Operaatio Aikuisuus - kolmas yritys: syyskuuta 2013

Aamuna, jona matkaseurue lähti Lontoosta, Opas #1 kävi juttelemassa graduohjaajalleen, joka sanoi ”Mr. Harva, as we say in English, you have to put your skates on. If you haven’t gathered the material by the end of this week, we’re looking at a fail”. Muistettuani, että “fail” tarkoittaa 4500 punnan laskua ja neljän kuukauden lisäopintoja, laitoin luistimet jalkaan ja aloin kirjoittaa. Söin kuusi viikkoa pitsaa ja valvoin muutaman yön, mutta se kannatti, sillä työni Helsingin pörssin tehokkuudesta arvioitiin A:n arvoiseksi (korkein arvosana) ja sain täten oikeuden liittää nimeni perään MSc Global Banking & Finance.

Kun gradu oli palautettu, suuntasin pikaisesti Etelä-Ranskan lämpöön juomaan viiniä ja ruskettumaan. Jätettyäni halvan patongin taakseni, lensin rakkaan Lontooni kautta maahan, jossa tuoppeja ei täytetä kokonaan, Hok-Elannon vihreällä kortilla saa alennuksen vaikka hautakivestä ja valtakunnan ykkösuutinen on lottoarvonnan siirtyminen TV-kanavalta toiselle.

Vaikka minä siitä pienestä kaljuksi hakatusta saarivaltiosta pidinkin, teki puolentoista vuoden opiskelu kuitenkin aika ison loven säästöihini. Tämän faktan seurauksena meninkin heti kesän alussa oikeisiin töihin, ja olenkin tätä nykyä ruotsalaisessa rahoitusyhtiössä joka arkipäivä yhdeksästä viiteen. Mutta vaikka kuinka koitinkin maata lattialla, huutaa ja potkia, laitettiin minut silti heinäkuun ajaksi lomalle.

Sanon sitä lomaksi, mutta ei se silti lomaa ollut. Vaikka kuukausi nopeasti kuluikin, oli sen loppuminen silti tervetullutta. Minulla on kesän ajalta niin monta muistoa, jotka eivät voi pitää paikkaansa, etten oikeastaan tiedä missä olen ollut, mutta olen vain iloinen, että se on vihdoin ohi. Kenties olen ollut koomassa. Kenties olen edelleen ja kuvittelen vain kaiken. Kuvittelen viettäväni perjantai-iltaani yksin kotona blogia kirjoittaen. Kuvittelen, että kävin Tanskassa hävittämässä rakkaan ZTE:ni ja kuvittelen tutustuneeni tyttöön, joka viikon sisään sai sotkettua hammastahnaa päälaelleen, hävitettyä kengän matkalla ratikkaan, ja sotkettua ripsiväriä sääreensä.

Oudoimpia ovat muistoni siitä, että olisin käynyt festareilla ja livekonserteissa. En ole ikinä ennen käynyt festareilla ja livebändejäkin olen käynyt kuuntelemassa viimeisen kymmenen vuoden aikana ehkä kahdesti, joten uskon, että harhani johtuvat vain jostain traumasta tai kenties voimakkaasta iskusta päähän. Jos menisin festareille, en ainakaan menisi Tanskaan. En tiedä oletko kuullut Roskilde nimisestä paikasta, mutta itselläni on tunne kuin olisin käynyt siellä. En usko sitä hetkeäkään, mutta minulla on tunne, että olen ollut pienessä maalaiskylässä, jossa aika on pysähtynyt niin, että viettämäni viikko oli samaan aikaan sekä elämäni lyhyin että pisin. Vaikken mitään tapahtumia selvästi muistakaan, ne katkelmat ja puolikkaat ajatukset, joita luulen muistavani tuntuvat kuin unelta. En ole keksinyt yhtäkään syytä miksi olisin maannut toistuvasti pellolla kanaksi pukeutuneena, mutta muistikuva on niin vahva, että niin on joko tapahtunut, tai olen tulossa hulluksi. Kenties minua on kidutettu, kuten ystävääni Winston Smithiä, kenties vatsanpuruihin nauttimani Underberg niminen lääke olikin pilaantunutta, mutta oli mitä oli, minulla on tunne, että muistossani näyttelijän, pukumiehen, valokuvaajan, kahden lehmän, vaippoihin pukeutuneen arabin ja kanan seurueesta on ainakin jotain totuuspohjaa.

Koska kuuntelen lähinnä M.A. Nummista ja Mestareita, en myöskään voi käsittää miksi olisin käynyt kuuntelemassa The Nationalia, Bobby Womackia, Pää Kiita, Rihannaa, Ruudolfia ja Karri-Koiraa, Public Enemya, Slipknotia, Kraftwerkia, Lykke Litä, Azealia Banksia, James Blakea, Alicia Keysia, Kendrick Lamaria, Queens of the Stone Agea, Nicole Willisia & The Soul Investigatorsia, Ebo Tayloria & The Odapajania, Of Monsters and Menia, DJPP All Starsia tai Ricky-Tick Big Bandia ja Julkinen Sanaa, mutta muistikuvat ovat paikoin niin vahvoja, että olen ainakin ollut samassa paikassa, jos nyt en ole aina ihan täysillä ollut mukana ja sata prosenttisesti keskittynyt johonkin 300 metrin päässä näkyvään 3D esitykseen. Jos tekee niin tylsää musiikkia, että kuuntelemiseenkin tarvitsee 3D-lasit, olisi ehkä aika lopettaa.

Olisin valmis vielä hyväksymään, että olen kesän aikana ollut Tanskassa kuuntelemassa suomalaista punkkia, vaikka se todella todella mielipuoliselta kuulostaakin, mutta sitä en usko, että yhden kesän aikana, niin moni olisi mennyt naimisiin, tai saanut lapsen (ja jotkut vielä Hämeenlinnassa, kaikista maailman paikoista!).

Ei. Ei näin vain ole käynyt. En ole töissä. En ole nähnyt Flavor Flavia livenä. En viettänyt juhannusta saaressa Helsingin edustalla. En hypännyt kuuden metrin vauhdeilla laiturilta alasti pommia järveen. En juonut sangriaa enkä pelannut mölkkyä. En uinut Välimeressä, Ystäväni eivät ole perustamassa perheitään. En ole edelleenkään pitänyt tyttöä kuin kerran kädesta. Enkä ole edelleenkään kenenkään kummi. Hassua miten jotkut harhat tuntuvat niin aidoilta. Pitää varmaan lopettaa juominen ja alkaa urheilla.

Kalle ”Olympian Prinssi” Harva