Suomessa turismi vedetään
mukaan jokaiseen keskusteluun Joulupukista Guggenheimiin ja Kauppatorin
lokeista mämmiin, mutta nähtyäni täällä mitä turismi on, olisin valmis vetämään
Suomen rajat pysyvästi kiinni. Maahanmuuttajat käy, mutta ne jotka tulevat alle
kuukaudeksi älkööt vaivautuko. Syy miksi turistit keittää on se, että silta,
joka lyhentää koulumatkaani noin minuutin, on koko kesän suljettu, ja joudun
kulkemaan kouluun Madame Tussaudsin editse. Mrs. Tussaudsin edusta on kuitenkin
niin täynnä turisteja, jotka karttaan tuijottaen tukkivat koko lähitienoon,
että pelkkä ajatteleminen tuttaa. Käyttäytyisivät edes kuten kunnon suomalaiset
ja jättäisivät karttansa kotiin, silläkin varjolla, että sivullisten
häiritsemistä ja reitin kysymistä välttääkseen, eivät löydä enää takaisin
hotelliin. Mutta ei. Pitää kävellä kaikkialla koko kadun leveydeltä niin
hitaasti kuin mahdollista, ottaa aamumetroon kaikki lemmikkikanoista
polkupyörään, seisoa liukuportaissa väärällä puolella ja arvailla Tescon
jonossa kolikoiden arvoja. Käyttäisitte luottokorttia jos ette tiedä niiden
rahojen arvoja, vittu! Täten kehotankin välttämään viimeiseen asti turistien
auttamista, tai nämä samat ”excusi, mina chicken to train to Lancaster Gate?”-jätkät
ovat myös siellä. Koska vihani turisteja kohtaan on kasvanut viikko viikolta,
olen huomannut myös saavani uskomatonta mielihyvää tietäessäni mihin kohtaan
metrot pysähtyvät ja voittaen näin turistit useilla sekunneilla kilpailussa
metrosta liukuportaille. Kuitenkin vain todetakseni jonkun meksikolaisen kuljettavan
kanojaan liukuportaiden vasemmalla puolella ja taluttavan pässiä oikealla.
Kuten edellisestä kirjoituksesta
terävimmät varmasti päättelivät, täytin viime viikonloppuna 25 vuoden
kunnioitettavan iän. Kuten muinakin vuosina; juhlat olivat villit. Aamu alkoi
kuolleen rotan maku suussa Hackney Wickistä heräten. Teet juotuamme, lähdimme
ulos kävelylle, ja päivän käveltyämme päädyimme aina Tower Bridgelle asti.
Varsinaiset juhlat olivat kuitenkin edellisenä päivänä, jonka takia
hengityksessäkin oli rotan hiven. Lauantaina ajattelimme Jussin kanssa käydä
kuuluisalla Portobellon torilla, kääntyen kuitenkin 15 metrin jälkeen takaisin
turistien lyllertäessä edessämme kartta käsissään. Torin hylättyämme,
suunnistimme kuitenkin Jussin kanssa etelään ja kävimme katsomassa ajattoman
klassikkokamppailun Fulham-Wigan. Paikkamme olivat niin hyvät, että HD-kuvalla
ja pausea oikeaan aikaan painamalla olisi periaatteessa pystynyt kuvitella
näkevänsä meidät, ehkä, kai. Fulham kuitenkin voitti, ja nelisilmäisyyden
ansiosta näin jopa maalit. Matsin jälkeen lähdimme pubiin ja pubin jälkeen
päädyimme sillan alla järjestettyihin block partyihin, jossa oli DJ, Legoja ja
kasvovärejä.
Ful'am |
Rakensin syntymäpäivien kunniaksi Haipoliisiauton™ |
Sain myös taannoin muistutuksen siitä, että ikä todellakin on vain numero ja aikuistuminen ei tule yhdessä yössä. Jos on syntynyt tissiposkeksi pullamössöä syöden ja ylämäkeen hiihtämisen sijaan, on kulkenut koulumatkansa taksilla alamäkeen, ei pelkkien uusien kenkien ostaminen ja klassisen kuunteleminen riitä aikuistumisriitiksi. Pullamössö on pullamössö vaikka voissa paistaisi – tarkemmin ajatellen, voissa paistaen siitä voi tulla myös köyhät ritarit. Ostin kuitenkin tänne tullessani ihka oikeat kengät lenkkareiden sijaan ja oletin aikuistumisen alkavan ja eläkekertymän kasvavan saman tien, mutta kävikin niin, että skeittikengän pehmeyteen tottunut jalkani esitti protestin ja nyt jalkaan sattuu niin paljon, että irvistämättä ei voi kävellä. Ei jotain huonoa, ettei jotain hyvääkin. Nyt minulla on oiva tekosyy olla menemättä yhtään mihinkään ja voin keskittyä Countdownin (pikkasen samaa kuin Onnenpyörässä, mutta valojen välkkeen ja Janne Porkan paskojen vitsien sijaan, ohjelma koostuu keski-ikäisille suunnatusta sanakirja snobeilusta) katsomiseen TV:stä.
Nyt kun syntymäpäivien
villiydestä on selvitty ja esseistäkin on jäljellä vain karvas muisto ja kolme
kiloa solakampi vartalo, on edessä enää lyhyt kertaus tenttejä varten. Lyhyellä
kertauksella tarkoitan toki Red Bullin sävyttämiä painajaisia Ben Bernankesta,
yöunien vähyyden aiheuttamia pelkotiloja ja yleistä hajoamista, koska mitään en
ole tehnyt ja opettelen kaiken kahdessa viikossa lähtötasolta nolla. Seuraava
teksti saattaakin nyt hieman viipyä ja toivotan kaikille mielettömän hyvää
vappua – paiti tietenkin niille, jotka toivottavat leikkisästi ”Klara Vappen!”.
Se jengi ansaitseekin saada lokin paskaa ylioppilaslakkiinsa ja juopon
oksentamaan kengilleen.
Mukavaa viikonloppua
Joe