maanantai 28. toukokuuta 2012

Ohi on!



Ohi on 142 (ensi maanantaina)! Viikon päästä lennän kahdeksi kuukaudeksi takaisin Suomeen, joten ajattelin vetää tässä vähän yhteen kulunutta kevättä.

Lontoo osoittautui kaupunkina juuri niin mukavaksi kuin olin etukäteen kuvitellutkin. Toki turisteja on paikoitellen niin paljon, että niitä voisi käyttää tukkimaan laiturin ja metron väliin jäävää rakoa, jonka varomiseen junien kuullutukset toistuvasti kehottavat. Sääkään ei nyt aina ole ihan paras, kuten kuukauden putkeen kestänyt sade, ja Lappeenrantaa 17 astetta kylmempi sää osoittivat, vaikka pyrinkin todistamaan huhut perättömiksi ottamalla eilen suhteellisen vahvan hummeri-lookin lukemalla kirjaa puistossa. Aurinkorasvaa en tietenkään käyttänyt, sillä jos kuuluisin siihen porukkaan, joka käyttää aurinkorasvoja, voisin samantien mennä lääkäriin jalkani takia, johon on sattunut vasta vähän reilun vuoden. Ja mihin se raja sitten vedetään? Ensin on aurinkorasvat, sitten lääkäriajat, ja kohta herätäänkin jo ennen kolmea iltapäivällä, käytetään kalenteria, muistetaan muiden syntymäpäivät, ja syödään terveellisesti. Ei, sanon minä. Palan mielummin auringossa, kun alan elämään fiksusti etukäteen suunnitellen. Joku tekemisen vapaus on länsimaisella lampaallakin oltava.

Sanotaan, että ilmapiirin vaihto auttaa kaikkeen närästyksestä tylsistymiseen ja kaihista itseluottamukseen. Suurin osa listaamistani asioista on aina ollut kohdallani ihan kunnossa, mutta uskon silti oppineeni kevään aikana jotain uutta. Brittiläinen ruokakulttuuri on kiistämättä joitain Manner-Euroopan maita askeleen tai kaksi jäljessä, vaikka mämmin ja mykyrokan maassa kasvaneena muiden arvosteleminen toki hieman epäilyttävää onkin. Brittiläisestä keittiöstä löytyy kuitenkin myös joitain kiistattomia helmiä. Enkä nyt puhu mistään fish and chipsistä, josta kukaan ei tietäisi vaikka sen paistinrasvan alla olisi vanhat Crocsit, vaan puhun perinteisestä englantilaisesta aamiaisesta. Tuo makkaroista, pekonista, munakkaasta, paahtoleivästä, pavuista ja häivähdyksestä jotain tuoretta (esim. tomaatti) koostuva, keksinnön mahtavuudessa lentokoneeseen verrattava, kulinaristinen suurteko on Spice Girlsin 2 Become 1 –kappaleen, David Beckhamin, ja Manchester Unitedin jälkeen parasta, mitä tästä maasta on ikinä tullut! (Mainittakoon silti, että niitä papuja en kyllä vieläkään ihan kysymättä allekirjoita.)

Suureksi yllätyksekseni opin myös, että suurin osa englantilaisista tietää missä Suomi on, ja ihmiset ovat jopa kuulleet pohjoista kansaa riivaavasta pimeydestä, kylmyydestä ja alkoholin pirusta. Nimien lausumisesta en sen sijaan ole valmis hirvittävän hyvää arvosanaa antamaan. Asiat voivat toki olla toisin, jos nimenä on esim. Anna. Vaikka Kaaalllleee oli paras mihin opiskelijatoverini pystyivät, aion nyt kuitenkin katsoa tämän miehisyyskortin loppuun asti, nimeä Annaksi vaihtamatta. Yllättävin oppimani asia on kuitenkin ehdottomasti ollut kirjoittamisen hauskuus. Luulin, että ”peruskoulu tappoi bloggaajan”, mutta näin ei kuitenkaan käynyt, ja uskon pitäväni blogia pöytälaatikossa vielä opiskelun loputtuakin. Olen myös oppinut, että ihminen ei opi. Tentteihin lukeminen on sitä ihan samaa hätäkertausta vielä maisteriopinnoissakin, vaikka sitä kokeiden tekemistä olisi jo 15 vuotta harjoitellut. Siivoamisen, liikkumisen, ja terveellisen elämänkin olen oppinut aloittavani heti huomenna, samana päivänä kun sen tentteihin lukemisen.

En tiedä päivitänkö tätä blogia kesän aikana, en ainakaan usko, mutta syksyn lehtien varistessa puista ja sateen piiskatessa ikkunaan, saatan taas päästää sisäisen Shakespeareni vapaaksi (ja viuhahtaa). Oikealla olevasta sivupalkista löytyy kaikkia mahdollisia seurantatapoja, joilla saat ilmoituksen heti kun blogi taas jatkuu, joten hyödynnä toki niitä. Nyt kuitenkin sen pidemmittä puheitta, toivotan kaikille oikein mukavaa ja lämmintä rakkauden kesää 2012. Toivottavasti näemme kesän aikana. Nyt laitan näppäimistöni naulaan ja pina coladan huulille. Mama, I’m coming home! 




Epilogi

Ovatko tiskit tiskaamatta? Eikö kukaan ole muistanut kastella kukkia? Eikö kukaan ole auttamassa selässä olevan vetoketjun kanssa? Onko jauhot käsien ulottumattomissa ylähyllyllä? Eikö kukaan ole pelaamassa kanssasi Fifaa? Onko vain yksinkertaisesti tylsää?

- Ei hätää! Sinun ei tarvitse kuin osoittaa sohva tai pehmeä matto nukkumista varten ja saat minut koko kesäksi auttamaan kaikissa edellä mainituissa askareissa. Nopean vastaajan etuna, saat kaupanpäälle aurinkolasit.


maanantai 21. toukokuuta 2012

It’s the hard knock life


Oltuani nyt reilun viikon lomalla, olen valmis sanomaan, että Lontoo ei itseasiassa ole ollenkaan hassumpi kaupunki. Lukukauden aikana en kiireiltäni ja saamattomuudeltani kerennyt paljon Lontoota näkemään, mutta voi jumpe! Täällähän on vaikka mitä!

Italialaiset ovat kuuluisia tyylikkyydestään, joten on vain luonnollista, että italialaisten luokkatovereideni läksiäiset järjestettiin tyylittömimmässä yökerhossa, jonka olen eläessäni nähnyt. Näin kahden tunnin aikana elämäni kymmenen isointa muovipatsasta afrikkalaisista metsästäjistä, kaksi isointa muovista seinästä törröttävää norsun päätä, niin huonon seinään maalatun leopardin, että nauroin, muutaman niin ruman tuolin, että oman asuntoni kukkakuosinen aurinkotuoli näyttäisi niiden rinnalta Aarnion pallotuolilta, seinästä ulostyöntyvän seinäpaneloinnin, johon oli ikuistettu seisovia alkuasukkaita sekä baaritiskin, joka oli päällystetty tekolumileopardin turkilla. Yökerhossa oli tavallisten rappusten sijaan luonnollisesti myös rullaportaat, jotta tekonorsujen rumuudesta liikuntakykynsä menettäneet asiakkaat pystyvät paremmin liikkumaan tuossa campiuden temppelissä.

Toivuttuani tuoleista, jotka olisivat näyttäneet paremmilta jos niiden päälle olisi joku laatannut, ostin liput Kanjen (Kanye West) ja Jayzen (Jay-Z) keikalle. Vaikka olen villeinä musadikkarivuosinani nähnyt Raimssin ja Pikku G:n yhteiskeikan, oli O2-areenalla näkemäni show ehkä jopa parempi. Vaikka Kanye esittikin oman autotune-määkimisensä keikan puolivälissä, oli nälkävuoden pituinen keikka silti kaikin puolin varsin onnistunut. Kuultuani itselleni tärkeän 99 problems -kappaleen livenä Kanyen tuplaamana, fiilikseni olivat valehtelematta lähes semi-ok. Ja vaikka poikien Watch the Throne levyllä mielestäni on parempiakin kappaleita kuin Niggas in Paris, on siinä silti jotain melko maagista kun 23000 ihmistä hyppii ja huutaa prinssi Williamin tehneen virheen, koska Katen sijaan hänen olisi tullut naida sekä Mary-Kate että Ashley.

Koska skeptisyys kuuluu MM-hokiin, luovutin pronssipelin vikassa erässä, nielin pettymyksen karvaan kalkin, kirjotin uhraamani lampaan verellä seinään runon kotikisojen taiasta ja Tamin Nostradamuksen omaisesta viisaudesta, ja suuntasin Selssiin (Chelsea). Myönnän, että oman maalin eteen parkkeeraamiseen perustuvalla antifudiksella pokaalin (joka on muuten livenä aivan helvetin iso) voittaminen on tavallaan vähän väärin, mutta koska olen aina vihannut Saksaa, saksan kieltä, saksalaisia, saksalaista fudista, insinöörejä, hapankaalia, teknoa, tuunattuja bemareita, UMTS- kauppoja ja 99 luftballons-biisiä, ei minulla ollut minkäänlaista ongelmaa laulaa Terryn johdolla kymmenien tuhansien muiden kanssa Championes, Championes, ole, ole, ole!

Näin loppuun suosittelen vielä kaikkia Lontoossa kävijöitä kokeilemaan ns. Boris bike:n (samanlaisia kun entiset Stadin kaupunkipyörät, sillä erotuksella, että niillä voi ajaa, ja ne eivät ole kaikki koko ajan paskana tai läheisessä lammessa) vuokraamista, jonka voi tehdä luottokortilla. Itse uskaltauduin pyörän satulaan baarista saamani rohkaisun jälkeen joskus yön pikkutunteina kun liikennettä ei enää juuri ollut ja täydellinen englantilaisen liikenteen ymmärtämättömyyteni ei täten juuri haitannut. Näin pyöräreissullani mäkkisafkaa dyykanneen ketun ja ison osan yllättävän kaunista öistä Lontoota.

Jay-Z:n sanoin: "I love this cityyyyyy!"

KH

Patsaat ovat ehkä noin viisimetrisiä

Kuvassa saattaa olla myös tiikeri tai leijona, mutta tiettyä sisäsiittoisuutta on mielestäni petojen ilmeistä havaittavissa

Karnevaalitunnelmaa

Matti ja Teppo

Kuuluisa AC Hanneksen hevonen

Kuva omistettu Samulle ja Janne P:lle

torstai 17. toukokuuta 2012

Tulevaisuus


Jo muinaiset foinikialaiset miettivät miten tekstit aloitetaan tulevaisuudessa. Varsinkin sillon kun ne koskevat tulevaisuutta. Omat ohjelmani olen suunnitellut noin viikon päähän ja loppukesän ohjelmat ovat auttamattomalla tavalla hämärän peitossa. Tarkoitus olisi mennä Suomeen kolmen viikon päästä ja olla siellä olympialaisten alkuun asti. Kesää suurempi ongelma koittaa kuitenkin vasta silloin kun valmistun, joka sekin saattaa tulevista suunnitelmista riippuen olla joko jouluna tai ensi kesänä. Jäädäkö Lontooseen vai palatako Helsinkiin?

Olemme kaikki nähneet mustavalkovideoita tulevaisuuden kaupungeista kuussa, ja elokuvia tappajarobottien saapumisesta vuonna 1995. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan toteutunut, ja molemmat toimivatkin vain muistutuksena tulevaisuuden arvaamattomuudesta. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä on täysin epäreilua. "Hauskuus piilee juuri siinä, ettei tiedä mitä tuleman pitää". Ja milläköhän tavalla se hauskuus siinä piilee, jos saan kysyä! Esim. 1: Sniiduilet ensin koko elämäsi, ja syöt pelkkää jäkälää roskiksesta löytämäsi leivän päällä, vain voittaaksesi lotossa siinä vaiheessa kun luusi ovat jo peruuttamattomasti haurastuneet huonon ruokavaliosi takia. Tulevaisuuteen näkemällä olisit voinut ottaa hyvissä ajoin lainan ja juoda litratolkulla maitoa ja syödä delfiiniä minttupedillä taaten kalsiumin ja monipuolisen ravinnon. Esim 2: Treenaat koko elämäsi ollaksesi jonain päivänä kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija. Sillä seurauksella, että joku taklaa sinut pää edellä tolppaan ja urasi loppuu siihen. Haurastuneet luut ja menetetty lätkäura kuulostavat mielestäni siltä, että se hauskuus piilee todella todella syvällä, jos sitä alunperin edes oli.

Koska hyvät asiat voivat mennä tuhannella tavalla pieleen, kuten ”Speed 2 – Vaara iskee vesillä” meille opetti, mutta huonot asiat voivat vain muuttua hieman huonommiksi, ei meidän tulisi missään vaiheessa päästää minkään kehittyä hyväksi. Alamäki ei ole läheskään niin jyrkkä ja pitkä jos laskun aloittaa jo mäen puolivälistä. Huipulta pudotessa käy vain huonosti, mutta ensimmäisestä kerroksesta mätkähtäessä nyrjäyttää vain nilkan, saa saikkua duunista ja luvan katsoa Kauniita ja Rohkeita. Tämän takia ihmiset eivät mielestäni tähtääkään tarpeeksi matalalle, eivätkä he arvosta riittävästi negatiivisia tapahtumia. Negatiivinen kehitys luo turvallisen tulevaisuuden pitämällä pään pois pilvistä ja tavoitteet käden ulottuvilla. Jos lapsellasi on kyky muuttaa laululla maailma paremmaksi ja parantaa ihmisten skolioosi pelkällä hymyllä, asiat voivat mennä tulevaisuudessa vain huonommin. Jos sen sijaan näet Suomen häviävän Jenkeille 5-0 jo alkusarjassa, tiedät heti, että kisat päättyvän vielä kyyneliin.

Negatiivisessa ajattelussa on tulevaisuus. Tai ei välttämättä tulevaisuus, mutta se ainakin tekee tulevaisuuden ennustamisesta helpompaa.

Till next time

K


maanantai 14. toukokuuta 2012

Loma


Ja yht’äkkiä kaikki olikin ohi. Taakse ovat jääneet Red Bullin voimalla valvotut yöt (se puhe siitä siipien antamisesta on muuten aivan paskaa, jos Red Bull jotain antaa niin kiertävän vatsan ja syyn käydä useammin vessassa), saksanturkkilais-italialais-suomalaisen pubivisajoukkueemme neljänkymmenen punnan arvoinen lahjakorttivoitto, puuduttavat luennot, plagioidut esseet ja hermoillut tentit. Loma on saapunut Lontooseen. Täällä satoi kuukauden putkeen, mutta kahtena ensimmäisenä lomapäivänäni on paistanut aurinko. Jälkikäteen tajusin myös, että aurinko on saattanut paistaa koko ajan, mutta huomasin sen vasta vapauduttuani kirjaston kaltereiden takaa. Noin kuusi minuuttia sen jälkeen kun laitoin kynän pöydälle viimeisessä tentissä, huomasin myös yleisen vehreyden vallanneen koko Lontoon. Värit ovat kirkkaampia ja elämässä on taas toivoa.

Kun lukukausi oli saatu päätökseen, oli aika juhlien. Menimme aloittelemaan yhden opiskelijatoverini luokse, jossa nukahdin ensimmäisen oluen jälkeen lattialle, ja josta lähdin kotiin jatkamaan unia, ollen kotona ennen puolta yhtätoista. Koska ensimmäisen illan juhlat hyytyivät juhlijoiden nuokkuessa, toisena päivänä ystäväni menivät yökerhoon, jossa pöytä maksoi £600. Itse vihaan yökerhoja jo niiden ollessa ilmaisia, joten jäin kotiin katsomaan elokuvan "The Adventures of Tintin" (oli parempi kuin odotin). En maksaisi kuutta hunttia pöydästä, vaikka se olisi kuussa. Ymmärrän toki sen, että ko. paikoissa liikkuu varmasti nuoria, kauniita ja mielenkiintoisia ihmisiä, ja DJ-osastokin varmasti päihittää Viking Linen geneerisen nimettömän DJ:n. Vanhana ihmisvihaajana en kuitenkaan näe syytä miksi maksaisin kuukausivuokran verran vain päästäkseni tanssimaan ironisen huonosti kuullessani sitä samaa final countdown paskaa, jota tulee myös Radio Novalta.

”Vaikka rahapolitiikalla voidaan lyhyellä tähtäimellä vaikuttaa vitutuksen määrään, asettuu se silti pitkällä tähtäimellä luonnolliselle kasvu-uralleen”. (Foundations of Economics 2008) Itse huomasin tämän siitä, että loman alkamisen luodessa hyvää fiilistä, kuullokkeeni (joita käytän vähintään kolme tuntia päivässä) hajosivat koulun toiseksi viimeisenä päivänä, Suomi otti niin paljon turpaan, että sitä ei kehtaa ääneen sanoa ja Manu hävisi mestaruuden, koska kausi oli minuutin liian pitkä. Manun matsia katsoessani koin myös elämäni pisimmät 45 minuuttia ja koska kuulun ihmisiin, joille jännittävä päivä tarkoittaa sitä, että onnistuu pysäyttämään mikron kellon aikaan 0:07, pelkäsin paistinrasvalla öljytyn sydämeni pysähtyvän. Lätkämatsia en luonnollisesti myöskään nähnyt, koska netti päätti kaatua juuri matsin ajaksi. 

En tiedä käykö muille samalla tavalla, mutta itse näen unia vain ollessani lomalla. Ja kyllä. Tiedän, että luultavasti näemme unia aina, mutta emme vaan muista niitä. Ymmärsit kuitenkin mitä tarkoitin, joten vittuako saivartelet! Olenkin nyt ensimmäisen kahden yön aikana nähnyt komediallisen unen pankkiryöstöstä, josta heräsin nauraen, ja toisen, jossa olin Obaman kanssa snägärillä. Obama otti hampurilaisen, itse vedin lihiksen. Oli muuten kerrassaan mukava jätkä se Obama. Koska olen viime öinä taas muistanut kuinka hauskaa ja halpaa ajanvietettä nukkuminen on, aion painua nyt pehkuihin (mitä ne sitten ikinä ovatkaan).

Tiedän, että tämä tulee päivän myöhässä, mutta haluan silti toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti omalle äidilleni.

Prince d’Olympie

PS. Osallistuin Facebookissa Oikotie Asunnot skabaan, josta voi voittaa kämpän kesäksi. Arvostaisin kovasti jos kävisit äänestämässä ja pakottaisit kaikki kaverisikin äänestämään. Voin kutsua teidät sitten vaikka tupareihin. Äänestämään päästäksesi sinun pitää ensin luultavasti tykätä Oikotiestä, tai jostain, mutta se on demokratian hinta. Äänestä tästä



Kuvaaminen kielletty