Loma

Eilen alkoi loma. Koska olen ollut kassalla jo kohta 25 vuotta, luulin loma kestävän vain viikon, mutta todellisuudessa loma kestääkin kaksi ja puoli viikkoa. Kaikki muut toki tiesivät loman todellisen pituuden koko ajan ja menivät kukin eri teitä omalle maalleen. Itse sen sijaan käytän lomani kirjastossa istuen esseitä kirjoittaen, Poochinskia Youtubesta sivusilmällä katsoen. Onneksi huhut kuitenkin kertovat, että Suomen sää on ihan haitarista, joten säästän kotimatkani sitten vasta kesälle. Kesän suunnitelmat ovat kuitenkin tällä hetkellä täysin auki. Keskiviikkona sain tiedon, että Bloombergille ei tarvitse mennä, ja nyt olenkin koittanu miettiä vietänkö kesäni Kallion puistoissa maaten, vai Lontoon hälinässä hioten.

Kuinka tehdä mistä tahansa urheilulajista mielenkiintoisempi? –Tilastoilla.

Kuinka koukuttaa nelisilmänörtti urheilemaan? –Lisäämällä urheiluun leveleillä mitattava hahmon kehitys.

Koska kaikissa muissakin blogeissa aina mainostetaan tuotteita, teen nyt saman. Erona on toki se, että muille maksetaan siitä, ja itse teen mainostamisen silkasta huoraamisen ilosta. Ostin viime viikolla Nike+ -sirun, joka laitetaan juoksukenkien sisään. Sirun vastakappale laitetaan kiinni Ipodiin, joka sitten mittaa juostua matkaa, kaloreita, aikaa, kertoo musiikin soiton ohessa matkan etenemisestä ja onnittelee tavoitteiden saavuttamisesta. Lenkin jälkeen Itunes siirtää juostun lenkin tiedot nettiin, jossa näkee oman levelinsä ja tarkemmat tiedot juostusta lenkistä. Olen tällä hetkellä, yhden lenkin juostani, keltaisen tason lenkkeilijä, mutta juostuani 45 kilometriä lisää, saavutan oranssin tason. Koko touhu kuulostaa varmasti turhalta rahastukselta, mutta en tiedä miten olen ikinä käynyt lenkillä ilman Nike+:an apua. Jos se olisi mahdollista, ottaisin levelit myös kaikille muille elämän osa-alueille, sillä olen varma, että kykyni syödä pastaa tomaattikastikkeessa ja valvoa öisin tekemättä oikeastaan yhtään mitään ovat maailmanluokkaa.

Olen aikaisemminkin valittanut tämän maan Internetyhteyksistä, mutta nyt oman laajakaistani saapuminen on lähempänä kuin koskaan. Torstaina asunnossani kävi joku afrikkalaista syntyperää omannut insinööri tuijottamassa puhelinpistokettani, ja hetken tuijotettuaan kertoi miksi puhelimeni ei toimi. Olen ollut täällä nyt kutakuinkin kaksi ja puoli kuukautta, ja englantini on vahvistunut niin, etten enää varsinaisesti huomaa puhuvani englantia. Olen myös huomannut, että englannin poissulkeminen on yhä vaikeampaa. Yrittäessäni puhua suomea, lauserakenteet ja sanavalinnat ovat toistuvasti aivan päin persettä. Joka tapauksessa, insinöörin sanottua ensimmäisen lauseen, tiesin olevani pulassa. Se on outo tunne kun tietää mitä kieltä puhutaan, mutta ei saa yhtäkään sanaa kiinni. Kahden ensimmäisen sanan jälkeen ajatukseni harhailivat vanhoille ranskan tunneilleni, jossa hymyilin sujuvasti yhdeksän vuotta putkeen oppimatta mitään muuta kuin kyvyn ilmaista oma nimi ja halu syödä pitsaa. Kahden ensimmäisen lauseen jälkeen epäilin aivovammaa, joka oli estänyt minua ymmärtämästä puhetta. Minuutin kohdalla olin jo luopunut toivosta ja pyrin vain seuraamaan insinöörin eleitä ja koitin hahmottaa kertoiko hän jotain tarinaa, vai päättyisikö tämä kaikki kysymykseen. Insinöörin lopetettua monologinsa, sanoin ”Alright, that’s good”.

Vaikka yhteinen kielemme olikin hieman hakusessa, kielillä puhunut insinööri sai kuitenkin puhelinlinjani kuntoon. Puhelinlinjan avautumista odottanut O2 soitti heti perjantaina. 40 minuutin puhelun jälkeen, kuultuani kolme kertaa tulevan nettini nopeuden, vahvistettuani kolme kertaa olevani netin tilaaja, todistettuani kolme kertaa, etten käytä tällä hetkellä muiden palveluntarjoajien nettiä, puhuttuani kolmen eri ihmisen kanssa, kuunneltuani kuusi kertaa mykän puhelinlinjan vahvistamaa omaa hengitystäni ”for just a second”, saatuani yhden puhelun aikana kahdeksan vahvistustekstiviestiä ja kolme sähköpostiviestiä, Internetyhteyteni pitäisi olla täydessä toimintavalmiudessa ensi perjantaina. Ehdotuksia katsomisen arvoisista Youtuben kissavideoista otetaan vastaan.

Koska venäytin viime yönä jonkun lihakseni näyttäessäni tanssilattialla Lontoolle, kuinka Rapper’s Delightia Vaasan Fontanassa tanssitaan, istuminen tuntuu hieman epämukavalta ja lopetan tämän selonteon tältä osin tähän.

Mukavaa viikonloppua. Voittakaa kaikki lotossa.


KKH

Turvallaan oleva hevosenpää, kuvastaa koulumenestystäni

En luottais ton näköseen posseen

Bloomberg, hipit, Wallace & Gromit, Diili, hääpuvut ja hattu

Mainitsin taannoin saaneeni haastattelun Bloombergilla. Se meni mielestäni todella hyvin, tosin kaikki muutkin 20 paikallaollutta olivat mielestäni hyviä, joten kesä Hyde Parkin puupenkillä nukkuen on edelleen vahvin veikkaus tulevista suunnitelmista. Minulle selvisi myös, ettei tämä ollutkaan viimeinen vaihe, vaan tätä seuraisi vielä haastattelut joidenkin isoherrojen kanssa. Assessment day sisälsi esitelmän Bloombergista, kierroksen talossa, haastattelun, 40 monivalintaa taloudesta ja ryhmäesitelmän. Vaikein kohta, vastoin ennakko-odotuksiani, oli monivalinta. Totesin, että kykyni vastata englanniksi tasetta koskeviin kysymyksiin, tuulipuvunhousutjapikkutakki Olavin selitettyä ne minulle reilu vuosi sitten suomeksi, ovat melko rajalliset.

Kuten aikaisemmin on hehkutettu; täällä on kevät. Loputtomien Kiinan taloutta koskevien artikkelien lukeminen on osoittautunut paljon mieluisemmaksi tehdä ulkona puistossa koulun takapihalla, kuin sisällä paikallisessa hikijunassa istuen. Nurmikolla torkkumistani on kuitenkin merkkittävästi häirinnyt Regent’s Collegen taidekouluista peräisin olevat taiteilijat, jotka pitävät oppituntinsakin puistossa. He ovat paljan jaloin, ihan kuin se ei olisi jo tarpeeksi tuomittavaa, ja levittävät puiston täyteen paperilappuja, joissa lukee jotain avainsanoja. En tiedä koittavatko he muistaa vuorosanoja, vai kirjoittaa käsikirjoituksia, mutta totta puhuen en myöskään välitä tietää. Mikä saatanan oikeus niillä on tulla minun Aurinkoni eteen hymyilemään ja nauttimaan elämästä. Saatanan hipit, menisivät oikeisiin töihin, niin loppuisi hymyileminen.

Itse olen näitä kuvia vastaan, mutta kun toivottiin, niin laitetaan. Kevät ja shortsit.

Koska osa blogin lukijoista on huomattavan kiinnostuneita politiikasta, ajattelin että vedän tähän yhden kappaleen siitäkin. Olen aina pitänyt kaksipuoluejärjestelmää jollain tavalla outona ja ääripäitä suosivana. Ehkä vain sen takia, etta olen kasvanut demareiden ja kepun miehittämän monipuoluejärjestelmän vankina, jossa eri puolueet ovat vain kopioita toisistaan ja vaaleissa pääsee läpi vain erottumalla massasta, vaikka omat ideat olisivatkin aivan perseestä (kts. Kike Elomaa). Nyt olen kuitenkin muuttanut mieleni. Kaksipuoluejärjestelmä on parempi kuin aurinkoenergialla kättä heiluttava figuuri Kuningattaresta. Katsoin George Osbournen esitystä uudesta budjetista, ja se oli parasta viihdettä, jota olen tähän mennessä Lontoossa ollessani nähnyt. Kannatan vahvasti samanlaisen huutelukulttuurin omaksumista Suomen täysistuntoihin. Myös huutomyrsky, jonka Wallacen & Gromitin mainitseminen sai aikaan, oli kuulemisen arvoinen.

Kuningatar

Kerroin jossain taannoisessa tekstissäni ”hyvien uutisten satelusta”, joten poimin tähän vielä yhden niistä. Minua jo ennen blogin alkua (EBA) seuranneet ovat saattaneet huomata joidenkin TV-ohjelmien tärkeyden psyykkeeni kannalta. On TV-ohjelmia ja TV-ohjelmia. Brittidiili on jälkimmäinen. Kahdeksan kuukauden odotus palkittiin, kun joku geelitukkapihvi wannabe Hjallis sanoi ”I truly am the reflection of perfection”. En väitä etteikö Suomen Diili olisi hyvä, mutta Brittidiiliin verrattuna se on kuin vertaisi Kikkaa Whitney Houstoniin.

Kuten aktiivisimmat lukijat ovat varmasti huomanneet, sivua ennen elävöittäneet mainokset kaunesleikkauksista Kroatiassa ja alennetuista hääpuvuista ovat kadonneet. Googlen mielestä toimintaani liittyi ”kelvottoman toiminnan riski”. Koska olen useasti kuullut naisten rakastuvan juuri noihin yhteiskunnan lainsuojattomiin, hieman kelvottomiin ja kaikella tapaa pahoihin poikiin, aion nyt nostaa jalkani pöydälle, poistaa tilini bloggerista, gmailista, katsoa Altavistasta ohjeet pommin kokoamiseksi ja jäädä odottamaan oveni ulkopuolelle tulevista vaimoehdokkaista muodostuvan jonon syntymistä. Mikäli haluat liittyä ristiretkeeni tuota Internetin herraa vastaan, kerrothan siitä toki tekstin alapuolella olevassa palauteboxissa.

Tämän viimeisen kappaleen omistan sinulle. Kiitos, että olet lukenut blogiani, ja kiitos kehuista, joita olet antanut. En aloittaessani tiennyt kirjoittamisen olevan näin hauskaa, mutta tukesi ja mielenkiintosi on tehnyt tästä rentouttavaa ja mukavaa. Mikäli sinulla on jotain ideoita blogin parantamiseksi, kerro ideasi, niin katson mitä voin tehdä. Pyrin jatkossakin säilyttämään saavuttamani keskinkertaisen, mutta sitäkin vaihtelevamman tason. Nostan sinulle hattuni ja kumarran. Kiitos.

K to the izzE H to the izzA

Kuvassa lyijystä ja puusta Jumalien kokoama Packard Bell, tyhjä Cokistölkki ja neljä tyhjää Budweiseria

Huomasin talon kännissä tehdyn värimaailman ja värikkäät metallikaiteet ja luulin tulleeni kotiin, Olympiaan. Petyin kuitenkin huomattuani olevani Whitechapelissa.

Omakuva minusta aurinkotuolissa Hyde Parkissa. Kuvaan ei ole käytetty efektejä, vaan puhdasta kuvaajan paskuutta.

Kaikki kuvat on otettu Lohjan Elisashopitista ostetulla 95 euron kiinalaisella älypuhelimella. Kaikki oikeudet pidätetään.

Onnea Pilvi!

Koska Pilvi ehkä tykkää Taru sormusten herrasta, niin tässä on kuva kun kävin Konnussa vessassa. Mahtavaa syntymäpäivää!

PS. Kuvat on nyt isompia, koska Nina pyysi.

Good morning (täytä sopivalla kaupungilla)!

Oikein mahottoman mukavaa huomenta kaikille! Luet blogia Kallen arjesta. On keskiviikko maaliskuun 21. päivä ja kello on 0740. Hyviä uutisia on sadellut viime aikoina niin paljon, etta sisäinen pessimistini on noussut jo varpailleen. Tauon jälkeen puhumme muun muassa vihdoin löytyneestä pubista, Chelseasta, natseista ja keväästä. Elokuvanurkassamme on tällä kertaa esittelyssä The Iron Lady ja sporttikornerissa haikailemme aikaa jolloin olympialaisissakin ammuttiin vielä eläviä kyyhkyjä, mutta esittelemme uuden elinvoimaisen, ja kaikkiin teihin hokiteroihin varmasti vetoavan, lajin. Palaamme tämän Madonnan kappaleen jälkeen.

Tervetuloa takaisin. Viikosta viikkoon kestänyt täysin kuivin suin suoritettu fudista näyttävän lähipubin etsintä tuotti vihdoin tulosta ja näin viime viikkoisen Manun matsin uudessa kantakapakassani ,villatakki päällä lasit silmillä The Independent sylissä tuoppi huulilla, istuen. Kuten noin viidestä etsimiseen käytetystä tunnista saattaa olettaa, pubi sijaitsee noin kahden minuutin kävelymatkan päässä kotioveltani, mutta eri suunnassa kuin mistä olin tähän asti etsinyt. Sijainnin lisäksi, plussiin voidaan laskea sohvien pehmeys ja ruuan hyvä laatu. Koska pubin vieressä on myös pesula, voin nyt lyödä kaksi kärpästä yhdella iskulla ja hoitaa päivän tenutuksen ja viikon pyykit samalla kertaa. Vaikka en tavallisesti lasiin syljekään, en silti osannut kuvitella kuinka tärkeä tekijä lähipubin mahdollistama keskipäivän tinttaus oli viihtyvyyteni kannalta, mutta olen yhä varmempi, että pysyn samassa osoitteessa koko Lontoossa oloaikani. Asiaa auttoi myös taannoinen visiittini taloni katolle. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta taloni katolta avautuu suhteellisen hyvät maisemat, ainakin naapuritalojen asuntoihin, jos ei muualle. Katolla voi myös lukea kirjaa ja ottaa aurinkoa kaikessa rauhassa ilman, etta joku pyöräilemään opetteleva 5-vuotias espanjalaisnulikka ajaa kolmipyöräisellä jaloille.

Kävin taannoin, Martti Kuuselan sanoin, Selssissä. Jos en ole täysin väärässä, baarin nimi oli Jak’s. Tunnelma oli mukava, koska kyseessä oli syntymäpäiväjuhlat ja sankari maksoit skumpat, mutta 9,5 punnan mojitolla voisi mielestäni vaatia myös valaistusta, jossa näkisi sen ostamansa mojiton. Vaikka baari muistutti valaistukseltaan suuresti intin talvileirin puolijoukkuetelttaa, lämpötila sisällä oli kuitenkin jotain aivan toista. Oltuani viisi minuuttia sisällä baarissa, paitani muistutti Kallen mätitahnaa, niin hajultaan kuin koostumukseltaankin. Kuuma on ollut ennenkin, mutta ei niin kuuma, että nahkavyöstä irtoaa väri hikinauhan läpi puskevasta soijasta.

Kevät ja natsit; kaksi asiaa, jotka tunnetusti kuuluvat yhteen kuten F1-avauskilpailu ja puheet kaikkien aikojen tasaisimmasta kaudesta. Sekä kevät että natsit ovat nyt kuitenkin vihdoin saapuneet Lontooseen. Vaikka Notting Hill on kuuluisa rikkaista asukkaistaan, ja elinvoimaisesta homoyhteisöstään, on tämä silti myös vahvasti poliittista aluetta. Putinin voitettua vaalit, ansaitulla ja reilulla enemmistöllä, joku oli spreijannut katuun kuvia sukellusveneistä ja Putinista laakeriseppele päässä. Suunnilleen viikkoa myöhemmin näin Putinin kuvien kohdalla kaverin jakamassa hakaristein koristeltuja infopaketteja. Vaikka paloin halusta tietää mitä paperissa luki, kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti. Siihen nähden, että valkoihoiset arjalaiset ovat Lontoossa luultavasti vähemmistö, kaveri seisonee taloni kulmalla vielä jonkun aikaa. Joten jos olet tulossa käymään, muista avata äänesi ja ottaa mukaan maihinnousukenkäsi, niin voimme kaikki joukolla vetää Sound of Musicin, vaikka vain kotimaista tiernapoikaperinnettä kunnioittaen.

Elokuvanurkka
Päätin taannoin palkita itseni raskaasta toimettomuudesta elokuvaillalla, ja ajattelin kunnon englantilaisen tavoin katsoa entisestä pääministeristä kertovan The Iron Ladyn. Meryl Streep sai roolistaan Oskarin ja hyvä hän toki olikin. MUTTA. Se itse leffa. Harvoin näkee mitään niin paskasti kirjoitettua tylsää paskaa kuin The Iron Lady. Mikäli haluat nähdä esimerkin kuinka mielenkiintoisesta ihmisestä tehdään veretseisauttavan tylsä huteran jakkaran ja löysän köyden etsimiseen johtava 107 minuuttinen Oskarpatsas silmissä kiiltäen oksennettu kansanopiston elokuvakurssin lopputyö, suosittelen matkaa Makuuniin.

Sporttikorneri
Vahvana jatkunut lenkkeilyharrastukseni, sekä kolme viikkoa sitten koulun fudisvuorolla yksin veskaa vastaan silmät kiinni lauottu maalini innostivat minua tutkimaan muitakin lajeja, joissa voisin näyttää todelliset kynteni. Vaikka Suomi ennen olikin lätkässä hyvä, ja huhu kertoo, ettei ”YSIVIIS” jäänytkään ainoaksi kerraksi kun poikamme sirklasivat Suomen maailmankartalle, häviämme nykyään kuitenkin Tanskallekin. Tästä syystä kiinnittäisinkin kansakunnan katseet uuteen, pienemmän piirin suosiossa olevaan lajiin, jota ruotsalaiset eivät vielä hallitse.

Tässä oli lähetyksemme tältä erää. Palaamme luultavasti taas ensi viikolla tai joskus lähitulevaisuudessa. Muista toki liittyä seuraamme silloinkin. Oikein mahtavaa alkanutta viikkoa!

Crack Joe

Runo Lontoolle

Olen ollut melko kiireinen, joten en ole kerennyt kirjoittaa mitään. Katsoin kuitenkin eräänä päivänä pöytälaatikkooni ja löysin sieltä oheisen runon.


Lontoo

Liiat leffat loivat lihavan lompakon lumon
Lapsi laittoi likoon luovuutensa, laati lentosuunnitelman Lontooseen
Lusittuaan Läntisessä Lantalassa, lähtöhalut laantuivat lantioiden luodessa lumouksiaan Luihun läkähdyttämiseksi
Laiheliini luotti Lohjalaiseen lujuuteen
Lauantain laannuttua lentokone lennätti laiskimuksen Lontooseen

Levättyään lähti liikkeelle
Läkähtyi
Lepäsi lisää
Lepuutettuaan Laiskajaakko lopetti lukemisen Lontoon Lordista
Ländäsi Lontoon laitamilta läävän löytääkseen laskun liki luotaantyöntäväksi
Lainasi lisää lateja Lloydsilta

Lontoolaisten laamanaamojen leperrellessä laittoi lukien
Luki laissez-fairesta, luki luottoluokittajista
Luki luvusta lukuun, lipareesta lipareeseen
Lauantaisin laiskemmin, laitamyötäisessä löysemmin
Luki lomien laukatessa, lumen leijaillessa
Luki luettuaankin

Loppupeleissä, lunastettuaan lahjakkuutensa, lukeminen laantuu
Lopulta Lapsi lysähtää, lepää
Lataa lithium-akkunsa
Laittaa loputtomalla lukemisella laskutetun lakin laelleen
Lausuu LOL
Löylynlyömä Liikanen laittaa lapun luukulle, liisaa Lexuksen, lähtee lätkimään
Lentää Lontoosta luo lempi-ihmistensä
Linkuttaa Leijonalandiaan lailla Lassien

Loppu


Mahtavaa viikonloppua,


Kalle

Myydään kännykkäteline

Olen nyt asunut tässä huonon ruuan, sään, Internet-yhteyksien ja itsetunnon maassa nyt melko tarkkaan kaksi kuukautta ja on koittanut väliraportin aika. Sitä ei voi kukaan kiistää, etteikö Lontoo olisi minua tämän lyhyen ajanjakson aikana muuttanut. Vaivaisen kahdeksan viikon aikana olen tehnyt lukuisia asioita, joita en ennen tänne tuloani osannut edes kuvitella. Olen muun muassa ostanut kengät (en lenkkarit, vaan kengät), olen maannut himassa tekemättä mitään, olen herännyt 0540 mennäkseni kouluun seitsemän tuntia ennen luentojen alkua, olen tissutellut yksin himassa koneen ääressä tanssien, olen lukenut koulukirjastani kokonaisen kappaleen,  olen esitelmän tekemisen sijaan käyttänyt päivän keskittyen tummien miesten vuodatusmusiikista koostetun listan kuunteluun, kuntoiluni on kestänyt yli viikon, olen ostanut kalenterin ja mikä pahinta, eräänä aamuna huomasin hymyileväni.

Koska itse pyrin alalle, jolla ei tehdä mitään konkreettista, vaan tuijotetaan tietokoneen näyttöä liituraitapuku viimeyön kokaiinijuhlista pöllyten veronmaksajien rahoilla lototen, arvostan suuresti kaikkia, jotka oikeasti osaavat tehdä jotain. Olisi hienoa osata esimerkiksi kutoa lapaset. Toki mainittakoon, että puutöissä yli kymmenen vuotta sitten tekemäni kello käy edelleen mökkimme seinällä. Eräänä päivänä tuskastuttuani tuhannetta kertaa kännykän netin käyttökatkoihin, päätin kuitenkin selvittää akateemisen urani vaikutukset käytännölliseen ajatteluuni. Kävi ilmi, että minulle oli käynyt kuten niin monille muille korkeakouluopiskelijoille, ja kirjojen lukemisen myötä kyky tehdä mitään millään tavalla hyödyllistä oli kadonnut savuna ilmaan. Askartelin paskartelin metallihenkarista antennin tavoin kuuluuvuutta lisäävän kännykkätelineen. Samalla toki itsekseni ihmetellen kuinka kukaan ei ollut keksinyt tällaista aikaisemmin. Havaitsin suurimman ongelman kuitenkin piilevän siinä, että tekniikka kiinalaisen älypuhelimen takana eroaa merkittävästi ukin vanhan transistoriradion vastaavasta, joten loppujen lopuksi se metallihenkari siihen puhelimen ympärille kiedottuna ei tee hevon persettä. Onhan se toki ruma ja vaikeuttaa merkittävästä puhelimen käyttöä, mutta siihen se sitten jää. Mikäli kuitenkin haluat tukea köyhää opiskelijaa ja tilata ruman, mutta käyttökelvottoman kuuluvuuteen vaikuttamattoman kännykkätelineen, ota toki yhteyttä. Yksi teline £20, kolme telinettä £60.


Olen kuullut joskus jonkun sanovan, että tyhmiä on helppo viihdyttää. Seuratessani asioita ja tapahtumia, joille itse päivittäin repeilen, olen alkanut vahvasti epäillä älynlahjojeni tasoa. Katsoin yhtenä päivänä suunnilleen kahdeksatta kertaa Coupling-sarjaa DVD:ltä ja nauroin niin paljon, että suustani lensi kuolaa. Eräänä keskiviikkoisena iltapäivänä ollessani Bank Risk Management luennolla, Simpsoneiden Apu Nahasapeemapetilonin sanottua sadatta kertaa ”riks” riskin sijaan ja lausuttua ”value” Disneyn Viidakkokirjan Baloo-karhun nimeä kunnioittaen, jouduin tunnekuohun valtaan ja nauroin luentomuistiinpanojeni takana kaksi minuuttia silmät kyynelistä valuen. En kuitenkaan usko opettajan huomanneen, sillä luokkakoosta johtuen välissämme oli kuitenkin toista metriä matkaa ja muiden 11 oppilaan ollessa kirkkokuoromaisesti täysin hiljaa, en usko, että kukaan kiinnitti sen suurempaa huomiota luennoitsijan äänen yli kuuluvaan tyrskimiseeni.

Pidin eilen ensimmäisen esitelmäni. Käytin esitelmässäni kikoista vanhimpia: edeltävän illan tumuja ja kauluspaitaa. Ensin edeltävän illan pienellä hönöllä liiasta jännityksestä eroon ja sen jälkeen kauluspaidalla ammattimainen lookki uskottavuutta lisäämään. Niin vähäistä tietomäärää ei olekaan, etteikö sitä pystyisi kauluspaidalla, liivillä ja mustasankaisilla markkinointi-laseilla peittämään. Vaikka nelisilmäksi kutsuminen edelleen sattuu, pystyn silmälaseilla tekemään itsestäni huomattavasti uskottavamman puhujan, varsinkin aiheen ollessa pankkien vakavaraisuus. Ennen kuin siirryn kesälaitumille, täytyy minun pitää enää kolme muuta esitelmää, tehdä kolme tenttiä, kirjoittaa kolme 3500-4000 sanan esseetä (aiheina mm. iäti kiehtovat pankkien vakavaraisuusvaatimukset, Kiinan valuutan arvo Aasian talouskriisin jälkeen ja johdon vaikutus Lloyds-pankin pelastamiseen) ja laatia 15-sivuinen raportti käyttämästäni optiostrategiasta. Pystyn jo haistamaan Hyde Parkin kukkien tuoksun ja tuntemaan kesäisen nurmen hyväilyn vatsahaavallani. 

Ajattelin, että aloitan vielä Selman kunniaksi uuden osion nimeltä...

Kotitalousnurkka

Kuinka pääset eroon kenkiesi pahasta hajusta? Kaada ne täyteen soodaa ja laita ne yöksi pakkaseen. Koitin. Tuloksena edelleen pahalta haisevat jäädytetyt kengät, jotka ovat täynnä soodaa. Score.

Mahtavaa viikonloppua kaikille. Muistakaa hymyillä ja nauttia elämästä.

Prince 


Ei mikään Frontside Ollie, mut silti ihan hyvä. Try A Little Tenderness

Ainoo sininen ovi, jonka oon tähän mennessä löytäny.

Mitä on poikamiehen elämä?

Se on sitä kun tulee kotiin raskaan päivän jälkeen, avaa oven ja ajattelee... ”hyi vittu täällä haisee pahalta”.

Tajusin myös kuluneen viikon aikana syyn ainaiseen kotona olemiseeni. Epämiellyttävät rutiinit ja tylsä arki ovat niitä asioita, jotka erottavat meidät eläimistä ja pitävät sivilisaation koossa, joten miksi niistä pitäisi luopua. Koitin torstaina käydä Elinan luona Itä-Lontoossa, mutta otin Stratfordista väärän junan ja päädyin johonkin aivan perseeseen. Toisen todisteen rutiinien rikkomista ja kaikkea uutta vastaan koin tänään käydessäni lenkillä. Kyllä, kävin lenkillä. Hyde Park on suorakulmion muotoinen ja se on ympäröity taloilla joka sivulta, mutta se ei estänyt minua harhailemasta uudestaan sinne samaiseen ”aivan perseeseen”. Ei riitä, että yrität juostessasi näyttää siltä kuin toinen lenkkisi puolen vuoden sisään ei tuntuisi missään (vaikka todellisuudessa tunnet kuolevasi ja  mietit nopeinta tapaa kirjottaa testamentti omalla verelläsi), mutta vedät samalla jalat hapoilla jossain metrisessä heinässä ja mietit kauhusta kankeana, että sinulla ei ole aavistustakaan missä olet ja olet varustautunut vain avaimilla ja herätystoiminnon omaavalla Casion rannekellolla. Muutos on paskaa, kotona on hyvä.

Tuolle pahamaineiselle lenkille minut ajoi kuitenkin lähinnä hyvä sää. Kevät on saapunut Lontooseen. Kukat kukkivat, linnut laulavat, Aurinko paistaa ja ulkona oli tänään 14 astetta. Minut hyvin tuntevat kuitenkin tietävät, että nämä rupeavat jo olemaan niitä lämpötiloja, jolloin jatkuva hikoiluni muuttaa yksiväriset T-paitani solmuvärjätyiksi hippiunelmiksi. Aikaisempaan kappaleeseen vedoten, olen kuitenkin pyrkinyt pysyttelemään kotona musta kangaskassi silmien eteen vedettynä jäämurskaa kehooni hieroen, jotta kaipuu Suomeen pysyisi aisoissa.

”What is the difference between debt and equity?” Ei aavistustakaan mitä vastasin, mutta selkeästi olin oikeilla jäljillä, koska sain duunihaastattelun Bloombergille. Kyseessä on ns. Assessment Day, joka sisältää luennon, haastattelun, ryhmätyön ja monivalintakokeen. Sanomattakin lienee selvää, että häviän pelin viimeistään haastattelussa, mutta tarjolla on kuitenkin ilmainen aamiainen, joten olen tavallaan jo voittanut.

Hyviä uutisia satelee joka suunnalta, sillä sain taannoin netin kännykkääni, joten nyt voin olla, läksyjen tekemisen sijaan, Facebookin chatissa myös kotona.

Pesulat: paras. asia. maailmassa. Ensin ajattelin, että pesukoneen tai –tuvan puuttuminen koituisi ongelmaksi, mutta olin väärässä. Nyt voin viedä vaatteeni hyvällä omallatunnolla pesulaan, jossa jotkut kiinalaiset pesevät, kuivaavat ja viikkaavat vaatteet puolestani. Tästä lähtien muutan vain taloihin, joissa ei ole pesutupaa. Tulin pesulakokemuksestani niin hyvälle tuulelle, että ostin ensimmäistä kertaa elämässäni Frozen Yogurtia ja tulin kotiin katsomaan Miami Vicea. Kimmo Laihon sanoja lainatakseni ”tääl eletään vaan kerran, mä elän nyt”.

Koska iloisiin säveliin lopettaminen ei sovi luonnolleni ja saan viihtymisestä ihottumaa, ajattelin että valitan tähän loppuu vielä sitä, että täällä ei toimi mikään kuten Suomessa. Suomessa kaikki on helppoa, kaiken voi hoitaa netissä ja kaikki toimii, mutta täällä on sen sijaan ihan normisettiä maksaa vuokraa kolme päivää, koska netti ei toimi, nettipankki ei toimi, nettipankin tukinumero ei toimi, omassa pankissasi voi vain nostaa rahaa ja laskut voi maksaa vain kohdetilin pankkikonttorissa. Koska yhden maan byrokratia kanssa painimista ei voi edes kunnolla laskea, väännän myös Kelan kanssa kättä oikeuksistani opintotukiin, ihan vain ettei totuus unohtuisi.

Että sellasta. Ensi viikolla on niin paljon kouluhommia, joita pitäisi tehdä, että luultavasti kirjoitan uuden tekstin joka päivä. Pari bisseä alla on kuitenkin helppo huudattaa Feel So Good.

Machiavellin Prinssi-kirjaa lukien, Princen 1999-kappaletta kuunnellen ja Princes tonnikalaa syöden,

Olympian Prinssi


PS. Onnea Marja!

Pinteessä oleva pukujätkä symboloi tulevaa duunihaastatteluani.