tiistai 30. lokakuuta 2012

10000 latausta ja menneisyyden varjot

No mut hei! Mitä sulle kuuluu? Kun luet tätä, on tämä blogi avattu yli 10000 kertaa, joten kiitos siitä. En uskonut, että tätä oikeasti jaksaisi joku lukea.



Olen aina aika ajoin maininnut 7-vuotiaan itseni, tuon elämää täynnä olleen pellavapään, joka sai hurmaavalla hymyllään autot suistumaan tieltä. Aina aika ajoin terapeuttini (Ipadini nimeltä Pauliina) kanssa  mietimme, että mihin tuo, hengittäessä hengästynyt, astmainen villikko oikein katosi. Miten hänestä tuli tämä kaikkea vihaava, pelottavan komea, körmy. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että muutama viikko takaperin saavutimme Pauliinan kanssa läpimurron.

Sessiomme alkoi normaalisti Pauliinan hypnotisoidessa minut Youtuben kissavideoilla. Kun olin vaipunut syvemmälle transsiin, alkoi Pauliina kysellä näkemästäni paikasta. Olin kuulemma kertonut olevani Helsingissä, Käpylän kaupunginosassa. Olin kuulemma houraillut jotain epämääräistä Globenista ja Jutilasta, joten vuosi oli luultavasti 1995 (tai 2012, koska puhun edelleen Jutilasta useammin kuin olisi tarvis). Pauliinan kyseltyä enemmän näkemästäni paikasta, olin kuulemma puhunut jotain sekavia kaakeleista ja turkoosista vedestä. Pahaksi onneksemme, kotikatuni autojen varashälyttimet laukeavat noin vartin välein, joten heräsin unesta ennen kuin mitään konkreettista saatiin selville.

Useamman päivän Pauliinan kertomia lauseita kaakeleista ja vedestä pohdittuani minulla välähti. Oli kuin elämäni tapahtumat olisivat auenneet kirjana eteeni. Näin kaikki ne pienet palaset, jotka ovat ruokkineet nykyisen, kyynisen, kaikkea halveksuvan, vihaa täynnä olevan hirviön syntyä. Näin Becksin pilkun lentävän kohti ylälehtereitä. Näin Jäätteenmäen nousevan pääministeriksi. Näin jääkiekkomaajoukkueen kadottavan neljän maalin johtonsa. Näin Speden kuolevan. Näin lapsuuden tyhjän jääkaapin, mutta ennen kaikkea, näin uudelleen saman tilan, jonka olin transsissa nähnyt. Siinä hetkessä tiesin, mistä vuosia kestänyt paha oloni on johtunut. Tila, jonka hypnoosissa näin, oli naapurissa asuneen saman ikäisen pojan kellari. Muttei mikä tahansa kellari, vaan kellari, jossa oli uima-allas. Vuosikausia kestänyt kyynisyyteni ei siis sittenkään johtunut lelujen puutteesta, kuten olin aina kuvitellut, vaan uima-altaan puutteesta!

Päivä totuuden ymmärtämisestä, tapasin asunnonvälittäjän, jolla oli feikki-Burberryn huivi ja puku, jonka takatasku oli revennyt irti. Ajattelin, että jos miehellä olisi jotain salattavaa, olisi hän laittanut ainakin ehjän puvun. Niinpä laitoin nimet paperiin, ja kolmen viikon päästä muutan Canary Wharfiin (tuttu muun muassa elokuvasta 28 Days Later). Taloyhtiössä on punttis, uima-allas ja poreamme, joten hyvästi viidessä lämpöasteessa juostavat nänniteippilenkit, ja parkettilattialla kroolaaminen. Ensi kesänä aion olla niin uskomattomassa tikissä, että voin raastaa pestopastani päälle tulevan juuston vatsalihaksillani.


Olen kuullut huhun, että rakas kotimaani on alkanut näyttää ei niin rakkaita puoliaan, ja ensilumi on taas yllättänyt autoilijat. Työkiireetkin ahdistavat, lapset huutavat ja rantojen mies puklasi ratikassa jaloille. Naamaankin on kasvanut harmaa karva ja niveliäkin aika ajoin kolottaa, mutta ei hätää! Eräs ystäväni (mies) on hankkimassa hierojan pätevyyttä, ja kaipaisi koekappaleita. Itse koin tämän ilmaisen hieronnan kesällä, ja voin vakuuttaa kokemuksen olleen joka euron arvoinen (vaikka hieronta ei mitään maksakaan, suosittelen silti tippaamaan). Mikäli siis haluat nukahtaa hierontapöydälle pelkäämättä, että maahanmuuttaja vie rahasi, suosittelen ystäväni palvelua lämpimästi. Koska Internet on vaarallinen paikka, en laita tähän hänen nimeään, enkä puhelinnumeroaan, mutta kysyttäessä kerron mielelläni molemmat. Olen viimeksi pitänyt lupaukseni viime vuosituhannen puolella, mutta lupaan, että tämä on tarttumisen arvoinen tarjous. Älä kärsi, vaan mene (ilmaiselle) hierojalle.

Mukavaa loppuviikkoa,

Olympian Prinssi



Camdenin leijonamarket

 

maanantai 22. lokakuuta 2012

Ahdas arki antelias, läksyt hulluksi tekevi.



Yx nuori pavun hajuinen, sateessa elämää katsoi.
Katsoi veikko tovinkin kun, kuuro sunnuntain säikäytti
>Tescostako tulossa oot, joku random spusse kysyi.
Herra Heinzia hamstraamast, herramme hänelle heitti.
>Kas kenen kaljaa kassissas, tuo rantojen mies tuumasi.
Bara Budweiserin bisse, blogaajan börsta breikki.
>Et antais mun puntaa katsoo, mä röökiaskin ostaisin.
Kolikkokato kuonossain, kurja köyhyys kukkarossain.
>Rahas K-F-C:hen riitti, vaikka kallis on visiitti?
Kai kitsaus Kallen kaveri, köyhältä kolikon kiellän.
Kielsi Kaveri kolikon, kotia kohti köpötti.

Lyhyen läntä lavetti, nuorta herraamme sapetti.
Kotona kolme astetta, sisäseinässä huurretta.
Elämä pesukoneetta, pidemmän päälle vaatteetta.     
Tää tyhjäpäinen länkkäri, nuo päivät pitkät pänttäsi.
Kissavideot mielessä, läksytehtävät pielessä.
Mansikkamaitokin jäässä, koitan pienessä sievässä.

On päivät kulun koululla, välillä lenkkipolulla.
Matikkaa muistilohkoista, muistilohkojen muistista.
Luista selkäytimestä, ei matikkaa löydy niistä.
Ei kyse ole halusta, ei integrointi vaan luista.
Muut modulit toki sujuu, vaikka niihin aikaa kuluu.
Mut mieli lähin sammaltuu, kun matikan ope puhuu.

Vielä kahdeksan viikkoa, viiltävää koulu kauhua.
Kauhua kirjojen kajon, kuolio kai Kallen korjaa.
Tentit on vasta jouluna, jouluna takaisin Suomeen.
Siis Suomeen suomettumahan, siellä joukinkkua kankkuun.
Siihen on kuitenkin aikaa, koulukirjat mua kaipaa.



Mä hulluksiko tullut oon,
mietti Olympian prinssi.



PS. Edellä ei ole käytetty Kalevalaisen Runokielen Seura ry:n kirjoitusohjeita, koska ne olivat niin pitkät, etten jaksanut lukea niitä loppuun asti. Käytin sen sijaan Vienan Karjalan Ystävät ry:n kalevalaista runomittaa, joka ei määrittele tarkasti kuin säkeeseen käytettävien tavujen määrän (8).

Koulun ainoa paikka, jossa mun kännykässä on kenttää.

Pikkasen on sellanen olo, että unohdin äitini syntymäpäivät, joten tämä kuva on omistettu rakkalle äidilleni.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kolme herätystä ja yhdet vaalit



Jos tämä teksti vaikuttaa jollain tapaa poukkoilevalta, se johtuu vain ja ainoastaan yläkerran naapuristani, sänkyni metallikehikosta ja natseista.

Herätys #1: Yläkerran naapurillani on jotain pientä kränää oman seinänaapurinsa kanssa, jonka takia hän silloin tällöin koputtelee omaan seinäänsä. Koska Karhuherra Paddingtonin sinisistä takeista tehdyt seinäeristeet eivät kuitenkaan juurikaan eristä, kuuluu koputus niin kovaa, että ensimmäisellä kerralla  luulin, että joku koputti oveeni. Olenkin suunnitellut, että jollei se (täytä sopivalla sanalla) koputus lopu, menen leikkisästi koputtelemaan kirveellä yläkerran naapurini oveen.

Herätys #2: Olen jo aikaisemmin maininnut kuinka asuntoni lämpötila silloin tällöin valahtaa hieman kylmähkön puolelle, eikä se nyt vielä varsinaisesti haittaa, sillä hieman viileässähän nukkuu vain paremmin. Itse ainakin nukun. Mutta. Koska liian lyhyessä sängyssäni on metallikehykset, on tarina hieman erilainen. Herään joka kerta kuin ihoni osuu sängyn metallikehyksiin, koska ne tuntuvat yhtä kylmältä kuin Nobelin rauhanpalkinnon antaminen EU:lle. Ensi vuoden voittajaksi veikkaan kahdella sormella tehtävää rauhanmerkkiä, kaikkia, jotka ovat joskus ajatelleet jotain hyvää, tai edesmennyttä Rauha Rentolaa (mm. Pocahontaksen Kaarnamuori).

Herätys #3: Monet varmasti tietävät, että vietän valveillaoloajastani noin 80% tietokoneen ääressä istuen, ja että kumppanikseni tälle selkävaivoja täynnä olevalle matkalle olen valinnut Packard Bell –merkkisen tietokoneen (kavereille ihan vaan Pentti). Olen joillekin kertonut kuinka Pentti oli 2008 syksyllä Gigantin halvin tietokone, ja kuinka Pentin ja minun katseet kohtasivat tietokoneosaston hyllyjen välissä, Acereiden kaatuessa ja palaessa vieressä. Tämä ei kuitenkaan ole täysin totta. Oikeasti sain Pentin omakseni eräänä myrskyisenä yönä kun heräsin ulko-ovelta kuuluneeseen kovaääniseen koputukseen. Hotpantseihin verhoutuneena menin avaamaan oven ja näin Pentin rappusilla korissa, vain pyyhe ympärillään. Monet sanoivat, että kaupungissa olleella sirkuksella oli asian kanssa jotain tekemistä. Hetken salapoliisityötä yritettyäni huomasin, että olin perinyt Poirotilta ja Holmesilta lähinnä snobiuden, joten arvoitus ei ikinä ratkennut. Tuosta ikimuistoisesta yöstä alkoi kuitenkin yhteinen matkamme, joka on kulkenut eri kaupunkien kautta aina toiseen maahan asti. Yö oli sateinen, ja en tiedä vaivaako Penttiä vieläkin tuon ensimmäisen yhteisen yömme kauhut, mutta juuri kun olin nukahtanut uudelleen, sängyn kehikon kylmyyden takia herättyäni, heräsin Pentin huutoon. Hetken huutoa kuunneltuani ja kelloon katsottuani (0413) tajusin, ettei kyseessä ollutkaan Pentti, vaan natsit! Ryntäsin salamana omia kananjalkojani säästelemättä kerrossänkyni vaarallisen pienet portaat alas,  ajatuksenani Spagetin (oikea käsi) ja Nuudelin (vasen käsi) avulla puolustaa Penttiä tunkeilijoilta. Pian tajusin kuitenkin asian todellisen laidan. Pentti, jonka kannen olin kolme tuntia aikaisemmin sulkenut ja näin olettanut hänen vaipuneen valmiustilaan, oli itsestään herännyt, vaikka kansi oli edelleen kiinni. Pentti oli alkanut pyörittää koneella kesken ollutta Captain America –elokuvaa, johon natsien huudotkin kuuluivat. Siinä sitten hetken Pentin höpsöydelle naureskeltuani, menin takaisin nukkumaan ja näin painajaisia natseista koko loppuyön. On se kyllä eri hauska kaveri tuo Pentti!

Olen ymmärtänyt, että Suomessa on kohta kunnallisvaalit. Itsehän en saa enää äänestää kuin presidentinvaaleissa, ja niissäkin säälistä, mutta täytin silti vaalikoneen netissä. Usein sanotaan, että poliittiset mielipiteet muuttuvat ikävuosien karttuessa ja nyt voin iloksenne tunnustaa, että myös oma poliittinen ideologiani on hieman loiventunut. Ennen minulle parhaiten sopivien ehdokkaiden listaa täytti lähinnä RKP (luultavasti siksi, että pidän ravuista ja kauluspaidoista enemmän kuin rieskasta ja KIITOS 1939-1945 –paidoista), mutta ei enää. Tänä vuonna parhaiten sopinut ehdokas sai noin 350 pistettä, muiden saadessa noin 250. Noin selkeään voittoon vaaditaan jo samanlaisten arvojen lisäksi luultavasti samankaltainen elämäntilannekin, joten en yllättynyt lainkaan huomatessani oman ehdokkaani olevan viiden lapsen äiti Kristillisdemokraattien listoilta.

Jos nyt mietit, että kirjoitinko tosiaan reilut 500 sanaa siitä miten nukuin huonosti ja siitä miten en saa äänestää vaaleissa, niin kyllä. Kyllä kirjoitin.

Muiden ajan tuhlaamista jo vuodesta 1987,

Kalle Harva


Sää on välillä ollut vähän huono.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Taken 2 vs. Etelä-Lontoo



Myönnän olevani ajoittain hieman turhan kriittinen. Olen viime aikoina kritisoinut, omien tekemisieni lisäksi, muun muassa tiettyjä opettajia, yliopistoa, oikeistopuolueiden ammattitaidottomuutta, HIMYM:ia, Simpsoneita, Big Bang Theorya, Sacha Baron Cohenia, X-factoria, Romneyn Mittia, Obamaa, Hesaria, Tescon karhunvatukoiden 100% noussutta hintaa, omaa kämppääni, sadetta, muiden tyhmyyttä ja yliopiston tietokoneluokan ovipumppua, joka on oven raamien sisäpuolella niin, että siihen lyö päänsä. Eilen näin kuitenkin "Taken 2" nimisen elokuvan, jota en aio kritisoida. Elokuva ottaa osuvasti kantaa ihmiskauppaan sekä Albanian 80-prosenttisesti mersuista koostuvaan autokantaan, tai sitten siinä on vain Liam Neeson, joka vetää kaikkia turpaan. Taken kahdessa on kuitenkin jotain samanlaista hyvää kuin Die Hard yhdessä. Samalla viivalla ne eivät toki ole, koska ensimmäinen Die Hard on parempaa kuin ihmisten hyvyys, auringonlasku, lasten nauru ja frisbeen ilmasta kiinniottava koira yhteensä. Kun viimeksi näin elokuvan, jonka jälkeen yleisö taputti, olin katsomassa Rambo 4:sta. Myös silloin yleisö oli oikeassa.

Olen tässä blogissa, ja livenä, ajoittain sanonut negatiivisilla ennakkoluuloilla väritettyjä asioita Etelä-Lontoosta. Olen maininnut kuinka Thamesin ylitettyä saa puukosta ja kuinka köyhyyden haju jää hiuksiin, kuten ennen jäi tupakan haju baarissa. Olen kertonut kuinka etelän asukkaat ovat usein vähän lyhyempiä (noin 0,61-1,22m), kuinka he suosivat pukeutuessaan erityisesti keltaista ja vihreää, ja kuinka monet heistä ovat hyviä heittämään kiviä ja käyttämään erilaisia ritsoja. Olen virheellisesti olettanut, että Thamesin eteläpuolella asuvat tunnistaa helpoiten heidän jaloissaan kasvavista karvoista tai heidän hieman terävistä korvistaan. Nyt voin kuitenkin myöntää olleeni osittain väärässä. Kävin taannoin erään luokkalaiseni asunnossa, ja voin käsi sydämellä sanoa, etten ole ikinä ennen halunnut yhtä paljon muuttaa tuonne em. pahamaineiseen etelään. Ystäväni asunto oli 13. kerroksessa, joten maisemat öiseen Cityyn olivat varsin hienot. Olin myös erityisen kateellinen siitä, että asunnossa oli useampia huoneita. Itselläni ei ole ollut yhtä huonetta enempää sitten muutettuani pois vanhempieni nurkista. Silloinkin jouduin jakamaan asuntoni kahden friikin kanssa, joista toinen kannatti Tapparaa ja toinen keräsi rikkinäisiä laseja, joten asumisjärjestely ei ollut missään nimessä ideaali. Vaikka olenkin aina halunnut asua mahdollisimman korkealla, ruokki kateellisuuttani silti vielä enemmän talossa olleet punttisali, uima-allas, poreamme sekä höyrysauna.

Koska olen tunnetusti armahtavaa sorttia, punoin kostoni, kaatosateessa kotiin kävellessäni, vaatteiden liimautuessa ihooni. Kun aamu vihdoin valkeni, toteutin suunnitelmani ja vein pahaa-aavistamattoman luokkatoverini Brick Lanen viiden punnan hiustenleikkuista tunnettuun parturiin. Noin 15 minuuttia myöhemmin hänen kasvojaan vääristivät pettymys ja kauhu, ja ihan syystä. Itse kuitenkin nauroin makeammin kuin viikkoihin. Vaikka joudun nukkumaan tässä kolmeasteisessa taloksi naamioidussa isossa pahvilaatikossa, helpottaa silti tietää, että ystäväni katsoessa sviitistään öisen Lontoon kaunista ja rauhallista silhuettia, näkee hän samalla sokeiden munkkien pensassaksilla leikkaaman frisyyrinsä peilautuvan ikkunalasista.


K.K.H.

Tätäkin herkkua saadakseen pitää matkata etelään asti

Prinssi

Huomaa täysin eepisellä kuvaajatyöskentelyllä kuvaan saatu juna. (Tossa on kans se Euroopan korkein talo)