Muutto

Tuo Geneven sopimuksissa kielletty ihmiskoe on suurimmilta osin hoidettu, ja nyt makaankin uuden asuntoni miellyttävän leveässä sängyssä. Sängyssä ei ole myöskään metallikehikkoa, joka on niin kylmä, että siihen koskemalla herää. Sänky ei ole myöskään ns. ***** parvisänky, johon on niin vaikea kiivetä, että jalat kramppaavat sängystä noustaessa ja nukkumaan mentäessä. Kirjoitan tätä sängyssä maaten, koska uudessa huoneessani ei ole pöytää, toisin kuin muistin. Pöydän puuttuminen ei kuitenkaan ollut ainoa uuden asunnon tarjoama yllätys. Asunnossa on myös yksi kämppis enemmän kuin muistin. Luulin asuvani täällä vain jonkun rahoitusalalla työskentelevän miehen kanssa, mutta täällä on myös joku nainen, jonka nimi on ehkä Helen. Miehen nimi oli tehty Scrabblen lopussa käyttämättä jääneistä kirjaimista, ja se voi olla mitä tahansa Adewale Akinnuoye-Agbajen ja Xiong Guangkain väliltä. Yritänkin tästä edespäin etsiä saapuvista posteista vihjeitä miehen nimen kirjoitusasusta. Molemmat kämppikset vaikuttavat kuitenkin varsin rauhallisilta ja hiljaisilta, joten uskon tämän yhteiselon sujuvan ihan hyvin. Jos on Lontoossa pankissa töissä, niin ei tarvitse paljon kotona aikaansa viettää, joten miespuolista kämppistä en näe varmaan koskaan. Helen sen sijaan pelasi, ehkä poikaystävänsä kanssa, keittiössä tänään korttia, mikä nyt ei varsinaisesti huuda minkään bile-eläimen nimeä, joten en usko, että Helenistäkään on liiemmilti haittaa. Muuten en ole vielä hirvittävästi kämppiksiini kerennyt tutustua, mutta aamulla käydyssä keskustelussamme kävi ilmi, että Herra X:llä on avain, jolla ulko-oven voi lukita, minulla on avain, jolla oven voi avata, ja Helenillä on avain, joka tehoaa ulko-oven lukkoon kuin litra jogurttia.


Koska sänky on hyvä, annan tasoitusta muun muassa huoneessani olevalla lampulla, joka valaisee kuin sytytetty tupakka, ja patjan jatkeena olevalla patterilla, johon lyön pääni viimeistään tänä yönä. Kun kävin katsomassa asuntoa joskus noin kuukausi sitten, rikkinäisessä puvussa edustanut asunnonvälittäjä mainitsi mielestäni jotain siivoojasta. Äsken keittiössä käytyäni, voin kuitenkin sanoa, että siivoojalta puuttuu sekä kädet että näkö.

Aikasemmin myös kerroin, kuinka uima-allas oli suurin ja ainoa syy muuttooni. Tämäkään ei sikäli mennyt aivan lapaan, että en pääse allastiloihin ennen maanantaita. Koska Englanti on kunnon länsimainen sivistysvaltio, jossa kenet tahansa voi haastaa oikeuteen kuinka naurettavasta, maalaisjärjen käytöllä vältettävissä olevasta, vahingosta tahansa, en saa mennä altaalle ennen Health & Safety esitelmää, joka tuskin käsittää paljon muuta, kuin jonkun elämäänsä kyllästyneen respatyöntekijän lauseen ”täällä ei saa juosta, mutta muuten tätä allasta saa käyttää ihan vapaasti”. 

Selkeisiin positiivisiin puoliin voidaan kuitenkin laskea asunnossa vallitseva lämpö, ensimmäisen kerroksen asunnostani avautuva huikea näköala talon täysin aitiolle sisäpihalle, vessan peili, uuni, jonka sain lämpenemään vaivaisella vartin miettimisellä ja yöpöydän laatikosta löytynyt kirja The Fabulous Girl Book - Discover The Secret of Being Fabulous.

Koska tämän päivän ohjelmassa on laaja kattaus kirjoittamista odottavia esseitä aina Dellistä yrityskauppoihin ja yhtiön taloutta mittaavista tunnusluvuista Durbin-Watson testiin, aion lopetella tätä kirjoittamista tältä erää tähän.

Näin loppuun muistutan kuitenkin vielä käynnissä olevasta Movemberista. Jos et ole vielä lahjoittanut rahaa eturauhassyövän tutkimiseen, voit tehdä sen nyt klikkaamalla tätä linkkiä.

Viikkokilpailussamme kysymme tällä kertaa, että onko housujen ylös nostaminen todella vain ”oikeiston shaissii”, kuten Avain aikanaan lauloi?

Mukavaa alkavaa viikkoa,

Kalzone

Ettei joku yrittäisi myydä minulle Ipodia

Using Horses as Therapists

Kuva on läheiseltä metroasemalta (Canary Wharf)

Movember

Niitä voi hiplata, vahata, nuolla, nuuhkia, niihin voi vetää, ne voi tilata ovelle, niitä voi muotoilla, ne lämmittää, niiden avulla muistaa mitä on aikaisemmin syönyt, ne lisää ihmisen eroottisuutta 300 prosenttia ja niiden päälle voi laittaa pilottilasit, jolloin tuntee, että Jumala on läsnä.

Kuka muistaisi Magnum P.I:n ilman Tom Selleckin pensseleitä? Olisiko Chaplin tehnyt Diktaattoria ilman hitlereitään? Olisiko sexy footballia ikinä syntynyt ilman Muurisen kalapuikkoja? Olisiko Salattuja Elämiä katsonut kukaan jos Seppo Taalasmaalla ei olisi ollut kunnon räkäjarruja? Olisiko seksiä olemassa ilman himonussijoita? Olisiko painia ilman Hulk Hoganin kahvoja? Olisiko rauhaa ilman Gandhin matikaisia? Olisiko taidetta ilman Dalin daleja? Olisiko tietokonepelejä ilman Marion stalineita? Olisiko rahaa ilman Björn Wahlroosin mursuja? Olisiko Suomi itsenäinen jos Mannerheimilla ei olisi ollut viiksien jäätymisestä saatavaa motivaatiolisää sodan lopettamiseksi? Löydetäänkö syöpään ikinä lääkettä ilman viiksiä?

Olen kasvattanut Movemberin kunniaksi viiksiä jo 10 päivää, ja pyydänkin sinua sponsoroimaan omia tuuheita amiksiani. Lahjoitetut rahat ohjautuvat Movember profiilistani lyhentämättömänä Suomen Syöpäsäätiöille. Kuten viime kesänä DTM:n edessä katusoittajana toimineelle ystävälleni rahaa ohikulkijoilta pummatessani sanoin, ”niin pientä rahaa ei oo, etteikö siitä ois apua”.

Tavallisesti en pyydä jakamaan näitä tekstejä, koska nämä ovat useimmiten aivan shaissea, mutta nyt pyydän. Lahjoita ja jaa, niin voitetaan syöpä yhdessä. Palkkioksi tästä kaikesta laitan tähän vielä linkin Bonnie Tylerin ajattomaan klassikkoon Holding Out For A Hero.

Lahjoittamaan pääset klikkaamalla tätä. 

Money shot

5th of November

Remember remember the fifth of November
Gunpowder, treason and plot.
I see no reason why gunpowder, treason
Should ever be forgot...

Tänään on siis marraskuun viides, johon oheinen runokin viittaa. Suomessa kyseiseen päivään liittyy lähinnä syysmasennus, sade ja kylmyys, mutta täällä on aika juhlan. Marraskuun viidentenä juhlitaan sitä, että Guy Fawkesin suunnitelma parlamentin ylähuoneen räjäyttämisestä meni pipariksi, ja lordit säilyttivät henkensä. Parlamentin räjäyttämisen epäonnistumista päätettiin juhlistaa sytyttämällä nuotioita, mutta koska se ei ole enää tarpeeksi seksikästä, nuotiot on korvattu ilotulitteilla. Ymmärtääkseni suurimmat ilotulitukset ovat tänään, mutta koska kuuluun kaikkimulleheti-nuorisoon, kävin katsomassa yhden ilotulituksen jo eilen. Siinä välkkyvää taivasta pimeydessä tuijottaessani aloin miettiä koko ilmiön outoutta.

Ensin jonotetaan jossain geneerisen ruokaketjun paikallisessa kuuden lentokentän kokoisessa lähikaupassa (joka ei kuitenkaan ole niin iso ja hengetön, etteikö lihatiskin Veikkoa voisi ihan hyvin kutsua vaikka omaan joulupöytään), selkä hikeä valuen, koska maitopurkille on ulko-ovelta 4 kilometriä matkaa, ja päällä on kaikki pilkkihaalarista perintöturkiksiin, koska ulkona on 63 astetta pakkasta. Rakettia jonottaessa voi vaikka ajankuluksi kuunnella, kun joku 5-vuotias äidin oma höpönassu potkii lattiaa ja huutaa, koska ei saanut Kinder-munaa, vaikka pääsiäiseen on enää vajaa puoli vuotta aikaa. Kun olet vihdoin saanut sen ”Karjala takaisin HETI”-patasi, joka irtosi huokeaan 214,5 markan hintaan, olet valmis räjäyttämään ne rahat taivaalle noin puolitoista sekuntia kestäväksi väriloistoksi, jota joku 25-vuotias kauppatieteen opiskelija katsoo naama täysin tonnin setelillä kädet taskussa ITV:n Top Dog Model ohjelman absurdiutta miettien.

Koska raketit kuitenkin mielestäni kuuluvat asioihin, joista kuuluisi tykätä, vähän kuten suklaa tai Uuno Turhapuro, tutkin asiaa lisää. Noin viiteen ikävuoteen asti lapset ovat pääsääntöisesti nukkumassa ilotulitusten aikaan, joten ilotulitusten potentiaalinen hauskuus jää pitkälti kokematta. Asiat kuitenkin muuttuvat suunnilleen samaan aikaan kun koulu alkaa. Pojilla tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että kaikki mikä elämässä on hyvää liittyy pahviin, joka räjähtyy. Tytöt usein suhtautuvat kaikkeen potentiaalisesti sokeuttavaan huomattavasti poikia viisaammin, ja raketit eivät ole poikkeus. Asioiden räjäyttämisen hauskuus kuitenkin katoaa usein sen jälkeen kun omat korvat soivat ja kaverilta on meinannut lähteä näkö, joten ilotulitusten hauskuus laskee iän myötä. Ilotulitusten viehätys kuitenkin palaa täsmälleen samalla hetkellä, kun alahyllyn halvin skumppa löytää tiensä juhlivien teinien käsiin. Jos joku ilotulituksia parantaa niin se, että on pätkässä. Tämänpäiväinen opetus onkin olla katsomatta ilotulituksia selvin päin. Yritin, en pitänyt.

Saan suominumerooni puheluita paljon useammin kuin moni uskoisi. Päivällä tulevat puhelut koskevat usein uusia sukkia, tai partakoneen teriä, jotka saisi kotiinkuljetettuna ”vain postimaksun hinnalla”. Iltaisin sen sijaan saan puheluita, joissa usein kysytään ”KALLE............HALOO! KALLE, KALLE. MOI! KUULETSÄ MIKÄ TÄÄL SOI!? KUULETSÄ TÄN! KUULETSÄ MIKÄ TÄÄL SOI?”. Tähän asti se soinut kappale on ollut joko Michael Jacksonin Man In TheMirror, tai Whitney Houstonin I Will Always Love You. Lauantaina kuulin kuitenkin puhelimen välityksellä elämäni parhaan ryhmälaulun ajattomasta Samuli Edelmannin klassikosta Mun Sydämellä On Kypärä. Vaikka en tykkääkään kuunnella huutoa, varsinkaan puhelimessa, ovat nämä puhelut aina tervetulleita. Haluankin esittää nöyrimmät kiitokseni kaikille Samulin johdolla laulaneille. Ette tiedä miten paljon se viikonloppuani piristi. 

Vietä tosi tosi tosi tosi hyvä viikko,

Rakkaudella Kalle

Mirkalle

Barack Obama Ala-Tikkurilan Shellillä

Jos oli 25 vuotta ja 190 päivää vanha tajutessaan, että saippuamerkki Palmoliven nimi tulee sanoista Palm ja Olive, vaikka siinä purkin kyljessä on vihjeenä kuva, kuuluko silloin huolestua?

Kuten viime tekstissäni kerroin, on tämä blogi avattu nyt pitkälle yli 10000 kertaa. Olen kuitenkin blogaajana, niin keltanokka, etten muistanut käsitellä ollenkaan esimerkiksi hakusanoja, joilla blogiini on päädytty, vaikka tämä on ymmärtääkseni jokaisen blogaajan velvollisuus.

Kymmenen kärki:

olympianprinssi
operaatio lontoo
kalle harva
olympian prinssi
olympianprinssi.blogspot.com
poikamiehen elämää
suomen suosituin blogi
susanna ingerttilä
hippi hääpuku
janne ulmala

Haluankin nyt pyytää vilpittömästi anteeksi kaikilta, jotka ovat päätyneet lukemaan tätä etsittyään hääpukua. Toki samalla ymmärtäen, että asian uudelleen mainitsemalla, luultavasti vain paisutan ongelmaa entisestään.

Kuten jotkut saattavat tietää, kannatan Manchester Unitedia. Mansen sijainti aivan hornassa ja Sir Richard Bransonin Virgin-junan, uuden junan hintaiset, junaliput ovat kuitenkin toistaiseksi estäneet matkani Old Traffordille. Vanhana kapitalistina kannatan kuitenkin jokaista ison rahan seuraa, joten kävin taannoin katsomassa ottelun Tottenham-Chelsea. Koska ko. ottelu on ns. iso ottelu, ei niihin tavallisesti saa lippuja, ellei ole Roman Abramovich tai Merlin. Sain kuitenkin Facebookista hustlattua lipun, vaikkakin kahden punnan ylihinnalla. Matkustin Tottenhamiin noin kymmenen selssi-fanin kanssa samassa junavaunussa ja jo matkalla aloitimme laulun selleristä. Huonoa, mutta kovaäänistä, laulamista kestikin sitten seuraavat pari tuntia. Koska suhteet katsomossa olivat melko rankasti meitä vastaan, ollen suunnilleen 32000 vs. 4000, otin käyttöön intissä oppimani laulutekniikan, joka johti siihen, etten ottelun lopettua pystynyt enää edes puhumaan. Lauloimme muun muassa Gallasille, Terrylle, Lampardille, Colelle, Tottenhamille, White HartLanelle, uudestaan sellerille, hyppimiselle, Chelsealle, Euroopan mestareille ja lopulta Tottenhamin faneille. Vieressäni seisaalteen housuun kusseesta miehestä huolimatta, kokemus oli aidosti ikimuistoinen ja yksi elämäni parhaista. Jos olisin nähnyt tämän ottelun 17 vuotta aikaisemmin, pelaisin nyt ammatikseni jalkapalloa (tai olisin vähintään kausikortin omistava spurgu).

Näin loppuun haluaisin vielä tiedustella, että sattuuko joku tuntemaan sen appelsiinikainalon, joka on suunnitellut Nordean verkkopankkitunnukset sisältävän paperiliuskan. Mistä ***** titaanista se on tehty!? Koitin äsken repiä sitä liuskaa, sillä seurauksella, että nyt itken kylmän asuntoni kulmassa ja mietin mihin lihakseni ovat kadonneet. Jos siis tunnet tämän etsimäni henkilön, niin viitsisitkö vetää häntä ympäri korvia, koska itse en Spagetin ja Nuudelin avulla siihen pysty, hyvä kun jaksan pitää puhelinta korvalla.

Koska deadlinet vyöryvät päälle kuin ala-asteen liikuntatunnilla ollut painija (tervetuloa Oulunkylään), lopetan tämän kirjoittamisen nyt tällä kertaa tähän.

Oikein mukavaa viikonloppua,

Kalle

PS. Tämän viikon vikkokilpailun tehtävä on tuijottaa jossain (en muista enää missä) esillä olevaa Twilight-aiheista mosaiikkijulistetta, joka on koostettu ihmisten vapaaehtoisesti lähettämistä kasvokuvista, ja bongata sieltä Olympian Prinssi. Mikäli joku onnistuu Prinssin kuvasta bongaamaan, ja ottaa tästä vielä todistusaineistoksi kuvan, ostan nopeimmalle vastaajalle palkinnoksi kaljan.

Osallistujien tulee olla yli 18-vuotiaita.

White Hart Lane