maanantai 15. huhtikuuta 2013

Matkaseurue lähti juhlimaan - näin kävi


Viime kerralla kertomuksemme jäi suorastaan kutkuttavan jännittävään tilanteeseen, jossa tarinamme sankarit olivat matkalla paikalliseen yökerhoon näyttämään miten Vaasan Fontanassa tanssitaan. Mietittyämme ensin monia teennäisen coolilla, nolla mielikuvaa herättävällä, nimellä varustettua yökerhoa, päädyimme yhteen harvoista, joiden nimi vielä kertoo historiasta ja menneisyyden loistosta.

Saavuttuamme Funky Buddhaan, jossa virolainen poke kiitti ihan selvällä suomella varsin ilmeistä alipukeutumisemme, otettiin naamastamme valokuvat. Kun kuvat olivat mintissä, osa seurueestamme koki vihdoin kauan kaipaamansa toisen ihmisen kosketuksen, kun lihaksista ja vihasta rakennettu järjestysmies tunnusteli kehomme aseiden varalta. Kuulin myöhemmin, että kyseinen järjestysmies söi lounaaksi usein vain autonrenkaita, jotka huuhteli alas bensalla, mutta tämä saattoi olla vain huhupuhetta. Tämän jälkeen maksoimme 20 puntaa saadaksemme leiman käteen, jätimme takit narikkaan ja suuntasimme tiskille.

Baarin puolelta otimme lähes ilmaiset 16 punnan GT:t ja totesimme, että meillä ei ollut enää varaa istua. Siinä sitten ruotsinlaivalta tuttua sivuaskelta tanssiessamme, huomion kiinnitti baariin nojannut kulmasohvan kokoinen mies, jolla oli pussilakanani kokoinen punainen takki. Kun GT oli kyseisen ilmestyksen takia vedetty väärään kurkkuun, ja pääsy yökerhon Facebook-ryhmän kuviin oli taattu, oli aika ottaa metro kotiin.

Sunnuntain aloitimmekin sitten käymällä, jo aikaisemmin tässä blogissakin mainitulla, Greenwich Marketilla, josta seurueemme osti mm. jääkaappimagneetteja ja essun. Muutaman miettimisoluen juotuamme, päätimme koittaa köysirataa, joka kulkee Thamesin yli. Tämä Emirates Airlinesin gondolihissimatka kestää vain muutaman minuutin, mutta maisemat ovat hienot, eikä reissu maksa kuin muutaman punnan, joten suosittelen hissiä kaikille, jotka alueella liikkuvat. Eihän se Thames nyt mikään Levi ole, mutta jos Levin tunturimaisema jo kyllästyttää, on se ihan varteenotettava vaihtoehto.

Köysiradan jälkeen palasimme takaisin kulttuurin pariin menemällä Tate moderniin, jossa annoimme sisäisen taiteilijamme laulaa teoksia tulkitessamme. En tiedä miksi, mutta useampi taulu tuntui tulkintamme perusteella kuvastavan sitä miten yhteiskunta koittaa kaikella synkkyydellään tukahduttaa värikkään ja erilaisen yksilön, ja kuinka hallitseva luokka kaataa samaan aikaan ahkeran nuoren päälle velkaa ja oman eläkkeensä päälle suklaakastiketta. Itse ostin reissulta myös George Orwellin esseen, joka sisälsi tekstin englannin kielen nykytilasta vuonna 1945, ja Mein Kampf kirja-arvostelun. Pienenä "spoilerina" voin paljastaa, ettei Ykä tykännyt kummastakaan. Itse taas pidän kaikesta negatiivisesta, joten suosittelen tätä kahden punnan pamflettia kaikille, jotka Tate Modernissa käyvät.

Koska ryhmämme massit oli tässä vaiheessa poltettu kirjallisuuteen, essuihin ja magneetteihin, päätimme suunnata halvan ruuan toivossa Brick Lanelle syömään. Rukouksiimme myös vastattiin sillä päädyimme johonkin parhaasta Currysta palkittuun ruokalaan kukin syömään alkuruuasta, pääruuasta ja kahdesta tuopista koostetun kulinaarisen pläjäyksen, joka maksoi 11 puntaa per pää, koska herrasmies #1 piti alkuperäistä 12 punnan ja yhden tuopin tarjousta lähinnä loukkauksena ja neuvotteli vanhana Venäjän kävijänä uuden diilin. Tässä vaiheessa tulisi toki tähdentää, että Brick Lanen varrella ei ole yhtä ainutta ravintolaa, jota ei olisi banderollien mukaan palkittu parhaasta Currysta.

Curryt syötyämme ajattelimme hieman kisailla, joten päädyimme täysin riistohintaiseen keilahalliin (josta on kuvia alla), jossa pidimme leikkimielisen hampaat irvessä ja silmät ristissä keilatun jo perinteeksi muodostuneen Brick Lane Extravaganza Bonanza Bowling Champion 2013 turnauksen. Jos en olisi voittanut, tätä osaa tarinasta tuskin mainittaisiin (jos en muista täysin väärin, voittotulos oli 142). Tämän jälkeen lähdimme vielä johonkin paikalliseen yökerhoon, jossa kaksi tuntia mietimme, että kehtaako jäyhä suomalaismies tanssia ihan vieraassa maassa. Kun lopulta päädyimme tanssilattialle, tanssimme noin puolitoista biisiä ennen kuin pilkku lopetti säädyttömän heilumisen. Tämän jälkeen harhailimme aikamme jatkopaikkaa etsin, ennen kuin otimme taksin Mäkin kautta kotiin. Jatkojen puutteen takia ajattelimme, että pieni kävely tekisi terää ja otimme varsin kokeneesti taksin noin vartin kävelymatkan päähän kämpiltä. Perillä sitten kirosimme kuskin, joka ei kolmen vuoden koulutuksesta huolimatta osannut viedä meitä suoraan kotiovelle ohjeilla "to Canary Wharf".

Maanantaina ei enää tehtykään paljon muuta kun istuttu terassilla ja käyty sushilla. Victoria-juna-asemalla tarjottujen ilmaisten maistiassuklaiden myötä pidennetty viikonloppu sai arvoisensa päätöksen.


Nyt seuraa pieni pyyntö. Koska käytän tietokonetta lähinnä kissavideoiden katsomiseen, koodasin aikoinaan blogini Facebook sovelluksen väärin. Tästä syystä tämän sivun tykkääjistä ei ole jäänyt muistoksi kuvaa. Koska asia on kuitenkin nyt (ehkä) korjattu, pyytäisin, että mikäli olet tykännyt tästä sivusta oikealla näkyvästä peukusta, niin teet sen nyt uudestaan. Tämä saattaa vaatia edellisen tykkäyksen poistamista, mutta kun painat sitä peukkua niin huomaat siinä pienen ristin, jota painamalla voit ensin poistaa tykkäyksesi ja sitten tykätä uudestaan. Tämä kuulostaa vaikealta vaikka vie oikeasti noin neljä sekunttia. Toivon, että teet tämän sillä haluaisin nähdä ketkä tätä blogia lukevat.

Vietä ihana viikko,

Prinssi

Suklaakuorrutetut banaani-mansikka-vartaat. Kuva ommattu Kaisalle.
Herrasmiehet #1 & #2 gondolihississä. Taustalla 02-areena ja Canary Wharf.

Herrasmies #1, Opas #1 ja Kata Kärkkäinen
Näkymä Tate Modernista St. Paulille
Voittojoukkue: Opas #1 & Kata Kärkkäinen
Ranskalaiset mikron kautta. AIJJAI, että oli hyvää!
Seurue #1

torstai 11. huhtikuuta 2013

Lepää rauhassa

Tiedän, että matkakertomuksen toinen osa on vielä julkaisematta, ja lupaan tehdä sen lähipäivinä, mutta en tee sitä nyt. Tämän päivän (11.4.2013) Helsingin Sanomissa on Seppo "Basti" Sorvalin muistokirjoitus. Itse olen ottanut hylsyn Bastin opettamasta pitkän matematiikan ykköskurssista, mutta sittemmin läpäissyt kunnialla muita sekä pitkän että lyhyen matematiikan kursseja. Haluan myös huomauttaa, että hylsyni tuskin oli Bastin vika. Kyse on varmasti enemmän ollut omasta laiskuudestani. Basti on kuitenkin opettanu minulle esimerkiksi gradussa käyttämäni tilastomatematiikan alkeet, joten olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Vaikkei ne Bastin sananmuunnokset mitään ihan timanttisia aina olleet, niin oli Bastin tunnit silti hauskempia kuin muiden.

Kiitos Basti kaikesta.

-Kalle

Ohessa on Henry Scott Hollandin runo, josta itse pidän.

Death is nothing at all.
I have only slipped away to the next room.
I am I and you are you.
Whatever we were to each other,
That, we still are.

Call me by my old familiar name.
Speak to me in the easy way
which you always used.
Put no difference into your tone.
Wear no forced air of solemnity or sorrow.

Laugh as we always laughed
at the little jokes we enjoyed together.
Play, smile, think of me. Pray for me.
Let my name be ever the household word
that it always was.
Let it be spoken without effect.
Without the trace of a shadow on it.

Life means all that it ever meant.
It is the same that it ever was.
There is absolute unbroken continuity.
Why should I be out of mind
because I am out of sight?

I am but waiting for you.
For an interval.
Somewhere. Very near.
Just around the corner.

All is well.

Marja Pirilä©

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Viikonloppuloma Lontoossa

Koska gradusta ei ole paljon kerrottavaa, kerron nyt kuinka kahden Vaasasta saapuneen herrasmiehen kanssa voi viettää toiminnantäyteisen tehoviikonlopun.

Jokainen kunnon kaupunkiloma on paras aloittaa olemalla aivan kassalla ja soittelemalla Pekka Himasen tuntipalkan hintaisia puheluita London Bridge juna-aseman eri puolilla. Iloksemme huomasimme, että Lontoossa on menossa niin vahva rakennusbuumi, että "mä oon näiden rakennustelineiden vieressä" toimii täsmälleen yhtä hyvin kuin "mä odotan tän Starbucksin edessä". Parin rakennustyömaan, parin Starbucksin ja 15 minuutin jälkeen Herrasmies #1 ja opas #1 vihdoin kohtasivat toisensa.

Kun tapaamisriitti oli suoritettu, suuntasimme herrasmies numero yhden, joka myöhemmin äänestettiin viikonlopun parhaaksi pukeutujaksi, kanssa kaljakaupan kautta kotiini viemään laukut säilöön, ennen kuin suuntasimme paikalliseen homeelta haisevaan ikkunattomaan lattiasta kattoon kokolattiamatolla päällystettyyn soittoruokalaan, jonka vessassa haisi jopa pahemmalta, kuin Helsingissä, Oulunkylän kaupunginosassa, sijaitsevassa Kultakepukassa. Puhuimme muutaman tuopin ajan jääkiekkoväkivallasta, ja taisimme ratkaista myös sekä köyhyyden että nälänhädän ennen kuin vetäydyimme takaisin vessapaperiperhepakkauksen kokoiseen kotiini.

Kun yö oli levätty ja blogi päivitetty (kts. edellinen teksti), lähdimme ostamaan kaupasta aamiaisleivät ja aamulöröihin tarvittavan lörön (kts. kuva 1). Löröt nautittuamme lähdimme Herrasmies #2 vastaan, jonka komeudelle vetää vertoja vain hänen hurmaava luonteensa.

Kun koko retkikunta oli vihdoin saatu Lontooseen, suuntasimme nauttimaan perinteisen Baijerilaisen aamiaisen. Aamiaisen nautittuamme oli aika viihteen. Päivän ensimmäiseksi kulttuuritapahtumaksi valitsimme paikallisen työväen jalkapallojoukkueen Chelsea FC:n kotiottelun miljonääreillä ja rahalla rakennettua West Bromwich Albionia vastaan. Voi olla, että Guinnessimme oli jotenkin pilaantunut, koska osa, muuten niin hyvätapaisesta, seurueestamme liittyi jopa varsin riehakkaaseen, joskin varsin hyväntuuliseen ja lapsiystävälliseen, lauluun "FUCK OFF BENITES, WE DON'T WANT YOU HERE!". Ottelu päätyi oman kylän poikiemme 1-0 voittoon, joten menimme pubiin juhlimaan sensaatiomaista menestystä. Guinnessin vaahto taisi kuitenkin tälläkin kertaa olla jollain tavoin terästettyä, koska vaikka seurueemme tavallisesti puhkuu miehisyyttä, päätimme mennä katsomaan Queen-musikaalin. Vaikka toisaalta Freddie Mercury oli ajoittain jopa niin miehinen, että vietti vapaa-aikansakin lähes yksinomaan miesten seurassa. Kun kulttuuri oli hoidettu alta, oli aika juhlan.

Mutta miten noiden juhlien kävi? Minkä takia tämä blogiteksti loppuu täysin kesken? Onko kuoleman jälkeen elämää? Nauroivatko ihmiset huomatessaan runkosarjan mestarin pudottua jatkopeleissä? Onko Doggy Poo aikamme rakastetuin animaatiohahmo? Vastaus osaan näistä kysymyksistä selviää blogin seuraavassa jaksossa, samaan kesäaikaan samalla kesäkanavalla.

Prinssi


Kuva 1

Toi tossa pilkun kohalla on ehkä Mata

Herrasmies #2

Neljä riviä itseni edessä istui Herrasmies #1. Herrasmies #2 istui kanssani saman rivin täysin vastakkaisessa päässä.