Oisko sulla henkkarit?

Vaikka olen viime aikoina puhunut Helsingistä sekä Suomesta hieman kriittiseen sävyyn, olen saanut ilokseni huomata, että kaikki ongelmat eivät ole jääneet päättäjiltä huomiotta. Tarkoitan näillä ongelmilla muun muassa sitä, että ennen lähes kaikki 29-vuotiaat saivat kaupasta olutta näyttämättä papereita. Tälle yhteiskuntamme epäkohdalle on kuitenkin vihdoin saatu loppu, ja nykyään kaikilta alle 30-vuotiaalta näyttäviltä kysytään paperit. En ole tästä kehityksestä innoissani vain siksi, että kaikki pääsevät nyt näyttämään kassalla sen ajokortin kuvansa, joka otettiin sen pitkäksi venyneen Ankkarockin jälkeen, jossa tuntematon alaikäinen, ensimmäisiä kännejään juonut vantaalainen, löi sinulle mustan silmän, koska seisoit jonossa hänen edessään. Olen tästä uudistuksesta innoissani siksi, että sillä pyritään korjaamaan ongelma, jota ei ole ikinä ollut. Vaikkei se papereiden näyttäminen nyt mikään ongelma sikäli ole, että se lompsa, jossa ne paperit on, on siinä kassalla jo valmiiksi kädessä, mutta se, että minulta kysyttiin taannoin baarissa paperit kun ostin limun, koska ”No on meillä tänne baariin sisälle kuitenkin se 18 vuoden ikäraja”, sai minut ajattelemaan, että näytän niitä papereita suunnilleen seuraavat 40 vuotta.

Koska pyrin pitämään blogini ajankohtaisena (kts. ylempi kappale), tartun nyt asiaan, jonka viime viikolla tajusin; muistini ei ole kovin kummoinen. Toki olen ennenkin huomannut, kuinka kaikki ystäväni muistavat jokaisen ala-asteen luokkalaisen koiran ja pikkuserkun edelleen nimeltä, kun itse muistan omat pikkuserkkuni nimeltä vain Facebookiin turvautuen. En muista mitään. Mitään. En muista mitä tein aikaisemmin tänään. Ala-asteelta muistan, että opiskelumotivaationi olin kadottanut jo tarhassa. Olen tottakai myös huomannut kysyväni samoilta ihmisiltä samat asiat joka kerta, ja miten opettelen tyyrpuurin ja paapuurin eron suunnilleen kerran kuussa (Wikipedia: Tyyrpuuri on aluksen perästä katsottuna oikea puoli). Asia kuitenkin paljastui minulle kaikessa karuudessaan käydessäni viime viikolla kaupassa.

Lähdin kauppaan ostamaan jugurttia (nykyisin hyväksytty kirjoitusasu) ja jotain päivälliseksi kelpaavaa. Kävelin rempseästi kaupan takakulmassa sijaitsevalle jugurttihyllylle, samalla tyytyväisyyttä uhkuen, koska muistin vielä kaupassakin mitä olin menossa ostamaan. Valitsin mustikkajogurtin (jogurtin, koska siinä paketissa on käytetty jogurttia). Tajusin kuitenkin, että muiden ostosten kantamiseen tarvitsen korin, joten laitoin jugurtin takaisin hyllyyn ja palasin alkuun.

Korin poimittuani mielenkiintoni kohdistui kypsältä näyttäneisiin tomaatteihin, mutta ajattelin, että ne pitäisi kuitenkin pilkkoa, ja olen lomalla, joten.... Tajusin kuitenkin myös, etten ole syönyt jauhelihaa tällä reissulla vielä kertaakaan, joten ostin sitten sitä, jossa on puolet rasvaa ja loput äitien tekemää taikaa. Jauhelihapaketista sain kuitenkin idean tehdä tortilloja, jotka sijaitsevat jugurttien vieressä. Palasin takakulmaan.

Otin tortillat ja huomasin tarvitsevani tomaatteja. Palasin alkuun.

Otin tomaatit, ja tajusin, etten ottanu tortilloille salsaa. Palasin takakulmaan.

Matkalla kolmatta kertaa Alepan takakulmaan ajattelin, että tällä kertaa en sitten unohda sitä mausteseosta siihen jauhelihaan. Otin salsan ja menin kassalle. Kotona huomasin, että sekä mausteseos että jugurtti puuttuu. Havaitsin myös, että vessapaperi ja kinkku on loppu ja että jäätelöä ja Cokistakin tekisi mieli. Olen kuitenkin lomalla, joten ennemmin paastoan kun menen kaksi kertaa saman päivän aikana kauppaan.

Nukuin yön ja keräsin voimia. Aamulla suuntasin uudelleen kauppaan vakaana aikomuksenani ostaa kaikki puuttuvat asiat. Vahingosta viisastuneena, ja ystävän neuvosta vaarin ottaneena, otin heti alkuun mukaani sen korin ja kävelin jugurttihyllylle. Tyytyväisyyttäni hykerrellen nappasin myös mukaan kinkun ja Cokiksen ja sitten kassalle. Jos olet lukenut tätä tarinaa tänne asti, mitä kyllä suuresti ihmettelen, olet saattanut huomata, että tällä toisella kauppareissulla jätin kauppaan jäätelön, sen maustepussin ja vessapaperin. Muistin siis kovat 3/6! Nyt kysynkin onko tämä normaalia, kuuluuko tästä huolestua, vai tekevätkö kaikki näin? Jos vain olisi esimerkiksi joku lista, joka helpottaisi asioiden muistamista kaupassa.

Tapana on ollut lopettaa videoon tai biisiin, joten teen sen myös nyt. Katsoin vähän aikaa sitten Les Miserablesin, ja pidin kovasti. Kun klikkaat tätä lausetta, niin se bööna siitä Mamma Miasta vetää yhen biisin siitä leffasta.

Onko Joulupukki vain sadistinen läski?

Hyvää uutta vuotta! En ole vähään aikaan kirjoittanut, koska on tapahtunut niin paljon, että en ole tiennyt mistä aloittaa. En ole osannut päättää pitäisikö kirjoittaa siitä, että mikäli tentit menivät läpi, ja todella opin mitä aikasarjan heteroskedastisuudella tarkoitettiin, on minun, neljäntuulen lakkini ja päästötodistuksen välillä enää 15000 sanainen lopputyö. Näillä näkymin loihdin nuo 15000 sanaa aiheella consistencies in the stock price fluctuations after big price corrections. JOS kuitenkin käy niin, että tentit eivät menneet läpi, odotan uusintoja vuoden, elämäni ajautuessa syöksykierteeseen. Ostan Vain Elämää-levyn, käyn katsomassa elokuvan Vuonna 85, tilaan 7 päivää lehden, koristaudun Ed Hardy lippiksellä ja alan seurata mäkihyppyä TV:stä. Kysymykseesi ”koska ne tenttien tulokset sitten selviää” vastaan ”en tiedä, vissii tammikuun 10. päivä”.

Toisaalta voisin kirjoittaa myös siitä miten Lontoossa viettämäni vuosi on muuttanut käsitykseni Helsingistä, jota ennen niin kovasti rakastin. Ehkä se johtuu vain siitä, että tulin nauttimaan talvikeleistä hivenen myöhässä, kuten tulen kaikkiin muihinkiin sopimiini tapahtumiin, ja postikorteista tutun lumimaiseman sijaan kohtasin harmaata lunta, loskaa ja jäätä. Hyvästi pulkkamäki, tervetuloa märät sukat. Se mihin ennen kiinnitin huomiota vain Vaasassa on nyt alkanut vaivata minua myös Helsingissä. Missään ei oikein tunnu olevan mitään, ja siellä missä jotain on, niin se jotain on luultavasti juoppoja. Pakkanenkaan ei ole tavallisesti haitannut, koska siihen on voinut jo kesäkuun lopusta pikku hiljaa totutella, mutta kun tulin Lontoon plus seitsemästä Suomen 15 pakkasasteeseen, meinasin laittaa varvastossuni naulaan ja kääntyä kentältä takaisin. Myös täysin luonnolliselta tuntuvat asiat kuten yöbussit (kaikkina päivinä, eikä vain keskiviikkoisin ja viikonloppuisin) ja ruokakaupassa myytävä viinipullo loistavat poissaolollaan (Toki ymmärrän ironian viinipullon puutteesta valittamisessa, kun olen samassa kappaleessa valittanut juopoista). En kuitenkaan tee kuten eräs maasta muuttanut toimittaja-kirjailija ja sano kaiken olevan paremmin Lontoossa, koska eihän kaikki tietenkään ole. Pelkkä käsien pesuun sopivan lämpöinen juokseva vesi on Lontoossa niin harvinainen tapaus, että puolet Hethrown ruuhkista selittyy yleisissä vessoissa, naama innosta loistaen, käsiään pesevillä matkustajilla. Siitä joka päivä ajavasta yöbussista maksetaan opiskelija-alennuksella 100 euroa kuussa. Netti ei toimi ja puolet aterioista koostuu ranskalaisista. Kaikesta huolimatta siinä kaupungissa on sitä jotain, ja ennen kuin minulla on varaa lennättää kaikki tärkeimmät ihmiset kanssani Lontooseen äimistelemään sitä miten talot voivat samaan aikaan olla todella vetoisia ja todella homeessa, aion ottaa kiroillen, baarissa takki päällä istuen, vastaan mustan huumorin, huonon sään, kauniit naiset (Tämän olen huomannut asuttuani vuoden Englannissa. En aio enää ikinä sanoa suomalaisista naisista (juuri) mitään pahaa), huonon palkan, kauniin luonnon, pienet tuloerot, designin, jämptiyden, ilmaisen terveydenhuollon, ja kaiken muun mitä tämä rakas kotimaa eteeni heittää (Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin lähinnä lisää harmaata lunta, loskaa ja jäätä).

Koska joulukin oli varsin äskettäin, enkä kirjoittanut ennen joulua yhtään mitään, olisin hyvin voinut kirjoittaa koko tekstin myös siitä kuinka Joulupukki oli ennen ihan kiva, ja nykyään kaveri ei korvaansa lotkauta toisten ahdingolle. Myönnän, että katkeruuteni johtuu vain ja ainoastaan siitä, että vietin nyt noin kahdeksannen joulun sähköhammasharjaa toivoen, mutta vielä ei ole tärpännyt. Varmasti takana on joku suurempi luonteenkasvatuksellinen näkökulma, jota olen liian nuori ymmärtämään, mutta perkele! KAHDEKSAN VUOTTA! Yli kolmanneksen elämästäni olen toivonut, että voisin aloittaa päiväni oman Oral-B TriZoneni tasaisella hurinalla, ja piristää muiden kanssaolijoiden päivää sitten aurinkoisella Pepsodent-hymylläni aina iltaan saakka, mutta ei. Helvetin punanuttuinen läski harjaa minun Oral-B:lläni Petterin hampaita niin, että aattoyössä loistaa vain Petterin punainen nenä ja valkoiset hampaat, samalla kun Joulupukki sadistisella naurullaan luo omaa soundtrackiaan kilttien nuorten miesten muroihin kusemiselle.

Koska en oikein osannut päättää mistä kirjoittaisin, niin ajattelin, että mainitsen tässä sitten samalla kertaa vähän kaikesta, ja lopuksi vaan toivotan hyvää uutta vuotta.

Hyvää uutta vuotta!

Kal-El

Leikitään, että toi joulukuusi on vaikka ilotulitus, niin sopii sitten paremmin ajankohtaan.

Joulun taikaa lontoolaisittain

Lol.

Portobello Market, ehkä joulukuun 21. päivä