Ensimmäinen päiväni koulussa

Olin koulussa. Oli kivaa. Loppu.

No ei, oikeastaan ensimmäinen päivä koulussa oli melko tylsä. Sunnuntaina olin Elinan ja Elinan kämppiksen kanssa ulkona. Kävimme pubissa, josta päädyimme toisen pubin kautta kahden turkkilaisen, ranskalaisen ja skotin kanssa skotin kämpille jatkoille. Nyysimme kadulta pelastusarmeijalle menossa olleita vaatteita ja pidimme muotinäytöksen. Nukuin kolme tuntia, heräsin glitter-liivissä hostellista ja lähdin viettämään ensimmäistä koulupäivääni. Kouluun päästyäni minulta kysyttiin ”Which school are you starting in?” vastasin ”Sorry”. Orientaatioluentojen aikana nukahdin, kuten perinteisiin on kuulunut.

Ensimmäisenä päivänä proffat pitivät briiffit omasta opetuksestaan, nelisilmäosasto omasta hommastaan, psykologit omastaan, kirjaston tädit kirjastosta ja joku intialainen alumni omasta miljoonakämppiä välittävästä firmastaan. Koululla on Starbucks ja oma baari. Kahvista en välitä, mutta halpa brenkku on kiva. Kaikki, jotka ovat nähneet ainakin yhden blacksploitaatio-elokuvan (esim. vanhat Shaftit tai Superfly), tietävät miltä kampuskierrosta minulle pitänyt tuutori näytti. Nahkatakki, afro, korolliset kengät ja kireät housut leveillä lahkeilla – nyt on vuosi 2012 mitä vit.... Kaverin ylivoimaisuudesta ei kuitenkaan voi olla kuin yhtä mieltä.

Kaiken tämän jälkeen oli kuitenkin tarjolla juustoja ja viinejä, joten itse vanhana punakuonona olin tottakai heti valmis. Juustojen ja viinten jälkeen joku proffa ehdotti pubiin lähtemistä, ja itse lähdin mukaan lähinnä välttyäkseni hostellihengailulta. Pubiin päätyi kuusi oppilasta ja kaksi proffaa. Professorismies tarjosi, joten otin kalleinta.

Opiskelulinjani johtaja sanoi kurssini vaativan vähintään kolme tuntia hommia jokaista luennolla vietettyä tuntia kohden, joten nopeasti laskettuna vietän 72 tuntia viikossa kouluhommia tehden (18+[18*3]), joka tekee 10 tuntia ja hieman yli 17 minuuttia viikon jokaisena päivänä toukokuun 11. päivään asti. Tämän lisäksi minua vannotettiin lukemaan joko Wall Street Journal tai Financial Times joka päivä, ja suositeltiin ottamaan ylimääräinen neljä tuntia viikossa vievä moduuli koskien taloudellista mallintamista. Tulkaa toki käymään Lontoossa, voitte tulla kämpilleni asumaan, mutta en luultavasti kerkeä teitä näkemään.

Ensimmäisten päivien aikana selvinneitä asioita

Tämä osio ei tule toistumaan blogin muissa kirjoituksissa, mutta ajattelin, että vedän tässä vähän yhteen viimepäivien tapahtumia. Kalle on hyvä nimi Suomessa, koska se on melko harvinainen, mutta silti aika tavallinen. Täällä Kalle on nimistä paskin. Kukaan ei osaa sanoa sitä edes lähelle ja olen vastannut niin monta kertaa kysymykseen ”How do you spell it?”, etten ole pysynyt laskuissa mukana. Tähän mennessä olen ollut kaikkea Colorista Collieen ja Callien kautta Keleen. Tänään sovin kuitenkin Adnanin kanssa, että Joe käy vallan mainiosti.

Viime kirjoituksessa promottu venereissu ei myöskään ollut hassumpi. Tapahtuma oli tarkoitettu koko Regent’s Collegelle, joten suurin osa kanssamatkustajista oli kännisiä jenkkiteinejä, mutta onneksi paikalla oli muitakin. Sain illan aikana kaksi kohteliaisuutta, jotka molemmat lämmittivät mieltä. Mat niminen kaveri New Hampshiresta sanoi ”You look classy as shit” ja Star niminen tummempi nainen sanoin ”It’s her birthday and she is supposed to get her picture taken with a hot guy”. Olen elänyt tällä pallolla kohta 25 vuotta, ja uskon, että joudun elämään saman verran lisää ennen kuin vaatteitani ja ulkonäköäni kehutaan samana iltana. Ilta myös päättyi onnistuneesti. Otin keneltäkään kysymättä oikean yöbusin oikeaan paikkaan ja jäin oikella pysäkillä. Tähän mennessä elämäni suurin ylpeydenaiheeni on ollut korttitalo, jota pari kesää sitten sain koottua kaksi kokonaista kerrosta, mutta nyt kellotin uudet pohjat.

Tulevaan työmäärään hajoten,

Kalle ”Ihan luilla” Harva

Kuva ommattu Henkalle

Jos olet Kalle Harvan äiti, tai yli 40-vuotias sukulainen, siirry kohtaan 2A

Voi vittu vitun spusset seuraa mua tännekin vitun vitun vitun nistit vittu!

Kauan se kesti, mutta ah, nyt se on täällä. Ensimmäinen kirosanani Lontoossa. Hätäpäissäni tulin käyttäneeksi hyvin perinteistä Fuckia, enkä hyödyntänyt lainkaan uuden kotikieleni mahdollistamia kunnon kirouksia, kuten Bloody hell. Onneksi minulla on vielä aikaa korjata tilanne. Mutta kyllä helpotti! Richard, tuo brittiläinen velikulta, josta kerroin jo aiemmin, sammui siis lattialle lotus-asentoon tultuaan pikkutunneilla takaisin hostelliin. Siitä sitten herättyään herätti kaikki muut. Syytti muita huumeiden käytöstä, uhkasi jopa viedä meidät oikeuden eteen laittomien aineiden väärinkäytöstä ja kertoi huumeiden käyttömme johtaneen siihen, että hänen oli ollut pakko käydä laattaamassa heti hostelliin saavuttuaan. Muut käyttivät huumeita, mutta hänelle tuli huono olo. Tervetuloa nistien kiehtovaan, mutta sitäkin vituttavampaan, maailmaan. Huonosti nukuttu yö ajoi minut heti aamusta liikkeelle. Kävelin respaan ja pyysin uuden huoneen.

-"Where would you like your new room to be?"
-"I don't give a fuck, anywhere but there"

Nyt tuntuu pahalta sillä huono tuuleni ei tietenkään ollut respassa istuvan kaverin syytä, mutta vihani oli kohdistettu hänelle. Sain kuitenkin uuden huoneen ja elämä hymyili jälleen. Eikä vähiten sen takia, että joku oli Shakespearea lainaten kirjoittanut "Fuk fat chicks" uuden sänkyni metallirunkoon.

2A
Yön pettymyksistä toivuttuani suuntasin moikkaamaan Elinaa. Elina tarjosi ilmaisen, mutta todella hyvän, leivän. Kannatti herätä. Kävin myös National Galleryssä ja ymmärsin mitä on taide. Taide on sitä kun katsoo Leonardo da Vincin satoja vuosia sitten maalaamaa taulua R Kellyn I Believe I can flyta kuunnellen. Galleryssa oli myös joku kaveri, joka maalasi niin hyvää kopiota The Toilet of Venuksesta (Diego Velázquez
1647-51), että omat maalarin taitoni rupesivat vituttamaan ja lähdin mielenosoituksellisesti koko museosta.

Tulevia tapahtumia.
Ymmärtääkseni kouluni hevospoolojoukkue on nyt talvilomilla, joten en pääse kannustamaan The Regent’s Lionseja voittoon. Joudun tyytymään Thamesilla järjestettävään Boat Partyyn, jonka pukukoodi on ”dress to impress”. Jännityksellä odotan millaisen vaikutuksen pystyn näillä omilla lukion alussa ostamillani loimilla tekemään. Vaikka kansitakkia tai kapteeninhattua ei mukana olekaan, on tämä silti askel oikeaan suuntaan. High society, here I come motherfuckers!



Saleen harmittanu sitä, joka on ollut tossa kopissa, joka on irronnu kesken kaiken.

This is a Central line to West Ruislip

Okei, hyvii ja huonoi uutisii, hyvät eka. Meil on kämppä. Siit päästiinkin niihin huonoihin uutisiin. Mä saan sen vasta ens kuun alussa ja se maksaa netin kanssa nykykurssilla (1.200562) 852,4€ kuussa.

Juttuhan on nyt niin, että jokainen, joka tarjoaa kämppää Lontoossa tiettää pennylleen sen kämpän arvon, joten mitään sellasia vuosisadan löytöjä ei ole olemassa. Rahalla saa hyvän kämpän hyvillä yhteyksillä, ilman rahaa saa 4 kämppistä, yhden vessan ja paskana olevan suihkun (itseasiassa tämäkin esimerkkikämppä maksoi noin 816€ kuussa, joten oma diilini ei ole hassumpi) jostain motarin varresta jostain aivan perseestä. Itse vanhana massipäällikkönä olin kuitenkin jo etukäteen miettinyt, että asun mielummin kalliimmalla jossain fiksussa paikassa, kuin sniiduilen jossain perseessä ja vietän Lontoon vuoteni curryltä haisevassa bussissa istuen. Mikäli mitään yllättävää ei tapahdu, ja vuokraemäntäni ei esim. kuole ennen kuun alkua (katsoin vuokraemäntäni kanssa kahta asuntoa vierekkäisissä rapuissa, jotka molemmat olivat kolmannessa kerroksessa ja päästyämme toiseen kämppään sisälle, olin valmis jo elvyttämään, koska vuokraemäntäni oli vaihtanut väriä ja hengitystekniikka oli otettu Darth Vaderilta), muutan Nottinghillin ja Hydeparkin väliin Notting Hill Gate metroaseman lähelle, eli paikka ei ole hullumpi.

Nyt istun kuitenkin Hostellin liian lyhyen kerrossängyn nitisevässä yläosassa. Olen neljän hengen huoneessa kahden muun ihmisen kanssa. Toinen on Italiasta Caprin saarelta kotoisin oleva Guiseppe, tai joku muu niin stereotyyppisen nimen omaava, että kun kuulin nimen ensikerran, niin pokkani meinasi pettää. Toinen sen sijaan on noin 50-vuotias brittiläinen herrasmies nimeltä Richard. Richard on ollut varsin pitkään työttömänä ja hänen käymästään puhelinkeskustelusta, jonkun työpaikkaa tarjonneen tahon kanssa, päättelin että Richard aikoo olla työttömänä vielä jonkin aikaa. Puhelu loppui Richardin lauseeseen ”how do I see myself? Usually in the mirror”. Mutta elämän pienet vastoinkäymiset eivät ole Richardia hidastaneet, ja hän on varsin hyväntuulinen. Hän muun muassa nauraa itsekseen lattiaan tuijottaen, ja aina silloin tällöin hän jopa naureskellen vastaa kysymyksiin, joita kukaan ei ole kysynyt. Ajoittain olen myös haistavinani Richardin hengityksessä häivähdyksen kokousta. Jos Richard ei olisi sanonut viipyvänsä Hostellissa sunnuntaihin asti, nukkuisin kamojeni päällä, ettei hän nistipäissään saisi mitään ajatuksia. Richard on myös asunut Saksan maaseudulla teltassa, mutta vain kolme vuotta, joten sitä tuskin voidaan edes laskea.

Asiat, jotka ovat Iso-Britanniassa ja Suomessa eri tavalla
Sää on toistaiseksi ollut todella hyvä. Aurinko on paistanut ja päivisin on joku 8 astetta lämmintä. Matkalaukun painaessa noin 26 kiloa, ei soijan puutteesta ole tarvinnut huolehtia. En ole ikinä kokenut olevani mitenkään mielettömän komea, mutta täällä tunnen olevani Adoniksesta seuraava. Näin eilen miehen, jolla oli niin isot korvat, että tyrskähdin. Brittinaiset taas ovat niin nättejä, että Ranskassa kielletyistä burkhista voisi täällä tehdä pakollisia.

Herraa, ja Sky Newsin opein aivan kaikkea muuta koko maailmassa, peläten

Kalle Harva


PS. Koska Pilvi toivoi lisää kuvia, laitoin tähän nyt kuvan Big Benistä. Kuva on itse otettu.

Satc London

Täällä Kalle Harva, Lontoo. ”Ai tää on apteekista, no ei sillä sitten oo väliä” – note to self, kun viet lentokoneeseen pommin, niin laita se Humektan-tuubiin. Lento meni kivasti. Jalkatilaa oli kuin paikallisbussissa ja ilmainen kanaleipä oli hintansa arvoinen. Miespuolinen stuertti oli helvetin tyly ja naispuolinen todisti vääräksi huhun seksikkäistä lentoemännistä. Vaikka olen viime viikkoina ollut hieman siipi maassa koko reissun suhteen (Ah, huomasitko? Ensin kerroin lentokoneesta ja sitten oli siipi maassa. Oon niin nokkela, että tekee mieli itkee), lukiessani koneessa Lord Alan Sugarin (vetää brittien Diili-ohjelmaa) elämänkertaa, katsoessani pimeydessä hohtavaa Lontoota, ostettuani Coca-Cola Cherryn 65 pencellä, ja nähtyäni kouluni pihalla joutsenen, aloin pikkuhiljaa tuntea olevani oikeassa paikassa.


Timo ”Watch the sky” Pitkänen ja Janne ”Janne” Ulmala kertoivat Lontoossa käytyään brittien halusta opasteiden ja kylttien käyttöön. Huomasin asian oltuani 34 sekuntia maissa ja nähtyäni ensimmäisen kyltin, jossa opastettiin käyttämään liukuportaita. Hotellini on ulkoa hieno, mutta näyttää sisältä itse rakentamaltani. Lattia on vino, mutta ei niin vino kuin seinät. Kalusteet on tuotu siitä isovanhempien 70-luvun alussa sisustetusta kesämökistä, joka on jo sittemmin purettu. Kokolattiamatto on luonnollisesti leikattu hampailla. Hotellihuoneen TV:tä katsoessa kannattaa pidättää hengitystä, sillä antennipiuha on sen verran herkässä, että kuva katoaa raskaasta huokauksesta. Suihkussa pitää käydä kumarassa, koska muuten pää osuu kattoon ja katon halkeileva maali jää hiuksiin. Heikon maailmantaloudellisen tilanteen takia kankaiset lakanat on korvattu lasikuituisilla. Tästä syystä jokainen nopeampi liike tuntuu samalta kun laminaattilattialle kaatuminen. En kuitenkaan valita, koska ikkunastani avautuu henkeäsalpaava näkymä hotellin takana kulkevalla kujalla sijaitseville roskiksille. Jos tämä hotelli on neljä tähteä, niin mitä saa esim. kahdella?


Käytin edellisessä kappaleessa idoliltani Carrie Bradshawlta oppimaani ”lopeta jokainen kappale kysymykseen”-kikkaa, ja siitäkin lortosta tehtiin kuusi kautta ja kaksi leffaa, joten oma aateloimiseni ei mielestäni ole paljon pyydetty.


Tulevia tapahtumia
Koska tulevat tapahtumat ovat pysyneet täysin samoina, aloitan uuden dynaamisen ja seksikkään osion nimeltä....

Asiat, jotka on tehty Iso-Britanniassa ja Suomessa eri tavalla
Tämä iskevä otsikko kätkee sisälleen jotain jonninjoutavaa paskaa, mutta mahdollistaa blogin kirjoittamisen, vaikka mitään sanottavaa ei olisi. Axe, tuo kuolleista kärpäsistä kärpästen karkottamiseen tarkoitettu kärpäsiltä tuoksuva myyttinen hajuste kulkee täällä nimellä Lynx ja autot ajavat täällä väärällä puolella tietä. Jälkimmäinen seikka on johtanut siihen, että valitsen hyvissä ajoin kumpaa puolta katua haluan kulkea, koska en yksinkertaisesti uskalla ylittää katuja autojen pelossa.

Mikäli saan huomenna hommattua kämpän, saatan tehdä illalla muutakin kuin päivittää tätä helvetin blogia ja katsoa hotellissa Sky Newsia, joka on niin paska, että Fox News näyttää sen rinnalla houkuttelevalta. Seuraava päivitys siis luultavasti hieman kestää, tai mistä sen toisaalta tietää, ehkä elätän itseni jatkossa vain kirjoittamalla blogia. If we can take the best of the other sex and make it our own, has the opposite sex become obsolete?

Ai sitä noi viivat tossa tiessä tarkottaa

En alota tätä sanoilla London calling, koska se on niin ilmeistä, että vit....

Mitä kävi sille 13-vuotiaalle intoa täynnä olevalle pojalle, joka ei tykännyt koulusta? Miten hänestä tuli 24-vuotias, joka tykkää koulusta, mutta sanoo kaiken muun olevan "paskaa". Tämä eikä juurikaan muuta selviää uudesta (n)-osaisesta matkablogistani, jota en luultavasti jaksa päivittää. Rupesin kirjoittamaan tätä vain välttyäkseni pakkaamiselta, ja toistaiseksi suunnitelma on toiminut kuin Harvan Lada, harvan Lada toimii kuin Harvan Lada.....

Takaisin alussa esitettyyn cliffhanger-tyyppiseen kysymykseen. Syytän tuon hymyilevän, iloisen ja elämää täynnä olevan poikkeuksellisen komean pojan kohtalosta lelujen vähyyttä, nuorena yksin vietettyjä päiviä, väkivaltaviihdettä, lamaa, sotaa, Väyrystä, MTV:tä, räppiä ja rock n' rollia.

Nyt se kuitenkin alkaa. Huomenna 1710 starttaa British Airwaysin lentoni kohti tuota heikohkoista säistään tunnettua kulinaristin Eedeniä - Vaas.... Lontoota. Tillimakaronit ovat nyt taakse jäänyttä elämää ja edessä siintää vuoden kestävä helvetti, jossa Englannin pankkilainsäädäntö tehdään niin tutuksi, että Millenium Bridgeltä painavia kiviä taskussani hypätessäni pystyn ilmalennon aikana huutamaan sujuvasti pankkien omavaraisuusasteeseen liittyvät kohdat. Koska asioita etukäteen suunnittelevissa ihmisissä on jotain todella väärää, en ole vielä turhaan kämppääkään hommannut. Maanantaina olisi kuitenkin tarkoitus soittaa Andreille, joka ainakin Facebookin kuvassa näytti aika perus Jugoslavialaiselta, ja tarkistaa olisiko hänen tarjoamansa kahden neliön ja kuuden rotan vaatekomeronsa vielä myynnissä. Tämä kuurosokean kissan unelmakoti olisi tarjolla 676 euron hampaat päästä irtirepivään hintaan. Uskon, että ryöstöhintoja käsitellään tämän blogin muissakin kirjoituksissa – mikäli niitä joskus tulee.

Viime päivinä koko Lontooseen lähtö on hieman ajatuksena kaduttanut, mutta uskon epäilysten hälvenevän asunnon saatuani. Päätin kuitenkin torjua orastavaa lähdöstä johtuvaa mielipahaa varaamalla neljän tähden hotellin ensimmäiseksi kolmeksi yöksi. Perustelin asian myös sillä, että hostellista minuun olisi luultavasti tarttunut inha työläisten ja rahvaan haju, joka ei varmasti olisi omiaan tutustuttaessa ”Englannin isoimman yksityisen kauppakorkeakoulun” muihin oppilaisiin.

Tulevia tapahtumia
Tässä jo perinteeksi muodostuneessa "Tulevia tapahtumia" -osiossa käyn lyhyesti läpi mitä tuleman pitää, jotta ne kaksi ihmistä, joita kerran kolmessa kuukaudessa kiinnostaa, tietävät missä mennään. Alkavan viikon ohjelma on hommata puhelinliittymä ja kämppä. Loppuviikon ohjelma on ottaa kuva Big Benistä ja tuijottaa tyhjään tuoppiin elämän vääriä valintoja miettien. Orientaatioviikko alkaa 23. päivä, joten sillon saan luultavasti tuoppiin tuijottamiseen myös (täytä sopivalla kansallisuudella, joka asuu vähintään 3983 kilometrin päässä Lontoosta, esim Azerbaitsanilaisen) ystävän.


Tässä olkoon kuitenkin kaikki tällä erää. Päivitän tätä blogia jos jaksan ja kerkeän – eli tämä on luultavasti viimeinen kirjotus. Pitäkää lippu korkealla. Muistakaa äänestää. Pelätkää Herraa. Olympian Prinssi over and out.