maanantai 15. joulukuuta 2014

Mikko Kivinen pääministeriksi


TERRRRRR’RRRRRRR’RRRvetuloa kulttuurimatkalle maailman märimmälle saarelle, jossa ruokakaupassa on puolahylly kaikille niille, joiden on pakko saada viikottainen hittinsä kartoflankaa tai grochówkaa. Siinä on monta hyvää puolta, että asuu jättimäisen Sainsbury’sin vieressä. Yksi suurimmista eduista, puolalaisten herkkujen lisäksi, on se, että Sainsbury’sta saa kaiken mitä voi ikinä tarvita. Tavarat on myös aseteltu niin nerokkaasti, että ennen kuin on kerinnyt edes hedelmäosastolle, on jo kävellyt Transformers DVD:n ohi ja sivuuttanut hyllyn, jossa on tarjouksessa sekä viski että kokis. Suomessahan tämä ei tietenkään onnistuisi, sillä moinen valinnanvapaus ajaisi koko valtion kaaokseen ja anarkiaan. Mikko Kivisestä tulisi pääministeri, tasa-arvoinen avioliittolaki ulotettaisiin koiriin, teinit saattaisivat oppia, että alkoholia on olemassa, ja sehän nyt ei käy! Aleksanterinkatu päällystettäisiin kullalla, koska alkoholiverosta tulevat eurot kasvaisivat räjähdysmäisesti, ja Mannerheimin patsas vaihdettaisiin patsaaseen Uuno Turhapurosta, koska se olisi kaikkien Pirkkaviskistä humaltuneiden mielestä ”hyvä läppä”. Kaikkien edellä mainittujen syiden takia viski siirretäänkin Alkon kellariin, jossa sitä vartioi kolmipäinen Päivi Räsänen ja arvoituksia kysyvä Valviran virkamies.

Miksi seepralla on silmälasit? –Jotta se näkisi alkoholimainonnan paremmin.

Minun ei ollut missään nimessä tarkoitus valittaa alkoholin myynnistä tai sen verotuksesta, mutta jotenkin siinä nyt taas kävi niin. Pahoittelut siitä. Se mistä minun oli tarkoitus valittaa oli tietenkin plussakortit. Olen kohta puoli vuotta tehnyt kaikki ostokseni siinä aiemmin mainitussa Sainsbury’ssä heidän Nectar plussapistejärjestelmää käyttäen. Tästä hyvästä olenkin saanut kasaan jo mukavat 721 pistettä, joka vastaa oikeassa rahassa TATTARATTATTATTAAAAA!!! KOLMEA PUNTAA JA KUUTTAKYMMENTÄ PENCEÄ!!! MITÄ HEVON******!!!! Jos olisin viimeisen puoli vuotta kaupassa käydessäni nostanut kaikki maassa näkemäni yhden pencen kolikot, olisi minulla nyt kasassa enemmän. Mitä ****** näillä plussakorteilla tekee!? Stadissakin odotin hyvät kaksi vuotta ensimmäistä femman arvoista etuseteliäni paikalliselta K-ketjulta. Lontoossa suurin osa kaikista kassoista on jo korvattu automaateilla. Luulen sen johtuvan siitä, että kaikki 721 nektarpistettä puolessa vuodessa keränneet alkoivat sylkeä kassahenkilökunnan päälle kuullessaan kysymyksen ”Have you swiped your Nectar card?”

Sitten iloisempiin uutisiin. Joulukuun neljäs oli Transfer Deadline Day, joten kaikkien, jotka ovat tällä hetkellä parisuhteessa täytyy myös pysyä parisuhteessa aina tammikuun kuudenteen kello kolmeen asti, koska joulunpyhinä eroaminen on liian julmaa. Toinen iloinen uutinen on se, että tulen tänään käymään Suomessa, vaikkakin lähden sieltä jo tiistaina pois. Alan kuitenkin käymään jatkossa Suomessa hieman useammin, joten jos olet aina halunnut käydä Radissonissa lähes ilmaisella viidentoista euron kaljalla, tammikuussa voit toteuttaa unelmasi hyvässä seurassa.


Kalle

Valofallos Leicester Squarella

National Gallery

Otin kuvan kun olin ekaa kertaa smokki päällä

Pikkujoulut


Brick Lane

Top Gear

Puolahylly

2 kommenttia:

  1. Heippa!
    Selailin blogiasi jonkin matkaa taaksepäin ja karkeasti arvioiden olet koulutukseltasi KTM? Itse opiskelen tuotantotaloutta ja rakennustekniikkaa (miksi, sitä en tiedä), mutta konsultin työt mielellään ulkomailla kiinnostaisivat. Ajattelinkin kysästä, millä tutkinnoilla olevia työkavereita siulla siellä nykyisessä firmassa on?
    Suomen maan kamaralla ainakin Accenture palkkaa diplomi-insinöörejä aika mielellään, mutta käsittääkseni esimerkiksi EYllä valtaosa konsulteista on joko kauppatieteistä tai oikeustieteellisestä valmistuneita.
    Mikähän tässä löpinässä oli pointti? Kai se, että haluaisin kysyä, olenko täysin väärillä aloilla opiskelemassa, jos konsultin tehtävät siintävät tulevaisuuden haaveissa? Mitä luulet?

    VastaaPoista
  2. Moi Katariina! Pahoittelut jos olet joutunut lukemaan tätä skeidaa usemamman kirjoituksen verran vain selvittääksesi koulutustaustani. Olen siis tosiaan tehnyt maisterivaiheeni täällä, mutta suomessa olisin luultavasti papereillani KTM, pääaineena rahoitus.

    Englannissa ei ole mitenkään itsestäänselvää, että edes tehdään maisterintutkinto, joten täällä ihmisillä on tavallisesti myös vaihtelevampi tausta kuin Suomessa. Meidän firma on niin vahvasti rahoitusalalla, että meillä on silti aika monella jonkinlaiset kaupalliset paperit, mutta on meillä myös esimerkiksi kemistin-, fyysikon-, ja lakimiehen papereilla ihmisiä töissä. Nyrkkisääntönä sanoisin, että pitää vain pystyä todistamaan, että tietää jotain aiheesta, papereilla ei ole niin väliä.

    Riippuu myös paljon siitä millaisista konsultin hommista olet kiinnostunut, koska jos olet esim. kiinnostunut management consulting hommista, niin uskon, että tutotantotalouden opintosi voivat olla oikein sopivat.

    VastaaPoista