Operaatio Aikuisuus - kolmas yritys: elokuuta 2014

Oli keskiviikko, kello oli hädin tuskin kymmenen aamupäivällä, miehen selkää särki, koska hän ei ollut viimeisen puolen vuoden aikana tehnyt mitään muuta kun vetelehtinyt kotona tai vetelehtinyt töissä. Tai ehkä hän ei ole oikeastaan koskaan tehnyt mitään muuta kuin vetelehtinyt. Hänen reppunsa ei varmasti ollut mennyt lentokentän painorajoituksesta läpi, mutta lentokenttävirkailija oli ollut tarpeeksi mukava jättääkseen sen huomiotta. Hän oli jo vuosia aikaisemmin vannonut, että pesisi pyykit sen verran ennen lähtöä, ettei niitä tarvitsisi pakata märkinä laukkuun, mutta mies oli tyhmä, joten hän ei toiminut omien ohjeidensa mukaisesti. Hänen käsimatkatavaransa painoivat niin paljon, että niissä olisi voinut olla piilotettuna ihminen. Hän tiesi, ettei hänen selässään ollut yhtä ainoaa hiestä kuivana pysynyttä kohtaa. Aurinko porotti. Elohopea oli kirinyt yli hellelukemien. Hän oli eksynyt.

Kuin tanssi alkoi tämä toinen yritykseni Lontoon valloituksessa. Lensin Heathrow:lle, otin metron ja suuntasin Koillis-Lontoossa olevaa AirBnB:n kautta hommaamaani asuntoa kohti. Vaihdoin Liverpool Streetilla bussiin ja eksyin. Kun vihdoin löysin oikean paikan, olin niin hiessä, etten kehdannut ottaa reppua selästä, ettei hien todellinen määrä paljastuisi minut vastaan ottaneelle naiselle. Olen ennekin huomannut ihmisten kavahtavan hiestä kiiltävän ruhoni nähdessään, mutta en halunnut aloittaa Lontoon valloitustani väärällä jalalla, joten pidin repun tiukasti paikoillaan, vaikka olkahihnat olivat painuneet sentin verran olkapäideni ihoon.

Suunnitelmani Lontoon valloittamiseksi oli varsin samanlainen kuin edelliselläkin kerralla saapuessani tähän paheiden kaupunkiin, jossa jazz-tupakat ja kodittomat käyvät päivittäistä kilpaansa siitä kumpi tuoksuu vahvemmin. Hommasin kämpän ensimmäiseksi viideksi päiväksi, ja tämän ajan kuluessa tarkoitukseni oli löytää vakiasunto jostain päin Lontoota.

Edellisestä kerrasta viisastuneena en kuitenkaan aikonut hoitaa tätä yksin, vaan hommasin avukseni erään asunnonvälitystoimiston. Löysinkin heti heidän avullaan oikein lupaavan kämpän Itä-Lontoosta, ja sovimme, että menemme katsomaan sitä yhdessä. Saavuttuani välitysfirman toimistolle (johonkin aivan ******n), minä, joku muu, ja asunnonvälittäjäni ahtauduimme Nissan Micraan ja suuntasimme kohti tulevaa palatsiani, tai niin minä luulin.

Menimme ensin katsomaan yhtä toista asuntoa, jonka se joku tuntematon mukanaolija halusi nähdä. Kuuma, mutta paska asunnonvälittäjämme ajoi kuitenkin vain muutaman mailin harhaan, joten nähtyäni ensimmäisen asunnon, jota en edes halunnut nähdä, oli kulunut tunti, matkoineen kaksi ja puoli. Asunto kuitenkin löytyi, ja siellä oli vain 5 kämppistä.

Kumpikaan meistä ei ollut kovin otettu, joten suuntasimme seuraavaan paikkaan. Seuraavaan paikkaan mentäessä asunnonvälittäjä ei eksynyt kuin kerran, mutta meinasi tappaa meidät kolmesti. Tässä asunnossa, jota en myöskään halunnut nähdä, oli tilaa vaikka kuinka, mutta kaatopaikan viehättävyys. Kumpikaan meistä ei ottanut kämppää ja jatkoimme matkaa. Toinen mukanaolija taisi kuitenkin tässä vaiheessa jo huomata kämppien laadun ja esittelijän taidot, joten hän sanoi, että kiitti ja näkemiin, ja käveli kotiinsa.

Itse olin kuitenkin vielä sen verran sinisilmäinen, että lähdin katsomaan vielä kolmatta kämppää. Tähän kämppään löysimmekin heti, ja asuntokin oli kaunis kuin mikä, ulkoa. Sisätiloista en voi sanoa, koska välittäjälläni oli mukana väärät avaimet. Hyvittääkseen takaiskun asunnonvälittäjäni vei minut vielä katsomaan jotain homeista huumeluolaa, jonka jälkeen totesin, että tämä riittää ja kävelin kotiin.

Seuraavana päivänä pyysin vielä nähdä yhden asunnon, joka vaikutti etukäteen varsin lupaavalta. Koska henkikultani on minulle kallis, en kuitenkaan tehnyt edellisen päivän virhettä ja ottanut välittäjältä kyytiä, joten kävelin paikalle. Matkustettuani noin puoli tuntia ilman Google Mapsia, ja oltuani salaa varsin ylpeä itsestäni löytäessäni paikalle, sain välittäjältä soiton, että asunto on mennyt. Olin tässä vaiheessa 15 metrin päässä kämpän ulko-ovesta. Siinä sitten kirosin helvettiin Lontoon, asunnonvälittäjät, intialaiset, asunnonvälitystoimistot ja intialaiset asunnonvälitystoimistot, mutta kävin vielä katsomassa saman asunnonvälittäjän kanssa kaksi crack-luolaa. Jos nyt mietit, miksi katsoin tätä touhua näin kauan, johtui se melko varmasti hänen kuumuudestaan. Haluan kuitenkin tässä vaiheessa tähdentää, että hänen vertaamisensa tyttöystävääni olisi kuin vertaisi Timo Soinia Miss Universumiin.

Vahingosta viisastuneena, kolmantena päivänä luotin itseeni ja sovin tapaamisen yhdestä kämpästä lähellä Whitechapel metroasemaa uuden välittäjän kanssa. Ihastuin kämpän vaalean vihreisiin seiniin, vuodelta 1991 olevaan perheen pienimmille tarkoitettuun tietokonepöytään, muoviseen kattokruunuun, ruskeaan sohvaan ja jousista ja vihasta tehtyyn sänkyyn, joten jätin saman tien 10 puntaa pantiksi. Päivä tämän jälkeen muutin ja nyt asunkin koriskentän yläpuolella, rumimmassa talossa, jonka olen ikinä nähnyt. Mies voi lähteä Vaasan ghetosta, mutta Vaasan ghetto ei lähde miehestä, vaan seuraa tätä vaikka toiseen maahan ja tuo paperinohuet seinänsä, koripallokenttänsä ja random huutelunsa keskellä yötä mukanaan miehen seuraksi.

Olen ensimmäisen kuukauden aikana nähnyt myös elämäni parhaan musikaalin, syönyt elämäni parhaan pihvin, istunut koulutuksessa, syönyt sushia ja suunnitellut terveemmän elämän aloittamista, mutta niistä kaikista lisää myöhemmin.

Olkaa ihmisiksi

Prinssi