Wimbledon

En tiedä teistä muista, mutta itse huomaan jatkuvasti tekeväni vihaamiani asioita. En tiedä johtuuko se siitä, että Facebookissa ei ole viime aikoina näkynyt päivittäin kuin kymmenen mustavalkokuvan päälle läntättyä mietelausetta, joissa kehotetaan ottamaan oma elämä haltuun ja olemaan tekemättä mitään ikävää ja käymään salilla ja olemaan ajattelematta mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat, joten minä sitten tyhmänä edelleen teen kaikkea ikävää, vaikka kahden pennin mietelauseet muuta neuvovatkin. Olen muun muassa aina syvästi vihannut muuttamista, mutta muutin maanantaina, omien laskujeni mukaan, kymmenennen kerran sitten kesän 2009. Tällä kertaa uusi asunto on kuitenkin teoreettisesti paria muuta gettoa paremmalla paikalla, sillä jaan postinumeroni alueosan David Cameronin kanssa. 

En kuitenkaan aio antaa tämän faktan muuttaa itseäni, vaan aion edelleen katsoa kaikkia muita alaspäin, olla töykeä, vittuilla, huudella köyhille, kulkea takki auki, hykerrellä omalla neroudelleni, ja olla katsovinani muita ihmisiä silmiin, mutta todellisuudessa katsoa omaa jumalaista peilikuvaani heidän silmistään.  

Vaikka viime kirjoituksesta on jo aikaa, eivät työpaikalla ole asiat paljon muuttuneet. Suurimpana muutoksena ehkä se, että olen alkanut syömään sushin sijaan kanapastaa neljä kertaa viikossa.

Koska mitään merkittävää ei ole oikein tapahtunut, palatkaamme takaisin aina Helmikuuhun 2015. Muistatteko vielä sen ajan, kun House of Cards ja Suits olivat edelleen tauolla, Leonard Nimoy oli edelleen elossa, minä luulin, että kookosvesi on vain kallista vettä, eikä kuolleista rotista uutettua käytetyn laastarin makuista kallista vettä?

Eräänä kauniina helmikuisena lauantaina toteutin yhden elämäni suurimmista unelmista, jonka toteuttamisesta olen haaveillut jo liki neljä kuukautta. Kävin kahden työkaverini kanssa vinttikoirakilpailuissa! Jos sinulla on joskus mahdollisuus käydä Englannissa ollessasi katsomassa kun vinttikoirat kiitävät rataa ympäri, suosittelen erittäin lämpimästi. En ole käynyt monessa paikassa, joissa olisin pelännyt puukotetuksi tulemista yhtä paljon kuin Wimbledonin laukkaradalle kävellessäni. Vartin pimeitä kujia kulkiessasi saavut vihdoin säkkipimeälle hiekkaparkkikselle, tai oikeastaan kävelet jo kerran ohi, koska et usko, että säkkipimeä hiekkaparkkis on se mihin olet tulossa, ja seikkailu voi alkaa.

Suosittelen vinttikoirakisoja myös kaikille viime aikoina lapsia saaneille läheisilleni, koska jos sinusta joskus tuntuu siltä, että olet huono vanhempi, tai että et osaa kasvattaa lastasi oikein, voit aina käydä Wimbledonissa, ja tuntea olosi heti paremmaksi. Harvoin olen nimittäin nähnyt yhtä paljon lapsia 22:30 neljän asteen ulkoilmassa yhtä monen kännisen aikuisen seurassa.

Alkuhämmästyksestä toivuttuasi voitkin vetää lätsän, sen sellaisen tavallaan baskerin, jossa on lippa, sen jota  Samuel L. Jackson käyttää, syvemmälle päähäsi, ja alkaa lyömään vetoa. Älä turhaan yritä analysoida koirien aikaisempaa menestystä, alustaa, muita koiria, koirien ulkonäköä, juoksumatkan pituutta, tai muuta sellaista, koska koirat ovat siitä hyvä vedonlyöntikohde, että voitto on aivan sattumankauppaa. Suosittelen ottamaan mukaan käteistä, leveän hymyn ja ostamaan olut kannun, ei tuoppia, vaan kannun. Ja mene sinne kesällä, älä helmikuussa. Älä helvetti mene sinne helmikuussa. 

Ensi kerralla kerron miltä tuntuu, kun näyttää siltä, että on nukkunut ojassa, ja syö neljän punnan ribsejään pahvilautaselta, ja törmää kolleegaansa ensimmäistä kertaa elämässään työpaikan ulkopuolella. Saatan kertoa myös siitä, miltä tuntuu kun takki nyysitään, tai siitä, että Star Warsiin on enää 278 päivää.

Haluan lopettaa Dostojevskin viisaisiin sanoihin ”Sex is on fire, I’m the King of Leon-a Lewis.

Pitäkää pää pinnalla,

Kalle

PS. Paljon onnea tuoreelle hääparille ja kaikille valmistuneille.