallaan jalat koukussa hytkyen.
Kuten otsikossakin mainitaan, on viimeiseen tenttiin 17 päivää. Jos kaikki menee kuten leffoissa, on tuo kyseinen tentti koko yliopistourani viimeinen. Tästä syystä myös tämä teksti on kirjoitettu yhdeltä istumalta ilman sen suurempaa oikolukua, ja pyydänkin anteeksi heikosta kieliopista ja heikosta sisällöstä. Vietä mahtava viikko, ja ole ahkera. Kohta on joulu.
See you on the other side,
Kalle “Kanarialintulaiturin Prinssi” Harva
PS. Kävin noin kuukausi sitten David O'Dohertyn keikalla, enkä varmaan kirjoittanut siitä mitään. Se oli kuitenkin yksi hauskimmista näkemistäni keikoista, joten mainitsen sen nyt. Tässä on vielä linkki Davidin kappaleeseen Life.
 |
| Ei ne lavasteet vaan se sisältö. |
 |
| Liukkaalla lattialla otettu tarkka jalkamitta antoi altaan pituudeksi 22 askelta. |
 |
| <3 |
 |
| Vaikka Lontoo aika iso kaupunki onkin, ei pelipaidan numerolla varustetun asunnon löytäminen ollut kovin yksinkertaista |
